Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Pancetta-pastasalaatti

Salaateilla saa noutopöytään väriä ja raikkautta, mutta ruokaisat pastapohjaiset salaatit voi mainiosti pakata mukaan myös piknikille, sillä ne kestävät hyvin säilytystä. Pastasalaatin voi valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin maustumaan.

Valmistusaika
alle 30 min
Annosmäärä
8  annosta

Ainekset

Pancetta-pastasalaatti:

  • 100 g pancetta-pekonia
  • 4 dl pientä pastaa, esim. Trofie tai minipenne
  • 1 iso kerä roomansalaattia
  • 200 g kirsikkatomaatteja
  • ¼ tl suolaa
  • ¼ tl rouhittua mustapippuria

Parmesanikastike

  • 4 rkl rypsiöljyä
  • 2 rkl ranskankermaa
  • 1 dl raastettua parmesaanijuustoa
  • 1 tl dijonsinappia

Valmistusohje

1. Levitä pekonit leivinpaperoidulle uunipellille ja paahda uunissa 200 asteessa 12–15 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja pilko pekonit. Keitä pasta napakan kypsäksi suolalla maustetussa vedessä, pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada pois kiehuva vesi, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta huolella.

2. Hienonna salaatti ja puolita tomaatit. Nosta kastikkeen ainekset lasipurkkiin ja ravista tasaiseksi. Nostele kaikki salaatinainekset kulhoon, mausta kevyesti suolalla ja pippurilla ja kääntele sekaisin.

Resepti on julkaistu Kotiliedessä 9/17.

Lisää salaatteja noutopöytään:

kana-pastasalaatti

Itämainen kana-pastasalaatti

kreikkalainen feta-pastasalaatti

Kreikkalainen feta-pastasalaatti

pastasalaatti

Välimeren pastasalaatti

Katso myös Anna.fi: Pekaani-päärynä-pastasalaatti


Kommentoi

Kommentoi juttua: Pancetta-pastasalaatti

Heini

Hei! Laitetaanko kastike salaattiin ennen tarjoilua vai itse lisäten? Toimiiko kummin vaan?

Vastaa käyttäjälle HeiniPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.