Ruoka

Aaton makupalat pienelle perheelle

Jäikö herkkujen hankkiminen viime tippaan? Älä huoli, monet ruoat ehtii hyvin valmistaa vielä aattona.

Osta suolakalat ja sillit valmiina. Sillin voi tarjota vaikka sitruunalla ja omenalla tai päärynällä maustetun smetanan kanssa.

Tarjoa graavikalat vaihteeksi tahnaksi pyöräytettynä. Sekoita joukkoon piparjuurella, ruoho- tai valkosipulilla maustettua tuorejuustoa. Myös smetana tai ranskankerma sopivat kalatahnaan.

Katkaravuista ja avokadotahnasta syntyy laseihin lusikoituna kaunis rapucocktail.

Joulupöytä koreaksi

Sosekeitto on maukas ja lempeä aterian aloitus. Kokeile vaikkapa heleän väristä punajuurikeittoa, jossa maistuvat glögimausteet ja päärynä.

Jouluinen alkuruokasalaatti syntyy erivärisistä ja -makuisista salaatinlehdistä, herkullisista juustoista ja talvisista hedelmistä: viikunasta, granaattiomenansiemenistä, päärynästä ja rypäleistä.

Osta pala hyvää pateeta ja tarjoa se portviinistä tai punaviinistä ja ruokosokerista keitetyn siirapin kera.

Grillilohi on nopea pääruoka. Lisukkeeksi käy sitruunainen perunasurvos.

Kalkkunapaisti kypsyy miedossa lämmössä tunnissa. Mausta filee lisäämällä paistoliemeen myös sitruunaruohoa.

Nopea juureslisuke tehdään kuutioiduista juurespaloista tai pakastejuureksista. Kuullota rasvassa pannulla ja mausta siirapilla ja inkiväärillä tai piparkakkumausteella.

Maistuvaa & makeaa

Juustotarjotin viinin kanssa on aikuisten hyvä jälkiruokavaihtoehto.

Lempeä valkosuklaarisotto maistuu kirpakan karpalon kanssa. Annokset voi koristella sokeroiduilla karpaloilla, jotka ovat perinteisiä talvimakeisia.

Kuvat Norman Ojanen

Kommentoi

Kommentoi juttua: Aaton makupalat pienelle perheelle

Sinun täytyy kommentoidaksesi.