
Paneroitu palsternakka
Paneroitu palsternakka on klassikkoruoka 1940-luvulta, mutta palsternakkatikut maistuvat aivan yhtä ihanalta myös nykypäivänä maukkaan omenaisen majoneesikastikkeen kera.
- Valmistusaika
- 30-60 min
- Annosmäärä
- 4 annosta
- Kasvis
Ainekset
Paneroitu palsternakka
- 4 palsternakkaa
- 2 dl vehnäjauhoja
- 3 kananmunaa
- 3 dl korppujauhoja
- 1 l rypsiöljyä paistamiseen
- 1 tl suolaa
Omenainen majoneesi
- 4 dl majoneesia
- 2 omenaa
- ½ purjon valkoinen osa
- ½ sitruunan puristettu mehu
- 1 tl sinappia
- 1 tl suolaa
Valmistusohje
Paneroitu palsternakka valmistuu helposti näin:
1. Pese neljä palsternakkaa. Viipaloi ne neljään osaan. Keitä palsternakkaviipaleita noin 10 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Nosta vedestä ja kuivaa.
2. Paneroi palsternakat. Laita yhdelle lautaselle kaksi desilitraa vehnäjauhoa, toiselle lautaselle kolme kananmunaa, joista rakenne on rikottu haarukalla. Kolmannelle lautaselle kaada kolme desilitraa korppujauhoja. Pyöritä palsternakkaviipaleet ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja sen jälkeen korppujauhossa.
3. Kuumenna litra rypsiöljyä kattilassa tai padassa 180 asteeseen. Uppopaista palsternakat kauniin ruskeiksi. Nosta talouspaperin päälle valumaan. Ripottele pinnalle teelusikallinen suolaa.
4. Pilko kaksi omenaa ja hienonna puolikkaan purjon valkoinen osa. Sekoita majoneesikastikkeen ainekset eli omena ja purjo sekä neljä desilitraa majoneesia, puolikkaan sitruunan mehu, teelusikallinen sinappia ja teelusikallinen suolaa. Tarjoa paneroitu palsternakka omenaisen majoneesikastikkeen kanssa.
Vinkki! Kokeile palsternakoista myös ranskalaisia. Tarjoa ne paahdetun valkosipuliaiolin kanssa.
Ohje on julkaistu Kotiliedessä 20/2022.
Lue myös Anna.fi: Vastustamattomat uunijuurekset kruunataan fetalla tai marinoidaan appelsiinilla – 5 helppoa ja maukasta ohjetta
Kommentoi
Kommentoi juttua: Paneroitu palsternakka