Reseptit
alle 30 min
12
Kiitos

Itse tehdyt maissitortillat

Tortillalettujen tekeminen alusta alkaen itse ei ole lainkaan vaikeaa. Tarvitset vain maissijauhoja, vettä sekä suolaa. Itse tehdyt maissitortillat voittavat kaupan valmiit mennen tullen.

Ainekset

Lisää kauppalistalle

Itse tehdyt maissitortillat:

5 dl vaaleita masa harina maissijauhoja (etnisistä ruokakaupoista)
noin 1 tl suolaa
noin 3 dl vettä
Mainos

Valmistusohje

1. Sekoita kulhossa viisi desilitraa masa harina maissijauhoja ja noin yksi teelusikallinen suolaa. Sekoita puolet eli puolitoista desilitraa vedestä joukkoon. Lisää loppu eli toiset puolitoista desilitraa vettä pienin lorauksin samalla huolella sekoittaen. Vaivaa kimmoisaksi taikinaksi.

2. Jaa ja pyöritä taikina 12 golfpallon kokoiseksi pyöryläksi. Levitä työpöydälle pala kelmua, ripottele päälle hieman jauhoja ja nosta vuorollaan taikinapallo kelmun päälle. Ripauta jauhoja myös hieman päälle ja peitä toisella kelmupalalla. Paina kunnolla litteiksi (halkaisija noin 14 cm) esim. valurautapannun avulla. Voit myös kaulia tortillat ohuiksi. Jauhota tortillat pinotessa kevyesti.

3. Lämmitä valurautapannulla lusikallinen vettä. Kun vesi on haihtunut, pyyhkäise tortillan pinnalta jauhot ja lisää ensimmäinen tortilla kuivalle pannulle. Käännä 10 sekunnin kuluttua ja paista molemmin puolin, kunnes tortillan pintaan ilmestyy ruskeita läikkiä ja tortilla kupruilee ja kypsyy myös sisältä.

Vinkki: Jos et löydä vaaleita, aitoja maissijauhoja, käytä taikinassa puolet tavallisia maissijauhoja ja puolet vehnäjauhoja.

Ohje on julkaistu Kotiliedessä 27/19.

Katso myös: Meksikolaista ruokaa rennosti

Keskustelu

Kommentoi juttua: Itse tehdyt maissitortillat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X