Ruoka

Paprika on suomalaisten värikäs suosikki – upota rouskuvaa paprikaa raakana tai kypsennettynä moniin herkkuruokiin

Paprika lukeutuu suomalaisten suosikkikasviksiin. Maultaan makea, mehevä ja hieman pippurinenkin paprika on loistava vihannes niin kylmiin kuin lämpimiin ruokiin. Kokosimme parhaat paprikareseptit sekä vinkit valmistukseen.

Paprika on oleellinen maun ryydittäjä muun muassa intialaisessa, thaimaalaisessa ja kiinalaisessa keittiöissä, mutta se sopii erinomaisesti myös tuttuihin kotiruokiin.

Meksikosta kotoisin oleva, koisokasviehin kuuluva paprika rantautui Eurooppaan Kolumbuksen löytöretkien myötä. Paprikoiden tulinen maku muistutti pippuria ja niiden toivottiin korvaavan kallis tuontimauste. Niinpä espanjalaiset alkoivat kutsua paprikaa pippuriksi. 

Espanjan lisäksi paprikan viljely yleistyi Unkarissa, jossa paprika on nykyään koko keittiön kulmakivi ja kansallismauste. Itse asiassa sana paprika on unkaria ja tarkoittaa pippuria. 

Suomessa paprikan käyttö yleistyi 1960-70 -luvuilla, mutta vasta 2000-luvun aikana suomalaisten paprikoiden tuotanto on vakiintunut ja lajikevalikoima monipuolistunut. Onneksi, sillä paprika on ehdottomasti parasta vastapoimittuna. Siksi kotimainen paprika on makuelämyksenä aivan toista luokkaa kuin tuontitavara.

Paprikat ovat jokseenkin kylmänarkoja. Parhaiten ne säilyvät jääkaapin vihanneslokerossa 7-12 asteen lämpötilassa. Paprika tulee säilyttää muovin sisällä, ettei se kuivu. 

Lue myös: Chilin polte viimeistelee kastikkeet ja kakut – ota talteen Kotilieden tulisimmat reseptit!

Paprikoita moneen lähtöön

Nykyään paprikoita on olemassa tuhansia eri lajikkeita eri käyttötarkoituksiin. Paprikoita on monen värisiä, muotoisia ja makuisia. Kaupan hevi-osastolta voi bongata tuttuja vihannespaprikoita eri väreissä, ihanan makeita suippopaprikoita sekä  esimerkiksi syötävän söpöjä minipaprikoita.

Paprikat jaetaan maun voimakkuuden mukaan makeisiin vihannespaprikoihin ja voimakkaan tulisiin, mausteena käytettäviin maustepaprikoihin eli chileihin. Paprikoiden maku vaihtelee lajikkeesta toiseen, hyvinkin makeista varsin mietoihin. 

Polttavan kirpeä maku aiheutuu kapsaisiinistä, jota paprikoista eniten on juuri chileissä. Kapsaisiinia on eniten hedelmän istukassa eli väliseinässä, jossa siemenet ovat kiinni sekä väliseinien jatkeena olevissa vaaleissa harjanteissa hedelmän sisäpinnalla.

Vihannespaprikoiden värikirjo on laaja. Ne voivat olla vihreitä, keltaisia, punaisia, oransseja, valkoisia tai mustan sinipunaisia. Vihreät paprikat ovat raakoja paprikoita, jotka kypsyessään vaihtavat värinsä keltaiseksi tai punaiseksi. 

Punaisen paprikan maku lienee lähinnä perinteistä mielikuvissa olevaa paprikan makua. Keltahedelmäiset paprikat ovat hieman punaisia miedompia, oranssit puolestaan punaisia aavistuksen makeampia. Vihreät ja sinipunaiset paprikat ovat puolestaan kirpeitä.

Paprikan käsittely ja käyttö 

Paprikan siemenet sisältävät kirpeää kapsaisiiniä. Siemeniä ei syödä vaan siemenkanta poistetaan ja irtosiemenet huuhdellaan pois ennen käyttöä. 

