Resepti on testattu Kotiliedessä
Reseptit

Viininlehtikääryleet

Itse tehdyt viininlehtikääryleet hakkaavat mennen tullen tölkkeihin säilötyt kääryleet. Tekeminen vaatii sorminäppäryyttä ja aikaa, mutta lopputulos on pienen vaivan väärti.

Valmistusaika
30-60 min
Annosmäärä
4  annosta

Ainekset

Viininlehtikääryleet:

  • 1 tlk säilöttyjä viininlehtiä
  • 200 g jauhelihaa (lammasta tai nautaa)
  • 1 sipuli
  • 2 rkl öljyä tai voita
  • 1 dl riisiä
  • 5 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 pieni purkki tomaattipyreetä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • tuoretta minttua
  • 2 dl vettä

Valmistusohje

1. Silppua sipuli ja kuullota silppu pannulla pehmeäksi.

2. Lisää jauheliha ja mausta seos mustapippurilla ja suolalla.

3. Keitä riisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Sekoita jauheliha ja riisi.

4. Mausta täyte tomaattipyreellä, valkosipulilla ja tuoreella mintulla. Tarkista maku.

5. Levitä viininlehdet kostutetulle leikkuulaudalle ja täytä massalla. Kääri lehdet tiiviiksi rulliksi ja paista kääryleitä öljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle vesi ja hauduta kääryleitä 35-40 minuutin ajan kannen alla hiljaisella tulella. Tarjoa jogurttikastikkeen kanssa.

 

 


Kommentoi

Kommentoi juttua: Viininlehtikääryleet

Sinun täytyy kommentoidaksesi.