Ruoka

Paistinpannu on keittiön käytetyin perusväline – onko suosikkisi pinnoitettu, keraaminen, valurautainen vai teräksinen pannu? Kokosimme parhaat neuvot valintaan ja reseptivinkit

Paistinpannu löytyy todennäköisesti jokaisesta kotikeittiöstä. Se onkin keittiön tärkeimpiä työvälineitä, jonka valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Kokosimme vinkit, joiden avulla valitset paistinpannun oikeaan tarkoitukseen ja käsittelet ja hoidat sitä myös oikein.

Paistinpannu on ehkä eniten käytetty keittiöväline ja useimmat meistä omistaa yhden tai useamman paistinpannun. Kun sijoitat uuteen paistinpannuun voi olla vaikea tietää mikä sopii tarpeisiisi parhaiten. 

Tärkeää paistinpannun valinnassa on valita omaan käyttöön ja tarkoitukseen sopiva paistinpannu.

Mistä tunnistaa hyvän paistinpannun?

Paistinpannuja on lukuisia erilaisia. Paras paistinpannu kaupan valikoimasta löytyy käsin kokeilemalla. Kun pannu tuntuu kädessä raskaalta, niin tietää, että siitä voi saada pitkäaikaisen kumppanin. 

Ohutpohjaiset pannut ovat usein kiikkeriä ja erityisesti kuumalla induktiolevyllä ohut pohja voi herkästi palaa puhki. Ohut pohja voi myös vääntyä, jolloin lämpö ei jakaannu enää tasaisesti. 

Lisäksi paksumpi runko jakaa lämmön tasaisemmin ja varaa paremmin lämpöä. Paksulla rungolla varustetulla pannulla voi paistaa kerralla vaikka paketillisen jauhelihaa ilman, että pannu jäähtyy ja paistaminen muuttuu keittämiseksi.

Paistinpannun koko ja muoto

Paistinpannuja on eri kokoisia ja muotoisia. Paistinpannun koko mitataan aina reunasta reunaan pannun yläpuolelta. Tavallisin pannun koko on 28 cm. Tässä koossa on usein pohjanhalkaisija noin 20 cm, mutta poikkeuksiakin on.

Perinteisellä paistinpannulla tarkoitetaan pannua, jossa on melko matala ja pyöristetty reuna, minkä ansiosta ruoka liukuu helposti pannulta tarjoiltaessa. Klassisen mallinen paistinpannu on hyvä löytyä jokaisesta keittiöstä. 

Paistokasarissa on korkeat suorat reunat ja usein siihen kuuluu mukaan kansi. Kasaripannu on yhdistelmä tavallisen paistinpannun ja kattilan välillä. Sitä voidaan käyttää useisiin eri ruoanlaittotekniikoihin. Paistokasari on täydellinen valinta erityisesti silloin, kun ruokaa halutaan muhentaa tai hauduttaa, mutta pannua voidaan myös käyttää tavalliseen paistamiseen ja keittämiseen.

Näiden lisäksi tarjolla on muun muassa wokkipannuja, blini- ja ohukaispannuja sekä parila- ja lettupannuja. Kotikokki pärjää yleensä parilla erikokoisella paistinpannulla ja yhdellä korkeareunaisella paistokasarilla. 

Muodon ja koon lisäksi valinnassa on tärkeää kiinnittää huomiota paistinpannun materiaaliin.

Pinnoitettu paistinpannu 

Pinnoitettujen pannujen etuna on ennen kaikkea niiden helppohoitoisuus ja ne sopivatkin erinomaisesti arkikäyttöön. Hyvälaatuisella pinnoitetulla paistinpannulla voi paistaa vaikka kokonaan ilman rasvaa.

Pinnoitettu paistinpannu kestää noin 260 asteen lämpötilan. Se mille lämmönlähteelle pannu soveltuu, riippuu pannun pohjamateriaalista ja selviää aina tuotetiedoista.

Kun paistinpannussa on hyvä pinnoite, vedellä huuhtaiseminen ja paperilla pyyhkäiseminen riittävät pannun puhdistukseen. Pesuainetta ei tarvitse välttämättä aina käyttää. Pesukoneeseen pinnoitettua pannua ei saa laittaa. 

