Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Eteläpohjalainen reikäleipä – meidän reikäleipä

Eteläpohjalainen reikäleipä on tässä Kotlieden lukijan reseptissä muotoutunut perinteisestä eteläpohjalaisesta ruissekaleivästä. Tällä ohjeella leivot 10 leipää.

Ainekset

Eteläpohjalainen reikäleipä

  • 1 l piimää
  • 1 l vettä
  • 2 rkl suolaa
  • 75 g hiivaa
  • noin 1 kg hiivaleipäjauhoja
  • noin 2 kg ruisjauhoja

Valmistusohje

Eteläpohjalainen reikäleipä leivotaan näin:

Eteläpohjalainen reikäleipä on peräisin lukijaltamme, joka kertoo reseptistään näin: ”Perheemme perusleipä on muotoutunut perinteisestä eteläpohjalaisesta ruissekaleivästä, jota käytetään kaikilla aterioilla sekä arkisin että pyhäisin. Leivinuunissa on lämpötila kahden poltetun pesällisen ansiosta melko kuuma, joten pohjalaisena aloitan yleensä paistamisen ”kropsulla” eli pannukakulla, jolloin äkkikuuman uunin lämpö tasautuu.”

Tällä ohjeella leivot 10 leipää.

  1. Lämmitä vettä sen verran, että piimään sekoitettuna neste on kädenlämpöistä. Murenna hiiva joukkoon ja lisää suola. Lisää jauhoja ja vaivaa taikina kiinteäksi, muttei kovaksi. Tilavassa yleiskoneessa taikinan vaivaaminen sujuu kätevästi ja jauhoja voi lisätä koneen käydessä.
  2. Kumoa taikina ruisjauhotetulle leivinpöydälle. Paina taikinan ylitse kämmenen syrjällä risti, josta kohoamista on helppoa seurata. Peitä leivinliinalla ja kohota noin 1-1 1/2 tuntia.
  3. Jaa taikina 10 osaan (noin 500 g:n paloihin) ja leivo niistä ruisjauhotetulla pöydällä tasaisia kakkaroita,”emoosia”. Taputtele osasta ohuita leipiä ja osasta paksumpia reikäleipiä. Paista reiät isojen leipien lomassa pieniksi maistiaisleiviksi. Pistele leivät saman tien haarukalla ja vielä uudelleen ennen paistamista. Kohota liinalla peitettyinä.
  4. Paista ensin kuumemmassa leivinuunissa ohuet ja sitten paksut reikäleivät. Sähköuunissa leivät paistetaan ensin 250 asteessa noin 10 minuuttia ja sitten miedommassa lämmössä noin 200 asteessa kypsiksi. Leipä on kypsä, kun se pohjasta koputettaessa kumisee ja on pinnaltaan lempeän ruskea. Peitä kuumat leivät liinalla. Pakkaa jäähtyneinä ja pakasta osa.
  5. Jos paistat leivät sähköuunissa, tee taikinaa kerralla vain puoli tai kolmasosa annosta.

Ohje: Aila Muilu, Kitinoja

Katso myös Anna.fi/Ruoka: Rouheinen ruisleipä


Kommentoi

Kommentoi juttua: Eteläpohjalainen reikäleipä – meidän reikäleipä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.