Ruoka

Tahnat, dipit ja kastikkeet – näillä ohjeilla saat arkiruokaan hetkessä uutta makua

Turvaudutaanko teilläkin arkena aina samoihin hyväksi havaittuihin ruokiin? Arjen tohinassa ei aina jaksa eikä ehdi ideoida ja kokeilla uusia reseptejä.

Silloin avuksi tulevat erilaiset tahnat, dipit ja kastikkeet, jotka surahtavat tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella sekaisin viidessä minuutissa ja tuovat hetkessä uutta eloa arjen aterioille.

Tahnojen valmistuksessa ja käyttötavoissa on vain mielikuvitus rajana. Pähkinöistä, pavuista ja muista palkokasveista sekä öljyistä ja kasviksista voi surauttaa kastikkeen pastalle tai salaatille, levitteen leivälle, dipin kasviksille tai kaverin esimerkiksi lihalle, kalalle tai kanalle.

Libanonilainen hummus sopii leivän levitteeksi tai dippikastikkeeksi

Hummus on alkujaan libanonilainen, keitetyistä kikherneistä, seesaminsiementahnasta eli tahinista sekä oliiviöljystä ja mausteista valmistettu tahna. Hummusta on kuitenkin helppo tuunata surauttamalla sekaan esimerkiksi juureksia, yrttejä tai muita mausteita. Erityisen pehmeä hummus syntyy lisäämällä joukkoon avokadoa.

Tai mikset vaihtaisi kikherneitä muihin palkokasveihin? Kokeile valkoisia– tai mustapapuja tai vaikka kotoisia herneitä.

Hummus sopii erinomaisesti leivän levitteeksi ja dippikastikkeeksi, mutta maistuu myös esimerkiksi lihapullien kaverina ja tekee salaatistakin hetkessä ruokaisamman.

punajuurihummus

Reseptit:

Lohi-avokadohummus flatbread

Punajuurihummus

Omena-papuhummus

Vihreä hummus

Hernepohjaiset tahnat ovat hetkessä valmiita

Kun pakastimesta löytyy pussi pakasteherneitä, on ruoka jo puoliksi tehty. Surauta herneiden kaveriksi minttua ja lisää oliiviöljyä, kunnes koostumus on sopiva. Valmista tuli! Sekoita herne-minttupesto keitetyn pastan joukkoon, kanna kattila pöytään ja iske haarukat nälkäisen seurueen kouraan.

Leivän levitteeksi sopivat erityisen hyvin piparjuurella piristetty hernehummus ja avokadolla täytelöitetty herne-avokadolevite.

hernebruschettat

Reseptit:

Herne-minttupesto 

Hernehummus

Hernebruschettat

Herne-avokadolevite

Pähkinät tuovat aterioille ruokaisuutta

Huipputerveelliset ja vieläpä ihanan pehmeät kastikkeet ilman tippaakaan kermaa valmistuvat pähkinöistä. Pähkinöitä kannattaa liottaa ensin muutama tunti, mikä pehmentää niitä sen verran, että ne on helpompi surauttaa tehosekoittimessa sekaisin.

Tai mikset valmistaisi kastiketta sukkelasti valmiista pähkinätahnasta? Maapähkinävoi on tuttu satay-kastikkeen raaka-aine ja ihana kumppani erityisesti broilerille, mutta kannattaa tutustua myös muihin pähkinätahnoihin sekä tahiniin eli seesaminsiementahnaan, josta jogurtin ja mausteiden kanssa syntyy nopea kastike esimerkiksi falafel-pyöryköille.

voimasalaatti, cashewkastike ja hummus

Reseptit:

Cashew-kastike

Maapähkinäkastike

Yhdistä pestoa aterioilla ennakkoluulottomasti

Pesto on takuulla tuttu ihan jokaiselle. Italialainen yrttikastike on omiaan pastan joukossa, mutta sopii mainiosti myös leivän levitteeksi ja salaatin kastikkeeksi. Kokeile pesto myös paahdettujen chiliporkkanoiden kaverina.

Perinteisesti basilikasta ja pinjansiemenistä valmistettu yrttikastike tarjoaa muiden tahnojen ja kastikkeiden tapaan sekin loputtomasti vaihtoehtoja. Erilaisilla yrteillä, pähkinöillä ja siemenillä saa makuun hetkessä uutta twistiä.

Pestoa voi pyöräyttää kerralla isommankin annoksen, sillä se säilyy jääkaapissa hyvänä viikon verran. Arki-illan pikaruoka syntyy kattilallisesta pastaa, suikaloidusta kesäkurpitsasta ja joukkoon sekoitetusta pinaatti-cashewpestosta.

kesäkurpitsapasta ja pinaatti-cashewpesto

Reseptit:

Kesäkurpitsapasta ja pinaatti-cashewpesto

Porkkanapestopasta

Tilli-hasselpähkinäpesto

Seitsemän yrtin pesto

Kurpitsansiemenpesto

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tahnat, dipit ja kastikkeet – näillä ohjeilla saat arkiruokaan hetkessä uutta makua

Sinun täytyy kommentoidaksesi.