Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Pieni mansikkakakku

Pieni mansikkakakku on juuri sopiva kahden hengen juhlahetkeen. Aina ei ole tarvetta jättikokoiselle täytekakulle, siksi testasimme kakkupohjan yhdestä kananmunasta eli yhden munan kakun. Mikään ei estä herkuttelemasta yksinkin mansikkakakkuhimon yllättäessä. Tämä herkku katoaa kertaherkuttelulla.

Valmistusaika
alle 30 min
Annosmäärä
2  annosta

Ainekset

Pieni mansikkakakku, pohja

  • 1 kananmuna
  • ½ dl sokeria
  • ¼ dl perunajauhoja
  • ¼ dl vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta

Kostutus

  • ¼ dl maitoa
  • ½ tl vaniljasokeria

Pieni mansikkakakku täyte ja koristelu

  • 250 g tuoreita mansikoita
  • 1 dl vispikermaa
  • ½ tl  vaniljasokeria

Valmistusohje

Pieni mansikkakakku leivotaan helposti näin:

  1. Vatkaa yksi kananmuna ja puoli desilitraa sokeria kuohkeaksi ja kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
  2. Yhdistä neljäsosa desilitraa perunajauhoja, neljäsosa desilitraa vehnäjauhoja ja puoli teelusikallista leivinjauhetta. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina kevyesti nuolijalla nostelleen tasaiseksi.
  3. Pingota pienen irtopohjakakkuvuoan (kuvan kakku on tehty 15 cm:n irtopohjavuoassa) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat voilla. Kaada kakkutaikina vuokaan ja paista 180-asteisen uunin alatasolla noin 12 minuuttia.
  4. Jäähdytä pohja ja irrota se vuoasta varovasti. Anna pohjan jäähtyä täysin ennen täytteiden lisäämistä.
  5. Leikkaa kakkupohja sahalaitaisella veitsellä kahteen osaan.
  6. Sekoita ¼ desiin maitoa puoli teelusikallista vaniljasokeria. Kostuta molemmat kakkupohjat valelemalla maitoa pohjien päälle pullasudilla.
  7. Murskaa haarukalla neljä mansikkaa. Säästä loput koristeluun. Vaahdota yksi desilitraa vispikermaa ja mausta se puolella teelusikallisella vaniljasokeria.
  8. Levitä mansikkamurska kostutetun kakkupohjan päälle ja lusikoi päälle kaksi ruokalusikallista kermavaahtoa tasaiseksi kerrokseksi. Nosta kakkupohja täytteen päälle ja leivitä loput vaahdotetusta vispikermasta kakun päälle ja reunoille. Koristele pieni mansikkakakku lopuilla tuoreilla marjoilla.

Vinkki! Jos sinulla ei ole pientä irtopohjaista kakkuvuokaa, voit paistaa kakun myös pienessä teräskattilassa tai pienessä keraamisessa vuoassa esim. mysli- tai puurokulhossa. Muista voidella ja korppujauhottaa vuoat hyvin tai leikkaa niihin leivinpaperia pohjalle ja reunoille ennen taikinan lisäämistä.

Lue myös: Mansikkakakku saa veden kielelle – kokosimme Kotilieden parhaat reseptit

Lue myös Anna.fi: Vaniljainen mansikkakakku


Kommentoi

Kommentoi juttua: Pieni mansikkakakku

Mansikka

Reseptissä lukee 1/4 dl perunajauhoja ja 1/4 dl vehnäjauhoja. Ohjeessa kuitenkin kehoitetaan laittamaan puoli desiä perunaj. ja puolidesiä vehnäjauhoja. Kumpi on oikein?

Uura Kotilieden toimituksesta

Hei Mansikka! Kiitos tarkkaavaisuudestasi. Valmistusohjeeseen oli päässyt virhe. Nyt ohjeeseen on korjattu jauhojen määrä, joka vastaa ainesosaluettelon määrää. Yhden munan kakkupohjaan riittää yhteensä puoli desiä jauhoja: neljäsosa desiä vehnäjauhoja ja neljäsosa desiä perunajauhoja.

Vastaa käyttäjälle Uura Kotilieden toimituksestaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.