5 eurolla huippuruokaa: Porvoon Smaku odottaa ennätysmäärää kävijöitä

Porvoolaiset ravintoloitsijat toteuttavat huippusuosion saaneen Smaku Porvoo -tapahtuman jälleen tänä vuonna. 5 eurolla voi maistella ainakin italialaista pizzaa, kauden kasviksista tehtyä risottoa, runeberginjäätelöä, satokauden perunaruokia ja kuuluisaa ranskalaista Paris Brest –leivonnaista.

Kolmatta kertaa järjestettävä ruokatapahtuma alkoi maanantaina 13.8. ja jatkuu 25.8. asti, jolloin Porvoon Taidetehtaalla on tapahtuman pääpäivä ja voittaja-annoksen julkistus.

Lue lisää: Porvoo on ruokamatkailijan trendikohde

Porvoo on kaksikielinen kaupunki ja tapahtuman nimessä yhdistyvät nerokkaasti molemmat kotimaiset: smak ja maku eli Smaku.

Lue lisääSmaku-kävely Porvoossa – makupaloja viidessä eri ravintolassa

Näiden päivien aikana yleisöllä on mahdollisuus maistella porvoolaisten huippuravintoloiden smakuannoksia edulliseen viiden euron hintaan.

Porvoon Smakussa syödään pizzaa.

Italialaista pizzaa osataan valmistaa Brasserie L’Amourissa.

Pöytävarausta ei välttämättä tarvitse tehdä, jos käy vain smakustelemassa eli kiertämässä ravintolasta toiseen maistelun merkeissä. Yleisö voi käydä äänestämässä omaa suosikkiannostaan osoitteessa: uusimaa.fi/smaku

Tapahtumaan odotetaan tänä vuonna ennätysmäärä kävijöitä.

”Odotamme ennätystä tänä vuonna. Viime vuonna tapahtumaan osallistui noin 1300 ihmistä ja tänä vuonna menee varmasti 1500 rikki. Se on kova määrä näin pienelle kaupungille. Tapahtumaan on panostettu enemmän ja mukaan on tuotu myös juomasuositukset annoksille. Ravintoloissa kannattaa kysyä viinisuosituksia tai viinipaketteja ja päätapahtumassa on suositusviinit jokaiselle maisteluannokselle. Lisäksi tapahtuma kestää pääpäivänä pidempään, maistelemaan pääsee kello 13-20 välisenä aikana,” tapahtuman tuottaja Laura Pulkkinen sanoo.

Gastronomian mekka

Porvoo on noussut muutaman viime vuoden aikana suosituksi ruokakaupungiksi.

Paris Brest -leivos on ranskalainen klassikkoleivos.

Paris Brest -leivos on ranskalainen klassikkoleivos. Sen tarjoilee ravintola Vanhan Porvoon Glassikko.

Lue lisää: Suomen parhaat ravintolat ovat julkistettu – erityisesti kaksi kaupunkia nousi Helsingin rinnalle

”Porvoossa yhdistyy hienosti pienen kaupungin yhteisöllisyys. Ravintolat tekevät hienoa yhteistyötä ja täällä puhalletaan yhteen hiileen. Porvoon nousu todelliseksi gastronomian keskukseksi ja ruokakaupungiksi näkyy myös siinä, että viime talvena julkaistu Viisi Tähteä –sivuston Suomen 50 parasta ravintolaa –listaukseen ylsi kolme ravintolaa Porvoosta, se on huikea määrä yhdelle pienelle kaupungille,” tapahtuman viestintävastaava Sari Lönnqvist kertoo.

SMAKU Porvoo 2018 ravintolat

Brasserie L’amour

Bistro Sinne

Bistro Gustaf

Bondai Bar

B-Side Burgers

Café Postres

Café Rongo

El Patio

Fryysarinranta

Haikon kartano

Kasvisravintola Ani’s Café

Meat District

Rafael’s Steakhouse

Sicapelle

Vanhan Porvoon Glassikko

Vanhan Porvoon Jäätelötehdas

Vitriini

Wanha Laamanni

Zum Beispiel

Keskustelu

Kommentoi juttua: 5 eurolla huippuruokaa: Porvoon Smaku odottaa ennätysmäärää kävijöitä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X