Ruoka

Granaattiomena piristää salaatit ja koristaa jälkkärit – kurkkaa, mihin kaikkeen kirkkaanpunaiset siemenet sopivat

Granaattiomena on Lähi-idästä tuttu hedelmä, jonka sesonki ajoittuu talvikuukausiin. Granaattiomenan siemenet koputellaan ulos kuorestaan ja lisätään ruokien, juomien ja leivonnaisten piristäjäksi.

Granaattiomena on pullollaan makua ja väriä. Hehkuvan punaiset ja kirpeän raikkaat siemenet koristavat ja maustavat monia ruokia. Hedelmä on myös todellista superruokaa. Granaattiomenan siementen rubiinimainen, syvänpunainen väri on merkki niiden sisältämästä antioksidanttien suuresta määrästä.

Kaupasta kannattaa napata ostoskoriin napakkakuorinen, kiiltävä hedelmä, joka tuntuu painavalta ja vaikuttaa kiinteältä. Kuoren väri ei aina kerro hedelmän laadusta. Granaattiomenan nahkamainen kuori on yleensä punainen, mutta siinä voi olla myös ruskean ja keltaisen sävyjä.

Kotona granaattiomena säilyy parhaiten jääkaapissa muutaman asteen lämpötilassa.

Granaattiomena: käyttö 

Siementen happamankirpeässä maussa on aavistus makeutta. Ne sopivat syötäväksi sellaisenaan, mehuksi puristettuna, salaatteja piristämään sekä monenlaisten ruokien ja juomien koristeiksi. 

Koska granaattiomenan sesonki ajoittuu yleensä loppuvuoteen ja joulun aikaan, se tuo upeaa väriä ja piristystä talven ruokiin ja herkkuihin. Hehkuvan ulkonäkönsä ansiosta granaattiomenan siemenet sopivat erityisen hyvin joulun ajan juhlapöytään. Granaattiomena kuuluu olennaisesti myös Lähi-idän ruokiin. 

Ripottele granaattiomenan siemeniä salaattien koristeeksi ja viimeistele niillä leivonnaiset sekä muut jälkiruoat. Tai tee aamiaisesta juhlaa ja koristele jogurttisi, smoothiesi tai tuorepuurosi granaattiomenalla.

Nappaa alla olevista ohjeista lisää ideoita ja inspiraatiota. 

Granaattiomena raikastaa salaatit

Granaattiomena ei ainaostaan näytä, vaan myös maistuu hyvältä. Se sopiikin erinomaisesti erilaisia salaatteja raikastamaan. 

Hedelmäinen kaalisalaatti sulostuttaa pirteällä makumaailmallaan. Lehti- ja punakaalit saavat salaatissa seurakseen kausihedelmiä eli appelsiineja ja granaattiomenan siemeniä. Herkku kruunataan makeahkolla appelsiinikastikkeella, jossa on häivähdys hunajan pehmeitä aromeja. Kaunis salaatti sopii niin arkisen lounaan kuin juhla-aterian täydentäjäksi.

Kun perinteinen rosolli tylsistyttää, valmista tarjolle upea rosolli-tabbouleh, jossa on rosollista tuttuja raaka-aineita ja ripaus uutta. Helmicouscous tuo rosollisalaattiin mehevyyttä, tuoreet yrtit lisämakua ja granaattiomena makua ja näyttävyyttä. 

Punajuuren ja granaattiomenan maukasta makuparia kannattaa hyödyntää myös linsseillä rikastetussa punajuurisalaatissa. Yksinkertainen, mutta maukas salaatti syntyy paahdetuista punajuurista, granaattiomenan siemenistä ja linsseistä. Tillivinegrette täydentää makumaailman ja niputtaa ainekset kokonaisuudeksi. 

Myös paahdetut pähkinät, oliivit ja granaattiomenan siemenet ovat täydellinen yhdistelmä ruokaisassa juhlasalaatissa. Kokeile vaikka!