Ennen ensimmäistä käyttöä pinnoitettu pannu tulee pestä huolellisesti astianpesuaineella ja lämpimällä vedellä, jotta pintaan mahdollisesti jäävä rasva ei hiilly pannun pintaan seuraavalla käyttökerralla ja heikennä pinnoitteen tarttumattomuutta.

Pannujen pinnoitteet ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina. Nykyiset PTFE-pinnoitteet eivät ole ihmiselle millään tavalla vahingollisia, vaikka pinnoitetta joutuisikin ihmisen elimistöön. Pannu kannattaa kuitenkin vaihtaa uuteen siinä vaiheessa, kun pinnoite kupruilee tai murenee tai pannun pohja palaa puhki.

Pinnoitetun pannun kanssa ei saa käyttää metallista paistinlastaa, joka voisi naarmuttaa pannun pintaa. Pinnoitetut paistinpannut kuluvat käytössä, vaikka pannua kuinka huoltaisi ja käsittelisi oikein. Pinnoitetun pannun käyttöikä on yleensä 1-2 vuotta.

Keraaminen paistinpannu 

Keraaminen paistinpannu on erittäin kova ja kestävä ja materiaalilla on myös non-stick teho, minkä vuoksi ruoka ei pala kiinni pannuun.

Nimestään huolimatta keraaminen pannu ei kuitenkaan ole keraamista materiaalia, vaan se on käsitelty silikaattipohjaisella pinnoitteella. Se kestää kuumia lämpötiloja ja sen käyttö vaatii vain vähän rasvaa. 

Keraamista pannua pestään ja käsitellään samalla tavalla kuin pinnoitettua pannua. Sekä pinnoitettu että kermaaminen paistinpannu sopivat varsinkin kalan, vihannesten ja munien paistamiseen sekä lettupannuksi.

Teräspannu 

Ruostumattomasta teräksestä valmistettu pannu on materiaaliltaan huolettomin ja se soveltuu kaikille liesille. Se ei ruostu pesussa eikä väänny kuumuudessa ja kestää myös happamia ruoka-aineita.

Teräspannu sopii kaikenlaisille liesille, mukaan lukien induktioliedelle, se kestää korkeita lämpötiloja ja sen voi halutessaan laittaa vaikka uuniin. Teräspannu sopiikin hyvin vaikka Lähi-idän suositun shakshukan valmistukseen.

Teräksellä on hyvä ja tasainen lämmön jakautuminen ja ruokaa voi alkaa laittaa vaikka heti. Koska teräspannun kahva kuumenee helposti, kannattaa uunikintaat ja patalaput pitää käden ulottuvilla kokatessasi.

Teräspannu taipuu moneen, aina ruuan liekityksestä wokkaukseen ja kastikkeiden loihtimiseen. Teräspannu vaatii kuitenkin aina rasvan käyttöä paistamisen aikana. Erityisesti valkuaispitoiset ruoat, kuten tofu, kananmuna ja kala saattavat tarttua pannuun, jos rasvaa ei ole käytetty riittävästi.

Ruostumattomasta teräksestä valmistettu pannu voidaan pestä astianpesuaineella sekä tiskikoneessa. Ammattikeittiöissä suositaan usein teräspannuja, sillä ne ovat todella hygienistä ja yksinkertaista puhdistaa.

Teräspannu kestää lähes kaikkia paistovälineitä, ja ruostumattomasta teräksestä tehdyllä paistinpannulla on pitkä elinikä. 

Valurauta paistinpannu 

Moni haluaa paistinpannun, joka kestäisi käyttöä mahdollisimman hyvin ja pitkään. Valurautainen paistinpannu on ikuinen, jos sitä käyttää, käsittelee ja huoltaa oikein. Valurautapannu onkin hyvä vaihtoehto, jos pannun huolellisempi huoltaminen ja säännöllinen öljyäminen eivät haittaa. 

