Suutarinlohi
Reseptit
yli 60 min
6
Kiitos

Suutarinlohi

Suutarinlohi valmistetaan silakoista. Perinteisen ohjeen mukaan suolasilakoista. Tämän suutarinlohen reseptin on antanut Kotiliedelle turkulaisen ravintola Marina Palacen pääkylmäkkö Tiina Miettinen. Hänen ohjeellaan onnistut suutarinlohen teossa, valmistat sen sitten silakkafileistä tai suolasilakoista.

Ainekset

Lisää kauppalistalle

Suutarinlohi:

500 g silakkafileitä
1 dl karkeaa suolaa
Etikkaliemi:
1 dl vettä
1 dl sokeria
1 dl etikkaa
10 maustepippuria
1 pieni sipuli
2 laakerinlehteä

Keskustelu

Liian suolaista.Joudun nyt lähteen kauppaan ostaan tilalle uudet joulupöytään.😥

Toimituksesta moi! Jos käyttää suolasilakoita, ei suolalisää enää tarvita. Suutarinlohi on tönkkösuolaista ja perinteisesti sen kuuluukin olla. Ennen vanhaan kala säilöttiin tönkkösuolaan. 1 dl karkeaa suolaa 500 g silakkafileitä kohden on sopiva määrä tönkkäsuolaiseen versioon. Toki suolan määrää voi halutessaan vähentää.

”Huuhtele fileistä suola pois.” lukee ohjeessa.
Lopputuotteen suolapitoisuus on sopiva,
minä pistin myös porkkanaa ja sipulia raasteena 50+50g
Alle porkkanaa ja sipulia, kerroksittain, alemmat silakat taitoin vain kaksinkerroin
nahkapuoli ulospäin ja pari päälikerrosta nahka sisäänpäin
koska syötyä ne tulee n.2viikossa keitettyjen perunoiden kanssa
Kun lautasella on 4 näin valmistettua silakkafilettä ja 4 perunaa
ei suolaa ateriassa ole liikaa 😉
Myös sipulin ja porkkanan syön.

Olen tehnyt suolasilakoista lisänyt muutaman porkkana siivun. Olen tehnyt kahdella tavalla, sipuli ja muut mausteet kuumaan liemeen tai kylmään liemeen maku on vähän erilainen. Molemmat hyviä.

Kommentoi juttua: Suutarinlohi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X