Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Mummin suolakurkut

Mummin suolakurkut maustetaan piparjuurella, tillillä ja mustaviinimarjan lehdillä. Maukkaat mummin suolakurkut maistuvat lihapullien ja perunamuusin kanssa mainiolta.

Ainekset

Suolakurkut:

  • avomaan kurkkuja
  • tillinvarsia
  • piparjuurta (10 cm pala)
  • mustaviinimarjan lehtiä
  • 1 l vettä
  • ½ dl suolaa
  • 1 dl etikkaa

Valmistusohje

Mummin suolakurkut tehdään helposti näin:

Mummin suolakurkut maistuvat lihapullien ja muiden arjen herkkujen kanssa.

  1. Pese ja kuivaa kurkut. Leikkaa piparjuuri viipaleiksi. Keitä vesi ja lisää suola sekä etikka, jäähdytä.
  2. Asettele suuren lasipurkin pohjalle kerros viinimarjan lehtiä, tilliä ja piparjuurta. Laita päälle tiivis kerros kurkkuja. Jatka näin kunnes purkki on täynnä. Laita päällimmäiseksi lehtiä ja tilliä.
  3. Kaada kurkkujen päälle jäähtynyt suolavesi. Jos nestettä on liian vähän eivätkä kurkut peity nesteeseen, valmista toinen litra suolavettä ja kaada purkkiin, kunnes kurkut ovat suolaveden peitossa.
  4. Anna kurkkujen tekeytyä viileässä pari viikkoa. Säilytä suokakurkut kylmässä.

Kokeile myös Inkiväärikurkkuja ja Eevan kurkkuja.

Näin onnistut ◾ Käytä aina moitteettomia raaka-aineita. ◾ Estä pilaantumista pakkaamalla tuotteet aina puhtaisiin tölkkeihin ja pulloihin. ◾ Kuumennetut säilykkeet tölkitetään tai pullotetaan aina kuumina lämmitettyihin astioihin. Lämmitä tölkit ja pullot uunissa 100–125 asteessa tai vesikattilassa kiehauttamalla. Muista lämmittää myös korkit ja kannet. ◾ Säilyvyyden varmistaaksesi voit huuhdella tölkit ennen täyttöä vedellä, jossa on tilkka säilöntäainetta. ◾ Sulje kannet ja korkit huolellisesti. ◾ Pidä säilykkeet kylmässä ja pimeässä.

Katso myös Anna.fi/Ruoka: Mausteiset kurkut


Kommentoi

Kommentoi juttua: Mummin suolakurkut

Mauno82

Aivan älyttömän hyviä 5 kilon satsi viime syyskuussa! Tammikuussa jo syöty!!

Marikke

Paljonko kurkkuja tarvitaan? Käykö piparjuuren lisäksi muukin ”mauste” esim inkivääri?

Mies1982

Kurkkuja viipaloidaan purkkiin, sitten kaadetaan ”lientä” niin paljon kuin purkkiin mahtuu. Jos liemi loppuu kesken, niin voi tehdä lisää vaikka pienemmän satsin. Vastaavasti jos lientä on liikaa, voit kaataa sen vaikka viemäriin, tai tarjota naapurille.

Mies1982

Kurkkujen määrä riippuu siis täysin siitä, kuinka paljon haluat niitä tehdä.

Oma reseptini on:
1 l vettä
0,5 l etikkaa
0,5 l sokeria
2dl merisuola
Vesi, suola ja sokeri keitetään, annetaan jäähtyä hetki ja lisätään etikka.
Kurkut viipaloidaan, ladotaan purkkeihin niin tiiviisti kuin rikkomatta mahtuu.
Lisäksi jokaiseen purkkiin laitetaan:
Pari mustaviinimarjan lehteä.
2-3 kpl valkosipulin kynsiä.
10-15 mautepippuria.
Hyppysellinen sinapinsiemeniä.
Muutama valkopippuri.

Tuo liemimäärä riitti itselläni hyvin 2 kiloon avomaan kurkkuja.

No huh

Melkoisen tujulta maistuvat jos tuolla reseptillä tekee…etikkaa semmonen määrä.Sokeri tietysti tasaa mutta ehkä vähemmän etikkaa.Ei tarvi sokeriakaan sitten vastapainoksi noin paljon.

Mirja58

Minä söin tätieni luona lapsena ns. rumpsutus kurkkuja. Tietääkö kukaan mitä niihin tulee. Ja toinen herkku oli puolukkaa ja jotain kaurahiutale taikina uuniin. Siis todella hyvää vaniljajäätelön kanssa. 🏡

Pihla Nurmi

Nämähän ei ole suolakurkkuja! Suolakurkkuihin ei koskaan tule etikkaa.

Mää

Aivan oikein.

Todellinen isoäiti

Rumpsutus kurkut ovat varmaa hölskytyskurkkuja eli iso-äidin kurkkuja. Ne eivät säily, vaan tehdään aina uusi satsi. Tarvitaan esim. 1 pitkä kurkku tai vastaava määrä avomaan kurkkuja. Kuori kurkku, viipaloi se (ohuiksi) ja laita lasipurkkiin. Lisää purkkiin n. 1/2 tl hienoa suolaa, kukkurainen rkl hienoa sokeria ja n. 2,5 korkillista etikkaa (vanhanajan tavallinen korkki). Laita purkin kansi paikoilleen ja ravistele purkkia voimakkaasti n. 40 kertaa niin purkkiin muostuva neste alkaa vaikuttamaan. Kurkut ovat syötävissä jo 5 minuutin kuluttua. Sokeri js suola jäävät pääosin liemeen, eivätkä siis juurikaan rasita elimistömme.

Todellinen isoäiti

Ennen kurkkuja säilöttiin yleensä ilman etikkaa. Tuloksena oli vatsaystävälliset, maukkaat kurkut. Ne olivat joko suolaliemeen säilöttyjä suolakurkkuja tai hapankurkkuja, mitkä säilyivät maitohappobakteerien työn tuloksena. Etikkasäilykkeet ovat ihan eri juttu ja silloin pitää puhua etikka- tai maustekurkuista. Hapankurkkujen makua eivät nuo muut voita.

Kaisu

Suolakurkkuihin EI tu lekoskaan etikkaa, olisko syytä korjata kurkkujen nimi. Vai onkohan mummi näitä nuoria mummoja joille kaikki säilötyt kurkut on suolakurkkuja? Etikka- eli mauste- eli herkkukurkkuja noi on.

Amatööri

Laitetaanko etikkaa sellaisena tai pitääkö se laimentaa?

Vastaa käyttäjälle KaisuPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.