Granaattiomenaa pikkunälkään

Granaattiomenasta ei puutu makua ja näyttävyyttä, joten sitä kannattaa hyödyntää myös erilaisiassa pikkunaposteltavissa. 

Munakoisotahna eli baba ghanoush on Lähi-idän meze-lautasten vakioherkku. Paahdettujen munakoisojen pehmeää makua terästetään seesamitahnalla, sitruunamehulla ja valkosipulilla. Baba ghanoush viimeistellään oliiviöljyllä ja granaattiomenan siemenillä, jolloin lopputulos on kuin suoraan Välimeren auringon alta.

Lähi-idän herkkuihin lukeutuu myös labneh, josta voi lusikoida pieniä nokareita ja kuorruttaa ne granaattiomenan siemenillä sekä tuoreella mintulla. Granaattiomenapallerot on täydellinen pikutarjottava rapeiden leipälastujen päältä. 

Valmiit haarukkapalat ankkasiivulla, klementtiinillä ja salaatilla sekä granaattiomenan siemenillä on helppo valmistaa etukäteen. Ne ovat loistava alkupala talven juhliin, kuten uuteen vuoteen ja loppiaiseen. 

Raikasta makeat herkut granaattiomenalla

Granaattiomena toimii loistavasti myös hedelmäsalaateissa. Koska hedelmän satokausi on loppuvuodesta, kannattaa hedelmäsalaattiin hyödyntää myös muita talven sesonkihedelmiä.

Tee kevyt ja raikas sitrussalaatti yhdistämällä pirteä granaattiomena klementiinien ja verigreipin kanssa. Pinnalle ripotellut rapeat sokeripistaasit rouskuvat ihanasti hampaissa ja appelsiinikreemi korostaa makuja. 

Itämainen hedelmäsalaatti on raikas päätös vaikka tuhdille jouluaterialle. Kausihedelmät eli granaattiomenat, taatelit, persimonit ja mandariinit muodostavat täydellisen kokonaisuuden. Kevyt jälkiruoka kruunataan sitruksisella sokeriliemellä, joka sitoo hedelmien herkulliset aromit kauniisti yhteen. 

Hedelmätartar on juhlapöydän kaunotar, joka hunnutetaan kuohkealla ja makealla sabaionella. Sabaione on italialainen jälkiruokakastike, joka tehdään yleensä valkoviiniin tai samppanjaan, mutta tässä ohjeessa hyödynnetään granaattiomenamehua.

Rubiininhohtoisia granaattiomenan siemeniä kannattaa hyödyntää myös leivonnaisten koristelussa, kuten maitosuklaapiirkakassa, suklaamuffinien kuorrutteessa ja persimontartalettien pinnalla.

 

Lue myös Anna.fi: Granaattiomenan siemenet helposti talteen – Katso videolta miten se tehdään!

Granaattiomena: käsittely

Granaattiomenasta hyödynnetään vain kirkkaanpunainen sisus. Granaattiomenan siemenet jakautuvat kuoren alla kalvon suojaamiin lohkoihin appelsiinin tapaan. Hedelmälihan väliseinät sisältävät pahanmakuista happoa ja ne ovat syötäväksi kelpaamattomia.

Siementen saaminen suuhun asti vaatii hieman työtä ja tahmeita käsiä. Mehu on myös yhtä värjäävää kuin punajuuri, vaikkakin hieman vaaleampaa, joten vaatteitaan kannattaa hieman varoa hedelmää avatessaan.

Siementen irrottamiseen on useampia tekniikoita, joista jokaisella kotikokilla on oma suosikkinsa.

Juttua on muokattu 14.11.2023: lisätty reseptilinkkejä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Granaattiomena piristää salaatit ja koristaa jälkkärit – kurkkaa, mihin kaikkeen kirkkaanpunaiset siemenet sopivat

Sinun täytyy kommentoidaksesi.