
Jääkellarin limettilohi
Jääkellarin lohi terävöitetään tässä reseptissä limellä. Jääkellarin lohi on pohjoismaisen juhlapöydän klassikko, joka valmistetaan suolaliemessä graavatusta lohesta. Jouluna jääkellarin limettilohi sopii kalapöytään tarjottavaksi yhdessä esimerkiksi avokadon tai mädin, smetanan ja punasipulin kanssa. Kevään juhlissa jääkellarin limettilohi tarjotaan parsan ja ranskankermakastikkeen kera.
- Valmistusaika
- yli 60 min
- Annosmäärä
- 20 annosta
- Gluteeniton
- Munaton
Ainekset
Jääkellarin lohi limetillä maustettuna
- 750 g lohifileetä
- noin 8 dl vettä
- 1 dl hienoa merisuolaa
- 1 rkl sokeria
- 1 tl rouhittua valkopippuria
- 2 luomulimetin kuori ja mehu
Kastike
- 2 dl ranskankermaa
- 1 tl wasabia tai vahvaa sinappia
- 1 vihreä parsa tai 2 miniparsaa/ruokailija
Valmistusohje
Jääkellarin lohi limetillä maustettuna valmistuu näin.
1. Kiehauta 2 desilitraa vettä. Sekoita suola, sokeri ja pippuri kuumaan veteen. Kun suola on sulanut lisää loput vedestä jääkylmänä. Jäähdytä vesi jääkaapissa.
2. Aseta lohifilee pitkänomaiseen vuokaan nahkapuoli alaspäin ja kaada suolaliemi päälle. Kalan tulee peittyä vedellä. Pese ja kuori limetti. Lisää limetin kuoriraaste ja mehu vuokaan.
3. Peitä astia kelmulla tai foliolla ja anna maustua jääkaapissa 1-2 vuorokautta. Suolaliemi graavaa lohen tasaisesti.
4. Nosta lohifilee liemestä, valuta ja halkaise pitkittäin. Leikkaa jääkellarin lohi ohuiksi viipaleiksi.
5. Kuori parsat (miniparsoja ei tarvitse kuoria), ja kiehauta ne juuri ja juuri kypsiksi suolalla, sokerilla ja sitruunalla maustetussa vedessä. Jäähdytä parsat kylmässä vedessä. Aseta parsapala tarjoiluvadille ja nosta päälle 2 lohiviipaletta. Tarjoa lisänä wasabilla tai sinapilla maustettua ranskankermaa.
Katso myös: Joulukalat – parhaat ohjeet kalapöytään!
Katso myös Anna.fi/Ruoka: Joulupöydän kalaherkut – poimi reseptit graavilohesta chilisilakoihin ja lipeäkalaan
Kommentoi
Kommentoi juttua: Jääkellarin limettilohi