Vihannespaprikat ovat hyvin monikäyttöisiä ja sopivat lähes kaikkeen ruoanlaittoon. Raakana paprikaa voi pilkkoa esimerkiksi salaatteihin, joihin se tuo rakennetta, makua ja väriä. Tai tarjoa paprikoita leivän päällä, juustolautasella ja dippivihanneksena. Paprikaa kannattaa kokeilla myös pikkelöitynä yhdessä chilin kanssa.

Kypsennettynä paprika sopii niin kastikkeisiin, keittoihin, patoihin kuin grilliinkin. Ohuelti viipaloituna paprikat puolestaan ovat oiva lisä erilaisiin wokkeihin sekä kastikkeisiin. Paprikoista tehtävät jauheet puolestaan ovat tavallisia mausteita ruoanlaitossa.

Paprikan makua voi korostaa paahtamalla, paistamalla tai grillaamalla, jolloin niiden maku suorastaa räjähtää. Kokeile paahtaa halkaistut paprikat pinnalta pikimustiksi ja sulje sitten muutamaksi minuutiksi tiiviisti muovipussiin tai kannelliseen rasiaan höyrystymään. Näin paprikoiden paahtunut kuori irtoaa siististi vetämällä. 

Paahdettuja, maultaan herkullisen savuiset paprikat voi soseuttaa vaikkapa herkulliseksi tahnaksi tai suikaloida ja marinoida herkulliseksi pikkusyötäväksi.

Paprika värittää salaatit ja keitot

Paprika on oiva lisä lähes salaattiin kuin salaattiin. Se on oleellinen osa kreikkalaista salaattia eli horiatikia, mutta sopii aivan yhtä hyvin myös tacosalaatin sekaan sekä aasialaiseen makumaailmaan, kuten itämaisen rapusalaatin höysteeksi tai veikeiden härkis-salaattikuppien täytteeseen.

Upea idea on pilkkoa paprikaa myös veriappelsiinien makupariksi sisilialaisen vegesalaatin sekaan tai surauttaa paprikoista kastike purkkiin pakatun evässalaatin mehevöittäjäksi.

Keitoissa paprikoista kannattaa kokeilla yhtä ennakkoluulottomasti. Paahdettu paprikakeitto valmistuu vaivattomasti uunissa makoisiksi paahdetuista paprioista ja tomaateista. Tulinen paprikakeitto puolestaan saa särmää tilkasta vodkaa ja lusikallisesta sambal oelek -chilitahnaa.

Höystä paprikalla lämpimät ruoat

Lämpimissä ruoissa paprika on todellinen ässä. Se sopii loistavasi esimerkiksi mausteisten texmex-herkkujen makuun. Kokkaa pakkaspäivänä mausteista makkarapataa chili con carnen tapaan tai herkuttele perjantai-iltana muhkealla tortillalasagnella, jossa pastalevyt on korvattu hauskasti tortillaletuilla. 

Sadonkorjuun aikaan paprika kannattaa upottaa ranskalaiseen klassikkoon ratatouilleen tai sen kreikkalaiseen sisareen, mehevään kasvispaistokseen, joka valmistuu uuninpellillä paahtaen lähes itsekseen. Joukkoon voi lisätä oliiveja tai tarjoilla ne erikseen. Ruokaisat kasvispaistokset sopivat kasvisruoaksi sellaisenaan tai liharuokien lisukkeeksi.

Uunifeta paprikalla ja tomaateilla on hitiksi nousseen uunifetapastan muunnos. Tässä ohjeessa makeiksi paahtuneet tomaatit ja suolainen fetajuusto saavat seurakseen uunissa mehevöityneitä paprikoita. 

Täytetyt paprikat on klassikko, joka kuuluu myös Meksikon suosituimpiin ruokiin. Chiles en nogadaa syödään tyypillisesti loppukesästä ja alkusyksystä Meksikon itsenäisyyspäivän aikoihin. Yllättävät, mutta toimivat makuparit tekevät tästä ruoasta kokeilemisen arvoisen.

Kokeile myös valmistaa täytetyt paprikat uunin sijaan vaihteeksi grillissä. Esimerkiksi suipot ramiropaprikat sopivat loistavasti grilliin. Täytteessä on raastettua halloumijuustoa, joka mehevöittää täytettä ja paahtuu ihanasti grillissä. Vihreä salsa verde on loistava kastike kaikille grilliruoille.

