Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Italialainen tomaatti-lihakastike

Italialainen tomaatti-lihakastike nautitaan äysjyväspagetin kanssa. Kastikepadan voi laittaa porisemaan jo aamulla, ja ruoka saa hautua koko aamupäivän. Sillä välin voi vaikka ulkoilla.

Valmistusaika
30-60 min
Annosmäärä
4  annosta

Ainekset

Italialainen tomaatti-lihakastike

  • 600 g karitsanlapaa (tai naudan suikalelihaa tai paistijauhelihaa)
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 yksikyntinen valkosipuli tai 2-4 valkosipulinkynttä
  • 150 g tuoreita syötäväksi käsiteltyjä sieniä (tai 3-4 rkl kuivattua suppilovahveroa)
  • 1-1 ½ kg tomaattimurskaa
  • 2-4 tl timjamia
  • 2-4 tl meiramia
  • 1-2 tl rosmariinia
  • 1-2 tl anista
  • ½-1 tl vastarouhittua mustapippuria
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl sokeria

Valmistusohje

Italialainen tomaatti-lihakastike valmistetaan näin:

Italialainen tomaatti-lihakastike valmistuu 40 minuutissa jauhelihasta ja noin kolmessa tunnissa, kun kastike tehdään  karitsanlavasta.

  1. Pilko liha sopiviksi suupaloiksi. Puhdista ja pilko sienet, kuori ja pilko valkosipuli.
  2. Kuullota valkosipuli öljyssä padassa, lisää liha ja paista kauttaaltaan. Varo, ettei valkosipuli pala.
  3. Lisää sienet, haihduta hiukan ja lisää tomaattimurska.
  4. Lisää hienonnetut mausteet ja anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä ainakin 3 tuntia kunnes liha on mureaa.
  5. Tarkista maku, lisää yrttejä tarvittaessa. Tarjoa italialainen tomaatti-lihakastike täysjyväpastan kanssa.

Katso myös: Italialainen focaccia

Katso myös Anna.fi/Ruoka: Pasta x 7 – ota talteen herkulliset pastareseptit


Kommentoi

Kommentoi juttua: Italialainen tomaatti-lihakastike

Sinun täytyy kommentoidaksesi.