Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Gluteenittomat seesaminsiemen-yrttikeksit

Seesaminsiemenet paitsi koristelevat myös antavat lisää makua gluteenittomille yrttikekseille.

Valmistusaika
30-60 min
Annosmäärä
40  annosta

Ainekset

  • 1 ¼ dl paahdettuja seesaminsiemeniä
  • 2 ½ dl mantelijauhoja
  • ½ dl kookosjauhoja
  • 2 rkl tapiokatärkkelystä
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 lt tuoretta rosmariinia
  • 1 tl tuoretta timjamia
  • 2 kananmunaa
  • 3 rkl oliiviöljyä

Valmistusohje

1. Jauha seesaminsiemenet morttelissa, kahvimyllyssä tai tehosekoittimessa hienoksi jauheeksi.

2. Sekoita kulhossa kaikki jauhot ja mausteet.

3. Riko munat toiseen kulhoon ja lisää öljy. Vatkaa rakenne rikki. Kaada muna-öljyseos jauhojen joukkoon ja vaivaa taikina käsin tasaiseksi.

4. Muotoile taikina neliön muotoiseksi ja laita kahden leivinpaperin väliin. Kauli taikinasta ohut noin pellin kokoinen levy. Ota päällimmäinen paperi pois ja leikkaa veitsellä tai taikinapyörällä noin 40 palaa.

5. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 12–15 minuuttia. Jäähdytä hyvin. Irrota keksipalat ja säilytä kannellisessa rasiassa.

Resepti on julkaistu Kotiliedessä 25/16.

Myös nämä keksit maistuvat juustotarjottimella:

kikhernekeksit-sienisalaatilla

Kikhernekeksit sienisalaatilla

suolaiset vuohenjuustokeksit

Suolaiset vuohenjuustokeksit

parmesaani rosmariini keksit resepti

Parmesaanijuusto-rosmariinikeksit

Ruoka.fi: Helpot juustokeksit glögijuhliin


Kommentoi

Kommentoi juttua: Gluteenittomat seesaminsiemen-yrttikeksit

Sinun täytyy kommentoidaksesi.