Reseptit
yli 60 min
10

Riistamakkara

Riistamakkarassa hirvenliha tuo makua ja rasvaisempi possu taas mehevyyttä. Riistamakkara tehdään Nokan keittiöpäälliikö Ari Ruohon ohjeella.

Ainekset

Lisää kauppalistalle

Riistamakkara

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
100 g pekonia
1 tl kokonaisia mustapippureita
4 katajanmarjaa
2 rosmariinin oksaa
2 tl sokeria
1 rkl maissitärkkelysjauhoja
1 1/2 rkl hienoa merisuolaa
2 kg peuran tai hirven jauhelihaa
500 g porsaan jauhelihaa
1 dl mallasuutetta (apteekista)
1 dl olutta

Lisäksi:

lampaansuolta

Valmistusohje

1. Kuori ja pilko sipulit sekä valkosipulinkynnet. Paahda sipulit kullanruskeiksi kattilassa. Lisää valkosipulit ja hienonnettu pekoni. Murskaa pippurit ja katajanmarjat morttelissa. Riivi rosmariinin oksista lehdet ja hienonna. Lisää mausteet pannulle ja anna paahtua hetken. Soseuta seos sauvasekoittimella tasaiseksi. Anna jäähtyä.

2. Sekoita sokeri, maissitärkkelys ja suola sipuliseokseen. Sekoita lihat keskenään ja lisää soseutettu sipuli-mausteseos lihojen joukkoon.

3. Nosta massa yleiskoneeseen tai sekoita käsin. Vaivaa massaa huolella ja lisää samalla mallasuutetta ja olutta ohuena nauhana vähän kerrallaan. Massan tulee olla tahmeaa. Paista koepala ja maista. Lisää tarvittaessa mausteita. Anna massan tasoittua yön yli jääkaapissa hyvin peitettynä.

4. Huuhtele suoli pujottamalla suolen pää hanan suulle. Valuta suolen läpi kylmää vettä. Solmi suolen pää ennen pursottamista. Pursota makkaramassa suoleen joko lihamyllyn makkarasuppilolla tai erillisellä makkarapursottimella. Painele suolesta kevyesti ilmat pois. Erota makkarat toisistaan pyöräyttämällä makkarapötkö sopivan kokoisiksi pätkiksi. Pidä suoli koko ajan kosteana. Älä purista suolta liian täyteen, jotta makkara ei halkea kypsentäessä. Makkarat voi solmia kiinni myös narulla.

5. Esikeitä makkaroita runsaassa vedessä hiljalleen noin 10 minuuttia. Jäähdytä. Kypsennä makkarat ruskean rapeiksi pannulla tai grillissä ritilän päällä.

Tarjoa riistamakkarat kaali-omenalisukkeen kera.

Vinkki: Makkaransuolia myyvät hyvin varustetut elintarvikeliikkeet sekä kauppahallien lihamyyjät. Muista säilyttää suoli kosteana pitämällä sitä kylmässä vedessä.

Ohje on julkaistu Kotiliedessä 21/18.

Lisää riistaruokia:

riista-sienipatee

Riista-sienipatee

helpot riistarullat

Helpot riistarullat

riistapata

Riistapata

Anna.fi: Riistamakkarat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Riistamakkara

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X