
Vaahtokarkit
Itse tehdyt vaahtokarkit sopivat mainiosti juhlapöytään pieniksi somiksi suupaloiksi. Massasta voi ottaa piparimuotilla kauniita kuvioita ja elintarvikevärillä värjätä makeiset mieleisikseen. Kokeile esimerkiksi joulun punaista tai vihreää.
- Valmistusaika
- 30-60 min
- Annosmäärä
- 20 annosta
- Gluteeniton
- Laktoositon
- Maidoton
Ainekset
Vaahtokarkit
- 8 liivatelehteä
- 3 dl sokeria
- 1 ½ dl vettä
- 1 rkl vaaleaa siirappia
- 2 kananmunan valkuaiasta
- 1 rkl vaniljasokeria
Lisäksi
- 1 dl tomusokeria
- 1 ½ rkl maissitärkkelysjauhoja
Vuokaan
- 2 tl rypsiöljyä
Valmistusohje
Vaahtokarkit valmistuvat helposti näin:
1. Nosta kahdeksan liivatelehteä likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vuoraa vuoka (18 cm x 22 cm) leivinpaperilla ja levitä leivinpaperin pintaan rypsiöljyä.
2. Mittaa kolme desilitraa sokeria, puolitoista desilitraa vettä ja ruokalusikallinen vaaleaa siirappia kiehumaan kattilaan. Vaahdota kaksi kananmunan valkuaista ja ruokalusikallinen vaniljasokeria teräskulhossa.
3. Kun sokeriliemi on saavuttanut 127 astetta, nosta kattila syrjään. Purista liivatteet kuiviksi ja lisää ne kuumaan sokeriliemeen.
4. Kaada liivatesokeriliemi ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon samalla koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen. Jatka vatkaamista 5 minuuttia, kunnes vaahto jäähtyy ja muodostuu jämäkämmäksi.
5. Valuta karkkimassa vuokaan. Anna levyn jähmettyä huoneenlämmössä kuusi tuntia tai yön yli.
6. Yhdistä desilitra tomusoskeria ja puolitoista ruokalusikallista maissitärkkelysjauhoja. Siivilöi silikonisen leivinalustan päälle tomusokerimaissitärkkelys seosta ja kumoa levy päälle. Siivilöi myös levyn pinnalle tomusokeriseosta.
7. Leikkaa tai painele massasta paloja öljyttyjen välineiden avulla. Pyörittele jokainen pala kauttaaltaan tomusokeriseoksessa. Anna vaahtokarkkien kuivahtaa huoneen lämmössä muutama tunti. Poista ylimääräinen tomusokeriseos siivilän avulla. Säilytä vaahtokarkit ilmatiiviissä purkissa huoneenlämmössä.
Vinkki! Tarjoa vaahtokarkit kaakaon kera.
Ohje on julkaistu Kotiliedessä 22/2022.
Lue myös Anna.fi: Vaahtokarkkifudge
Kommentoi
Kommentoi juttua: Vaahtokarkit