Lehdet varisevat puutarhan väriloistossa

Jotain voitonriemuista syksyssä ja sen loistavissa väreissä on. Kesä ei poistu hiljaa takaovesta.

Viimeiset hetket ennen talvilepoa ovat räiskyvää juhlaa. Katse etsiytyy itsestään kultaisiin puihin.

Syystuulten riipimät koivun lehdet peittävät maan, ja ilmestyvät myös maalauksiini keltaisina täplinä, vaikka huomaan yhteyden vasta jälkeenpäin.

Kukat ja luonto ovat viime vuosina alkaneet ilmaantua maalauksiini ja piirustuksiini lisääntyvässä määrin, vaikken varsinaista kukkamaalausta harrastakaan.

Olen miettinyt kenttätelineen pystytystä puutarhaan ja puutarhan maalaamista elävästä mallista, mutta puutarhassa on kesäaikaan niin paljon muuta tehtävää, ettei asia ole edennyt ajatusta pidemmälle.

Eikä maalaamiseen keskittyminenkään tuulessa, helteessä ja hyönteisten pöristessä ole aivan helppoa. Pystytin aikoinaan maalaustelineen hiekkaiselle mäntykankaalle ja tuuli lennätti suuren märän öljyvärityöni alassuin neulasmattoon. Siinäpä oli toviksi nyppimistä.

Unet luovat eletystä uusia kuvaelmia. Samasta materiaalista muovailee mielikuvitus kuviaan. Jos varasto on täytetty kukkasilla, niin niitähän sieltä putkahtelee. Kukkavarret kiemurtavat talvisin papereilla ja kankailla, puutarha palkitsee tarhurinsa kuvilla.

Kansakouluikäisenä halusin oppia piirtämään ruusun, se oli hienointa mitä tiesin, ruusun näköisen ruusun kerroksellisine kiertyvine terälehtineen. Kukkaset ovat edelleenkin ykkösluokan ihmetyksen aihe geometrisine muotoineen ja uskomattomine väreineen. Matematiikasta en ymmärrä juuri muuta kuin sen, kuinka kaunista se luonnossa voi olla.

Puutarhan viimeiset sinnittelijät

Kivipenkin laidalla on kukkinut pieni itsekylväytynyt sormustinkukka ties kuinka kauan. Olen käynyt katsomassa ja kuvaamassa sitä monta kertaa. Se on selvinnyt nollaöistä, sateista ja myrskytuulesta joka nytkin ujeltaa puissa. Eilen sen kuultavassa kukinnossa kyyhötti kohmeisenoloinen kukkakärpänen pikkukärpänen seuranaan.

Punainen esikko on puhjennut kukkaan kultapallojen katveeseen. Se on kietonut kaksi kukkavarttaan romanttisesti toistensa ympäri. Me kaksi kummassa kellastuvassa maailmassa.

Ensimmäiset luumumme ovat vieläkin raakoja, mutta näyttävät jo oikeilta luumuilta. Maistoin taas kokeeksi yhtä, kirpeää ja jääkaappikylmää. En ole hennonut kerätä niitä vielä, mutta on vaikea uskoa että tuolla ulkona mikään enää kypsyy. Taitaa viimein olla aika korjata luumusato. Se mahtuu taloudellisesti jälkiruokamaljaan.

Kuvittelin tänä syksynä ehtiväni vielä istuttamaan kaikenlaista. Metsätarhan ja saunantakusen puhdistaminen juurista ja rikkakasveista on vienyt aikani menneelläkin viikolla. Kummempaa kuntosaliohjelmaa en kaipaa.

Ylös kaivamiani mesiangervon juuripaakkuja on kärrätty kekokaupalla kompostoitumaan. Vaihteeksi on saanut kuusenjuurten asemasta vivuta pajunkantoja rautakangella.

Keräsin kranssinpohjiksi pisimmät ja taipuisimmat löytämäni kuusenjuuret ja huuhdoin lammessa. Olen sentään hiukan kukkapenkkejänikin kitkenyt menneellä viikolla, ja putsannut kasvimaan mullat kevättä odottamaan. Kunpa muistaisin ja ehtisin istuttaa ilmasipulit huomenna. Tai toisinpäin.

Kuvat: Matti ja Kaisi Koivumäki

Tilaa uutiskirjeemme niin saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa uusimmista jutuistamme ja kilpailuistamme.


Teksti: Kaisi Koivumäki

Keskustelu

  1. Iris Sibirica

    Hieno juttu Kaisi! Sinä puutarhuri ja kuvataiteilija, minä puutarhuri ja sanataiteilija. Vastaan sulle Lauran kautta kera kuvien.

  2. Iris Sibirica

    Kaisi, puutarhallinen runovastaukseni on Lauralla. Julkaisee, jos julkaisee. Laitoin muutaman taiteellisen kuvankin. Mutta en nyt malta olla jatkamatta, kun pääsee puhumaan puutarhasta tunteella. Minä siis luin aikanaan kai Salaisen puutarhan liian monta kertaa ja kun sitten tilaisuus tuli (lue: elämä järjesti) aloin luoda omaa puutarhallista valtakuntaani. Myllerrykset ja trendit ovat olleet niin monet, että mieheni kulunut kestovitsi onkin: Miksei istuteta kaikkia kasveja kottikärryihin? Siirrellään niitä sitten sen mukaan, miten mieltymykset menevät!

