Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Donitsit uunissa

Donitsit uunissa valmistuvat kätevästi donitsipellillä ilman vaivalloista rasvalla läträämistä. Sitruuna antaa suussa sulaville uunidonitseille keväistä makua.

Valmistusaika
alle 30 min
Annosmäärä
12  annosta

Ainekset

Donitsit uunissa:

  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 kananmuna
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 dl maitoa
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 50 g sulatettua voita tai margariinia

Vuokaan

  • 1 rkl voita tai margariinia

Pinnalle

  • tomusokeria
  • valmista sokerikuorrutetta
  • vaaleita koristerakeita

Valmistusohje

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kulhossa muna, jogurtti, maito, raastettu sitruunankuori ja -mehu sekä sulatettu rasva. Sekoita kevyesti joukkoon kuivat aineet, mutta älä vaivaa liikaa. Kaavi taikina pursotinpussiin.

2. Voitele donitsipelti kevyesti. Valuta taikinaa syvennyksiin. Paista donitseja 200-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Nosta pelti hetkeksi jäähtymään ritilälle. Kumoa hieman jäähtyneet donitsit ritilän päälle.

3. Koristele donitsit tomusokerilla, sokerikuorrutteella ja koristerakeilla.

Kokeile myös muita ihania leivonnaisia: Mehevä limettikakku Pikapullat pähkinätäytteellä Raparperipitko Ruoka.fi: Omenamunkit

 


Kommentoi

Kommentoi juttua: Donitsit uunissa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.