Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Tortillapizza

Tortillapizza on tortillan ja pizzan yhdistelmä. Kaikille maistuva iltapala tai illanistujaisten herkku valmistuu parissa minuutissa.

Valmistusaika
alle 30 min
Annosmäärä
6  annosta

Ainekset

Tortillapizza

  • 8 maissi-vehnätortillaa (small-koko)
  • 1 ½ dl pizzakastiketta tai tomaattipastakastiketta
  • 2 tl oreganoa
  • 2-3 pihvitomaattia
  • 2 dl mozzarellajuustoraastetta

Balsamicosiirappi

  • 5 rkl balsamiviinietikkaa
  • ½ dl fariinisokeria

Pinnalle

  • 2 rkl tuoretta basilikaa

Valmistusohje

Tortillapizza tehdään helposti näin:

1. Valmista ensin balsamicosiirappi. Keitä viisi ruokalusikallista balsamiviinietikkaa ja puoli desilitraa fariinisokeria puolen minuutin ajan. Jäähdytä liemi. Seos paksuuntuu jäähtyessään.

2. Nosta kahdeksan maissi-vehnätortillaa leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä pinnoille tasaisesti puolitoista desilitraa pizzakastiketta tai tomaattipastakastiketta ja ripottele päälle kaksi teelusikallista oreganoa.

3. Viipaloi kahdesta kolmeen pihvitomaattia ja jaa ne pizzojen päälle. Ripottele päälle kaksi desilitraa mozzarellaraastetta. Paista tortillapizza 250 asteessa noin 6 minuuttia.

4. Revi pizzojen päälle tuoreita basilikan lehtiä ja valuta pinnalle jäähtynyt balsamicosiirappi.

Ohje on julkaistu Kotiliedessä 4/2022.

Lue myös: Meksikolainen ruoka hurmaa – parhaat tacot, quesadillat ja muut mausteiset herkut

Lue myös Anna.fi: Tortillavuoka


Kommentoi

Kommentoi juttua: Tortillapizza

Sinun täytyy kommentoidaksesi.