Valurautainen paistinpannu vaatii aina rasvan käyttöä paistamisen aikana. Ennen ensimmäistä käyttöä sille on tehtävä rasvapoltto esimerkiksi kuumuutta kestävällä kasviöljyllä. Sivele pannun pintaan ohuen ohut rasvakerros ja kuumenna pannu niin kuumaksi, että se alkaa selvästi savuta. Nosta pannu liedeltä ja anna sen jäähtyä. 

Vaikka valurautapannu vaatii hoitoa, moni pitää sitä parhaana, sillä se on vahva, kestävä ja pitää lämmön pitkään. Valurautaista pannua voi käyttää kaikilla lämmönlähteillä, myös induktiolla. Valurautaisen pannun pinta ei naarmuunnu metallisiakaan paistinlastoja käytettäessä.  

Valurautaista paistinpannua ei saa laittaa astianpesukoneeseen eikä pestä tiskiaineella, muuten pannua suojaava pinta saattaa vauroitua. Pesun jälkeen valurautainen paistinpannu tulee kuivata huolellisesti, jotta se ei ruostu. Pintaan voi sipaista myös ohuen kerroksen kasviöljyä. 

Jos pannu kuitenkin ruostuu pintaruosteen voi raaputtaa pois rautaharjalla ja sitten tehdä pannuun uusi rasvapoltto. 

Valurautapannut ovat usein todella painavia, joten sen käsittey ei aina ole kovin ketterää. Parhaiten se sopii lihan paistamiseen, jossa liha paistetaan korkealla lämmöllä lyhyen ajan. Valurautainen pannu on hyvä valinta myös silloin, kun ruokaa on haudutettava pitkään ja lämmön tasainen jakautuminen sekä matala ja jatkuva lämpö on tärkeää.

Koska valurautapannu kestää kuumennusta myös ilman rasvaa, on sillä hyvä paahtaa pähkinöitä , pikahiillostaa silakoita tai kypsentää maissitortillalettuja. Kokeile valurautapannua myös leivonnassa ja tee sen avulla hollantilainen pannukakku tai iki-ihana pannukeksi.

Hiiliteräspannu

Hiiliteräspannu muistuttaa valurautaista pannua, mutta on valurautaista pannua kevyempi. Valurautaisen paistinpannun tapaan se vaatii rasvapolton ennen käyttöönottoa eikä sitä saa pestä astianpesukoneessa tai tiskiaineella. Pesun jälkeen pannu on kuivattava huolellisesti ja käsiteltävä kasviöljyllä. 

Oikein hoidettuna hiiliteräspannu kestää valurautapannun tapaan lähes ikuisesti. Käytössä pannun pinta patinoituu, jolloin sen paisto-ominaisuudet vain paranevat. 

Hiiliteräs soveltuu kaikille liesityypeille, myös induktioliesille. Hiiliteräspannu antaa kauniin paistopinnan ja karamellisoinnin ja sopii erityisen hyvin esimerkiksi lihan, kalan ja pannukakkujen paistamiseen sekä munakkaiden valmistukseen. Happamia ruoka-aineita, kuten tomaattia pannu kestää kuitenkin huonosti. 

Hiiliteräspannun pinta saattaa vaurioitua metallisia lastoja käytettäessä, joten paistettaessa kannattaa käyttää puu-, muovi- tai silikonivälineitä.

Paistinpannu: kierrätys

Paistinpannut kuluvat käytössä, vaikka pannusta pitää hyvää huolta. Käyttökelvottomat paistinpannut ovat romumetallia.

Valurautaiset, alumiiniset, keraamiset ja teflonpannut lajitellaan metallijätteeseen. Kahvoja ei tarvitse poistaa. Lasikansi puolestaan kuuluu sekajätteeseen.

Lue myös Anna.fi: Paistinpannun valinta: Induktioliedelle sopivat paistinpannut

Kommentoi

Kommentoi juttua: Paistinpannu on keittiön käytetyin perusväline – onko suosikkisi pinnoitettu, keraaminen, valurautainen vai teräksinen pannu? Kokosimme parhaat neuvot valintaan ja reseptivinkit

Sinun täytyy kommentoidaksesi.