
Juhani Ahon kalakeitto
Juhani Ahon kalakeitto syntyy tällä Järvenpää-talon ravintola Kapellin emännän Tuire Virkkulan ohjeella. Juhani Aholle oli kunnia-asia voida tarjota vieraille itse pyytämäänsä kalaa ja hänellä oli useita kalakeiton ohjeita, tässä niistä yksi.
- Valmistusaika
- 30-60 min
- Annosmäärä
- 5 annosta
Ainekset
Juhani Ahon kalakeitto
- 1 kokonainen lohi tai kirjolohi
- 1 kokonainen kuha
Kalaliemi
- kalan perkeet, eli pää ja ruodot
- 2 ½ l vettä
- ½ - 1 purjo
- 1 palsternakka
- 1 porkkana
- 8-10 maustepippuria
- ½ -1 sitruuna viipaleina
- 1 ½ tl suolaa
Keitto
- lohi- ja kuhafileet
- 1 ½ l kalalientä
- 10 perunaa
- 1 keltasipuli
- 2 porkkanaa
- 2 dl kermaa
- (2-3 rkl valkoviiniä)
- (tuoretta tilliä)
Valmistusohje
Juhani Ahon kalakeitto tehdään näin:
- Fileoi kalat, esimerkiksi kuha ja lohi tai kuha ja kirjolohi.
- Kalanperkuutähteistä keitetään juureksien kanssa maukas liemi. Keitä lientä noin 30 minuuttia, kuori liemen pinnalle syntyvä vaahto pois. Siivilöi liemi, kun se on valmista. Liemen keitossa voi käyttää muutamaa sitruunaviipaletta, mikä lisää rasvaisen kalan säilyvyyttä.
- Siivilöityyn liemeen lisätään kuoritut ja paloitellut perunat, porkkanat, kuorittu ja hienonnettu sipuli ja kalaksi kuhaa ja lohta. Lopuksi keittoon lisätään kermaa. Maun jalostamiseksi voi lisätä myös lorauksen viiniä. Keitto viimeistellään tuoreella tillisilpulla.
- Tarjoa Juhani Ahon kalakeitto voilla sivellyn ruisleivän kera.
Vinkki: Voit pakastaa lopun kalaliemen
Lue myös: Kalakauppiaan vinkit: Näin tunnistat tuoreen kalan
Lue myös Anna.fi: Kalakeitto on suomalaisten ikisuosikki! Näin valmistat maukasta kalakeittoa – 5 erilaista reseptiä
Kommentoi
Kommentoi juttua: Juhani Ahon kalakeitto