Etanaherkut sopivat syksyyn

Syyssateilla voi hiljentää tahtia ja nauttia hitaina otuksina tunnetuista etanoista.

Vuodenaika vaikuttaa ruokamieltymyksiin. Kyse on toki kauden raaka-aineista, mutta myös tunnelmasta ja mielentilasta. Talvella, kun paleltaa ja itse kukin haluaisi käpertyä kotiin kuin karhu koloonsa, maistuu madekeitto ja blinit mädin kanssa. Keväällä lautasella parsa kohtaa vihreät vihannekset. Kesä on suorastaan ruokafestivaali: uusia perunoita, savustettua kalaa, punaisina hehkuvia tomaatteja, raikkaita marjoja…

Entä syksy? Valinnanvaran puutteesta on kenenkään turha marista näin sadonkorjuuajan jälkeen. Ja jolleivät kotimaiset herkut hotsita, voi maistaa ulkomaisia syysherkkuja: kastanjoita, artisokkia tai vaikka amerikkalaisittain tehtyä kurpitsapiirakkaa.

Vietin taannoin mukavan illan syyssateisiin liitettävän maittavan otuksen eli etanan parissa. Ihastuttavasti entisöidystä jugend-sisustuksestaan tunnettu helsinkiläinen Restaurant Linna tarjosi maittavan täyttäviä etanaherkkuja: etanoita burgundilaisittain, etanarisottoa, etanoita chiliöljyssä…

Kun maisteli valkosipulivoilla maustettuja etanoita takkatulen räiskyessä kauniissa jugendsalissa, syksystä koki nauttivansa täysin palkein. Kannattaa kokeilla kotonakin! Esimerkiksi kielen vievän etanatilan etanapannun löydät sivuiltamme .

Ja muista: hitaasti hyvää tulee! Syksyiseen herkutteluun perheen kanssa kannattaa varata aikaa.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Etanaherkut sopivat syksyyn

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X