Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Gluteeniton pizzapohja

Ihanan rapea gluteeniton pizzapohja syntyy tällä ohjeella. Määrästä tulee noin 1 iso uunipellillinen tai 2 pienempää pizzaa.

Valmistusaika
30-60 min
Annosmäärä
4  annosta

Ainekset

Gluteeniton pizzapohja:

  • 50 g tuorehiivaa
  • tai
  • 1 ps (11 g) kuivahiivaa
  • 4 dl vettä
  • 1 rkl psylliumia
  • 1 rkl hunajaa tai sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 6 dl gluteenitonta jauhoseosta. (Yksi parhaista on Semperin vaalea jauhoseos, mutta myös Sunnuntai-jauhoseos toimii.)

Valmistusohje

Gluteeniton pizzapohja tehdään näin:

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää psyllium ja anna turvota 5–10 minuutta. Lisää suola, hunaja tai sokeri sekä puolet jauhoista ja sekoita. Käytä apuna sähkvatkaimen taikinakoukkuja. Lisää loput jauhot, vatkaa vielä taikinaa muutama minuutti ja lisää viimeisenä mukaan oliiviöljy.
  2. Taputtele taikina leivinpaperin päälle jauhotetuin käsin. Muotoile taikina haluamasi muotoiseksi ja kokoiseksi. Tästä määrästä tulee noin 1 uunipelti pizzaa paksummalla pohjalla tai kaksi pyöreää, pienempää pizzaa ohuemmalla pohjalla.
  3. Jätä pohja kohoamaan pyyheliinan alle siksi aikaa, kun kuumennat uunipellin tai pizzakiven uunissa ja valmistat pizzan täytteet.
  4. Kun gluteeniton pizzapohja on kohonnut, taputtele se vielä mieleisesi paksuiseksi. Jos tykkäät ohuesta ja rapeasta pohjasta, taputtele pohja tässä vaiheessa tarpeeksi ohueksi. Täytä pizza haluamillasi täytteillä. Paista pizzaa 225-asteisessa uunissa valmiiksi kuumennetun pellin tai pizzakiven päällä noin 15–20 minuuttia. Tarkka paistoaika riippuu pohjan paksuudesta ja uunista.

Lue myös: Gluteenittomat leivonnaiset – kokosimme parhaat makeat ja suolaiset leivonnaiset keliaakikoille sekä täsmävinkit gluteenittomaan leivontaan

Lue myös Anna.fi: Näin leivot gluteenittoman focaccian


Kommentoi

Kommentoi juttua: Gluteeniton pizzapohja

kiira

paljonkohan tähän tulee vettä?

viivi

Näissä ohjeissa kannattaisi ilmoittaa erikseen, mitkä jauhot ovat luontaisesti gluteiinittomia ja mitkä sisältävät vehnätärkkelystä. Monille ei sovi venhätärkkelystä sisältävät jauhot eli luontaisesti gluteiinittomat ovat käyttökelpoisempia suuremmalle joukolle. Semperin jauhot ovat luontaisesti gluteiinittomia tai heiltä löytyy sellaisia, mutta sunnuntaijauhoissa on vehnätärkkelystä eli vehnää, josta gluteiini on poistettu. Suosittelen kaikille vain luontaisesti gluteiinittomia jauhoja. Ne sopivat monille.

Annuli

Vettä? ???

Ei sokea

TUOSSA LUKEE VETTÄ 4DL

Leipurihiiva

Tää pizzapohja on niin paksu että jäi raaaksi uunissa.

-PP-

Ei hyvä. Kokeilin ja on kunnon mötköpohja.

Kotiliesi Toimitus

Kiitos palautteestanne! Ohjetta on nyt tarkennettu. Jotta pohja ei jää liian paksuksi, sen pitää taputella kohottamisen jälkeen tarpeeksi ohueksi, sillä pohjahan kohoaa vielä lisää kuumassa uunissa. Paistoaika riippuu pohjan paksuudesta ja uunista. Tästä ohjeesta riittää kahteen pizzaan (koko vajaa pellillinen). Ohjeen voi myös puolittaa, jos haluaa tehdä vain yhden pizzan.

Aman

Tässä ei ole mitään paistoaikaa eikä kauanko pitää nostaa, tai pitääkö esipaistaa ennen täytteitä???