    Vaan elämä opettaa, puutarha opettaa. Sornustinkukka! Se on taiteilijapihan kukka, joka kukkii pihallani vieläkin, kuten sinulla. Sormustinkukka ja akilleija opettivat minulle, että antaa puutarhan olla luonnonmukainen (mikä ei ole sama asia kuin luonnonvarainen!). Akilleija on yksi lempikukistani ja kuten tunnettua akilleija ei pidä siirtelystä. Sormustinkukalle määräsin paikan, joka minun mielestäni oli edustava;-), vaan luonto oli toista mieltä: Sormustinkukka hakee aina itse paikkansa ja tietää, missä on kauneimmillaan. Nämä kukat saavat nyt sitten kasvaa ihan missä ikinä haluavat. Ainoa, joka ’tottelee’ minua lempikukistani on Iris. Se kasvaa juuri siinä, mihin sen istutat, kauniisti monilla paikoilla ja aina niin, että samanaikaisesti kuin katsoja näkee siniset iirikset, hän näkee myös valkoisena vaahtona ryöppyävät juhannusruusut.

    Mieheni lempikukka on orvokki ja istutan niitä jo vappuna moniin ruukkuihin. Juhannuksen jälkeen siirrän tummasilmät maahan sinne sun tänne, enkä nypi niitä, vaan annan vapaasti siementää. Niinpä tuota kaunista kylmänkestäjää lykkää vielä marras-jolulukuullakin kivilaattojen rakosista.

    Pihallamme on iso kalliomuodostelma, jossa jonkinnäköinen luolakin. Siellä taitaa asustaa lumikko. Oravalaudalla käyvät pörröhäntien lisäksi närhet ja joskus mustarastaskin. Kerran istuin olohuoneessa kirjoittamassa ja kun katsoin ulos, näin parvekkeen kaiteella istumassa haukan. Sellainenkin juhannus on eletty, että on koettu maapesijä satakielen poikasten kuoriutuminen. Keväällä varhain, kun vuorelta sulavat lumet, vesi ryöppyää kohisten puistomme halki. Silloin aloittavat esikot, joista osan olen kaivanut autonavaimella alpeilta. Ja tietysti vaarallinen kaunotar näsiä.

    Olemme hävittämässä nurmikkoa. Osan laatoitamme, osa saa jäädä sormustinkukille, erilaisille unikoille, kellokukille, malvoille…Märät paikat kasvakoot keltakurjenmiekkaa. Olen palaamassa boheemille juurilleni. Hyräilen vanhoja hippiaikaisia biisejä samlla kun istutan helmilljoja maahan. Minulla ei ole enää mitään muuta jämptiä puutarhassani kuin kartiovalkokuuset, sillä rakastan noiden sokeritoppamaisten havukasvien kevätahavahaastetta ja minä olen vielä voitolla, sillä yksikään ei ole ruskettunut. Muutoin koko kivitalomme peittyköön villiviineihin ja köynnöshortensioihin, joita on todella monta.. Kaisi, tämä homma on mennyt puhtaan nautinnon puolelle, mutta kaikkien aistien juhlien vaalijalle tämä sopiikin!

  3. Kaisi

    Kiitos Iris (sinuttelen) nautittavasta, elävästä kirjoituksestasi. Oli ilo lukea puutarhastasi. Näin sieluni silmin sadat kottikärryt ja pyörälliset kukkapenkit odottamassa uutta kukoistuskulmaa. Kevätpuron kohina kuuluu tänne asti. Olisipa hauska lukea lisää!
    Taiteilijan pihahan tämä sormustinkukkineen: Unelmani muutamasta sormustinkukasta on täyttynyt satakertaisesti ja täyttynee tulevaisuudessa tuhatkertaisestikin. Toissavuotinen ukontulikukka (1kpl) antoi hedelmällisen välivuoden pidettyään keltaisten kukintojensa roihuta takapuutarhan joka kolkassa. Ensimmäinen istuttamani kukka, valkea orvokki kylväytyy uskollisesti jo viidettä vuotta. Nämä kolme ovat käyneet taloksi vapaaehtoisesti. Toivoisin että istuttamani kasvit viihtyisivät yhtä hyvin. Puutarhan ilmapiiri on kodikkaan rento mutta mm. säännöllisiin ruoka-aikoihin ja aterioiden ravintosisältöön voisin kiinnittää enemmän huomiota! Nurmikko on katoavaa kansanperinnettä täälläkin, neliö neliöltä se siirtyy kukille. Toivon että kaikki kukkaislapseni löytävät oman, parhaan paikkansa elämässä…

  4. Laiskiainen

    Minulle käy aina syksyisin niin, että kun olen koko kesän myllännyt pihalla, iskee väsymys. Vaikka syksy olisi parasta istutusaikaa, en jaksa tehdä enää mitään. Keväällä sitten taas uusin voimin käyn pihani kimppuun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti