Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Suppilovahveropaistos

Suppilovahveropaistos maistuu sienten lisäksi myös raikkaalta omenalta ja metsäiseltä timjamilta. Ruokaisuutta tuovat perunaviipaleet. Maistuvan ruoan salaisuus on ruskistettu voi, joka valutetaan paistoksen päälle juuri ennen paistamista.

Valmistusaika
yli 60 min
Annosmäärä
6  annosta

Ainekset

Suppilovahveropaistos

  • 300 g suppilovahveroita
  • 2 isoa  sipulia
  • 50 g voita
  • 1 kg jauhoisia perunoita
  • 2 kotimaista omenaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tl suolaa
  • 2–3 oksaa tuoretta timjamia
  • 2 dl kuohukermaa

Valmistusohje

Suppilovahveropaistos, jonka salaisuus on ruskistettu voi, tehdään helposti näin:

  1. Puhdista 300 grammaa suppilovahveroita ja revi isoimmat kahteen osaan. Kuori ja hienonna kaksi isoa sipulia.
  2. Ruskista valurautapannulla 50 grammaa voita. Kun voi tuoksuu pähkinäiseltä ja kuohahtaa kunnolla, valuta 2/3 voista kulhoon odottamaan.
  3. Kuullota sipulit lopussa voissa sienten kanssa pehmeiksi, noin 5 minuuttia.
  4. Kuori ja leikkaa kilo perunoita ohuiksi viipaleiksi, esim. mandoliinileikkurilla.
  5. Pese kaksi omenaa ja viipaloi kuorineen. Kuori ja murskaa kaksi valkosipulinkynttä veitsen lappeella leikkuulautaa vasten. Ripottele päälle teelusikallinen suolaa ja hienonna tahnaksi. Kaavi tahna kulhoon.
  6. Lisää joukkoon riivityt timjaminlehdet sekä kaksi desilitraa kuohukermaa. Sekoita ainekset.
  7. Voitele uunivuoka huolella ja lado puolet perunoista ja omenoista vuokaan. Jaa päälle sieni-sipuliseos. Lado päälle loput perunoista ja omenoista. Kaada päälle tasaisesti yrtti-kermaseos. Valuta pinnalle ruskistettu voi.
  8. Paista suppilovahveropaistos 200 asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia tai, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Resepti on julkaistu Kotiliedessä 17/2020.

Lue myös: Suppilovahverorösti

Lue myös Anna.fi: Juustoinen suppilovahveropiiras


Kommentoi

Kommentoi juttua: Suppilovahveropaistos

Ulla mummi

Valmistusohje puuttuu?

Pirkko mummi

Vasemmalla on ainekset, oikealla valmistusohje.

Mari

Ei auennut minullekaan ohje!

Vastaa käyttäjälle MariPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.