Reseptit
4
Kiitos

Siiderissä keitetyt omenat

Ainekset

Lisää kauppalistalle
4 hapokasta omenaa
½ sitruuna
3 dl omenasiideriä
2 dl ruokokidesokeria
1 dl puolukoita

Saksanpähkinäpraliini

1 ps (70 g) saksanpähkinöitä
1 dl sokeria
1.5 rkl vettä

Valmistusohje

Siiderissä keitetyt omenat tarjotaan makean saksanpähkinäpraliinin kera. Puolukat antavat väriä jälkiruokaherkulle, joka maistuu syysillallisen päätteeksi.

1. Kuori omenat puoliksi ja hiero kuoritut osat sitruunan puolikkaalla.

2. Kiehauta kattilassa ensin omenasiideri, sokeri ja puolukat. Nosta omenat kattilaan kanta alaspäin ja peitä kannella. Anna kiehua hiljalleen, kunnes omenat ovat napakan kypsiä. Kokeile kypsyyttä välillä tikulla. Nosta kattila syrjään ja anna omenoiden jäähtyä hetki liemessä.

3. Murskaa saksanpähkinät hieman karkeammaksi. Paahda pähkinöitä ensin kuivalla pannulla, jotta ne saavat hieman väriä. Nosta syrjään. Nosta kattilaan sokeri ja vesi ja anna kiehua, kunnes sokeriliemi muuttuu kauniin vaalean-ruskeaksi. Siirrä kattila heti syrjään ja sekoita joukkoon pähkinämurska. Valuta seos kevyesti öljytylle uunipellille. Anna jäähtyä. Riko levy paloiksi ja murskaa vaikkapa pakastepussissa lihanuijalla hakkaamalla.

4. Nosta omenat tarjolle ja valuta lientä päälle. Ripottele pähkinäpraliinia pinnalle. Tarjoile siiderissä keitetyt omenat vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Siiderissä keitetyt omenat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X