Tai jos kokkaat mieluummin astetta tutumpia kotiruokia, pilko paprikoita Igorin kanaan tai broilerikastikkeen joukkoon. 

Paprikasta valmistat monen pikkusyötävät

Paahdetut tai grillatut paprikat surahtavat monitoimikoneessa herkulliseksi tahnaksi. Makupariksi voi yhdistää vaikkapa aurinkokuivattuja tomaatteja, kuten tässä ohjeessa on tehty.

Muhammara on paadetuista paprikoista ja saksanpähkinöistä valmistettu kielenvievä tahna, joka sopii loistavasti rapeakuorisen leivän kaveriksi, grilliruokien lisukkeeksi tai vaikkapa kesäkurpitsalettujen kylkeen. 

Leivän väliin paprika sopii sekä raakana että uunissa makoisaksi paahdettuna. Tee eväsleiviksi helpot kinkku-paprikaleivät, brunssiherkuksi hurmaavat kasvisbagelit tai lounaaksi grillatut kasvis-yrtti-ricottaleivät.

Grillatut paprikat ovat taivaallista syötävää. Espanjalaisesta tapaspöydästät tutut minipaprikat, Pimientos de Padron eli grillatut vihreät paprikat, maistuvat myös kotoisampien grilliherkkujen kyljessä.

Uunissa tai grillissä paahdetut paprikat puolestaan maustuvat tässä ohjeessa herkuiksi valkosipulilla, yrteillä ja sitruunalla maustetulla marinadilla.

Paprika on loistava lisä myös erilaisiin salsoihin, joita voit tarjota vaikka grilliruokien kyljessä. Tässä salsaohjeessa paprika paritetaan mustikan kanssa. 

Juustolla täytetyt paprikat ovat maukasta ja värikästä naposteltavaa vaikka illanitujaisiin tai muuten vain pieneen suolaisennälkään. Pienet paprikat täytetään kolmella eri juustolla: halloumilla, emmentaalilla ja ricotalla. Nam!

Paprika sopii suolaisten piirakoiden täytteeseen

Paprika on kerrassaan loistava lisä erilaisten suolaisten piirakoiden täytteeksi, sillä ne tuovat makuun särmää ja sopivat loistavasti monien raaka-aineiden, kuten chorizon, broilerin tai muiden kasvisten kaveriksi. Tuoreden paprikoiden lisäksi kannattaa kurkata myös säilykehyllyyn, josta löydät valmiiksi paahdettuja paprikoita piiraiden täytteeksi.

Jos haluat herkutella vähähiilarisesti, tartu tähän reseptiin. Vähähiilarisempi pizzapohja valmistuu kukkakaalista, juustosta ja kananmunista. Kukkakaalipizzapiiras saa täytteekseen muun muassa paprikaa, mozzarellaa, tomaattia ja herkkusieniä. 

Jos sienionni on ollut suosiollinen, upota sienisaalis yhdessä paprikan kanssa pekonin mehevöittämään piirakkaan.

Paprika on C-vitamiinikuningatar

Paitsi että paprikat ovat maukkaita, ne ovat myös vitamiinipommeja. Paprika edustaa ruokakasvisten kärkeä C-vitamiinipitoisuudessa. Lisäksi paprikoissa on E-vitamiineja, A-vitamiinin esiasteita sekä B-ryhmän vitamiineja.

Paprikoista C-vitamiinipitoisimpia ovat keltaiset lajikkeet, A-vitamiinia taas on eniten punaisessa paprikassa.

Paprikoiden vitamiinipitoisuus laskee jonkin verran kypsennyksessä lämmön vaikutuksesta, joten ainakin osa paprikoista kannattaa popsia raakana.

Lue myös Anna.fi: Chili säväyttää ja koukuttaa

Kommentoi

Kommentoi juttua: Paprika on suomalaisten värikäs suosikki – upota rouskuvaa paprikaa raakana tai kypsennettynä moniin herkkuruokiin

Sinun täytyy kommentoidaksesi.