Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Pähkinämäen perunat

Tämä ohje on muunnos klassikkoruoasta eli Hasselbackan perunoista. Perunat ovat herkkua sellaisenaankin, mutta ne sopivat mainiosti vaikka lihamurekkeen lisäkkeeksi.

Valmistusaika
yli 60 min
Annosmäärä
6  annosta

Ainekset

  • 8-10 perunaa
  • 4-6 valkosipulinkynttä
  • 1 ½ tl sormisuolaa
  • 2-3 rkl hasselpähkinäöljyä tai voita

Lisäksi

  • 1 dl mantelirouhetta
  • 2 dl voimakkaan makuista juustoraastetta
  • ¼ tl mustapippuria
  • 1 tl kuivattua timjamia

Valmistusohje

1. Pese perunat hyvin. Halutessasi voit myös kuoria perunat. Hienonna valkosipulinkynnet.

2 Leikkaa perunoihin viiltoja noin 2 mm päähän toisistaan. Älä tee viiltoja pohjaan asti, vaan jätä viiltoja noin sentin päähän pohjasta, jotta perunat pysyisivät koossa.

3. Voitele iso paistinpannu tai uunivuoka ja pane perunat siihen viipaloitu puoli ylöspäin.

4. Voitele perunat pähkinäöljyllä tai pane niiden pinnalle pieniä voinokareita. Ripottele mausteeksi suolaa ja hienonnettua valkosipulia.

5. Kypsennä perunoita 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

6. Sekoita keskenään mantelirouhe, juustoraaste ja mausteet. Ripottele seos perunoille ja jatka kypsentämistä vielä 15-20 minuuttia.


Kommentoi

Kommentoi juttua: Pähkinämäen perunat

Sinun täytyy kommentoidaksesi.