marjat Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Jäädytetty marjamarenki

Valmistusaika
30-60 min
Annosmäärä
0 annosta

Ainekset

  • 3 dl marjoja (esimerkiksi punaisia viinimarjoja)
  • 1 dl sokeria
  • 2 keltuaista
  • 1 rkl sokeria
  • 3 dl kuohukermaa
  • (3 liivatelehteä)
  • 100 g pieniä marenkeja tai yksi iso marenkilevy
  • 25 g mantelilastuja

marjakastike:

  • 7 dl marjoja (esimerkiksi punaisia viinimarjoja)
  • 1.5 dl sokeria
  • 3 rkl appelsiinimehua

Valmistusohje

  1. Sekoita marjojen joukkoon 1 dl sokeria ja anna marjojen maustua jonkin aikaa.
  2. Vatkaa keltuaiset ja 1 rkl sokeria vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä vaahdot, lisää maustuneet marjat ja sekoita varovaisesti tasaiseksi massaksi.
  3. Vuoraa irtoreunavuoka kelmulla ja levitä puolet vaahdosta vuoan pohjalle. Asettele pikkumarengit tai yksi marenkilevy vaahdon päälle. Levitä loput vaahdosta marengin päälle. Sirottele päälle mantelilastuja. Pakasta muutaman tunnin ajan tai kunnes kerma on sopivasti hyytynyt. Jos haluat marjamarengista kiinteämpää, lisää vaahtoon 3 kylmässä vedessä pehmitettyä ja kuumaan vesitilkkaan liuotettua liivatelehteä.
  4. Soseuta kastiketta varten noin 2/3 osaa marjoista, siivilöi ja lisää loput marjoista. Mausta appelsiinimehulla.
  5. Irrota marjamarenki vuoasta, siirrä tarjoiluvadille ja tarjoa marjakastikkeen kera.
  • Kakku sopii gluteenittomana hyvin myös keliaakikoille. Käytä vähälaktoosiseen jälkiruokaan Hyla-kermaa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jäädytetty marjamarenki

Sinun täytyy kommentoidaksesi.