Aman

Katsoin tarkemmin ja pyydän anteeksi sokeuteni. Oisin poistanu kommentin mutta eihän sitä pystyny 😞

Palmu

Eilen testasin ja hyvä tuli! Pohjasta tuli ihanan kuohkea. Ainoastaan kritisoin jauhojen määrää. 6dl oli liian vähän, taikina jäi liian tahmeaksi ja löllöksi.

ii

Ihan hyvä tollakin jauhomäärällä, jos littaa taikinan pellille öljytyn leivinpaperin avulla.

Tinsku

Puolitin ohjeen jatein yhden pyöreän pohjan testiksi. Hyi ei hyvä ..jauhoja liian vähän jonka huomasin kohotus vaiheessa. Lisäsin kyllä kun pellille laitoin ja painelin ohuemmaksi silti paha maku ja liian tahmea. Olen noin.9eri ohjetta kokeillut ja aina tullut huonoa. Mutta kaikille toedoksi et cittarista Menu gluteeniton pizza pohja paras valmiina ! Enää en etes yritä itse. Kun tuon löysin. Tai noh yritinhän nyt …mutta kun ei päässyt hakeen ja pizza himo suuri mut näin 10 kerta toden sanoi…se menu on ilmeisesti joku tukku merkki ihan sika hyvä. Musta pohja logolla ja valko punaisella menu.

Voe voe

Ei se mitään kunnet osaa (9) kerran jälkeenkään. Kauheeta shittiä valmis pohjat.

pizzukka

Savonlinnassa on gluteeniton leipomo joka valmistaa gluteenittomia suuria pizzapohjia, niitä käyttää mm. se tunnettu pizzeria Capero

PizzaYOLO

Viime vuoden alusta ollaan tehty joka perjantai pizzaa ja pyydetään aina tuttuja kylään. Välillä vieraissa on gluteenittomia ja tätä ohjetta on käytetty. Hyvää pizzaa oon saanut ja veljeni kommentti: ” Tää gluteenitonhan on sairaan hyvää!” osoitti, että nyt on oikeesti onnistuttu. Näillä modauksilla tuli priimaa:

– Tuplasin suolan määrän (resepteissä jostain syystä hyvin usein naurettava möärä suolaa ja pizza/leipä jaa mauttomaksi)
– paistoin uunissa pizzakivellä ensin pelkkää pohjaa muutaman minuutin (pizzapohjan muotoon leikatun leivinpaperin päällä ettei tuu vehnäjäämiä kivestä) ja sit täytin ja paistoin hyvän pinnan. Pohja jää helposti vaaleeksi mut esipaistaa vaikka paistinpannulla pohjan, niin voila. Rapea paistunut pohja. Itse käytän OBH Nordican Pizza Prontoa ja pinta vielä uunissa grillivastuksella.

PizzaYOLO

Niin ja käytin Kotimaista- glut.jauhoja. Hyvää tulee.

TM

Ei hyvä. Liian paksua taikinaa, ei saanut millään ilveellä levitettyä pellille ohuelti. Paksuksi, sitkeäksi ja raa’aksi jäi eikä edes noussut kuohkeaksi ja lopulta päälliset paloi. Olisiko jauhoja liikaa ja muutenkin liian suuri taikina yhdelle täydelle pellille. Käytin kylläkin Pirkan vaaleaa jauhoseosta. Löytyykö hyviä vinkkejä gluteenittomista jauhoista jotka sopii pitsapohjaan parhaiten? Aikoinaan Urtekramilta löytyi hyvä jauho pitsaan, mutta poistunut valikoimasta. Viljatuotteella myös onnistunut hyvin.

Sanna Mansikkamäki

Hei toimituksesta! Kokeile esim. Caputo merkin gluteenittomia jauhoja. Ne kuulemma ovat tosi hyviä pizzapohjassa. Ovat Keskon valikoimissa, eli voit pyyttää lähi-K-kauppasi kauppiasta tilaamaan niitä tällä EAN-koodilla:
8014601651969

TM

Kiitos vinkistä 🙂

Sanna Mansikkamäki

Hei toimituksesta! Kokeile esim. Caputo merkin gluteenittomia jauhoja. Ne kuulemma ovat tosi hyviä pizzapohjassa. Ovat Keskon valikoimissa, eli voit pyyttää lähi-K-kauppasi kauppiasta tilaamaan niitä tällä EAN-koodilla:
8014601651969

Vastaa käyttäjälle TMPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.