Himosäilöjän päiväkirja, osa 1

Juhannuksen alusviikot olen täydessä touhussa valmistautuessani kesän kiihkeään sesonkiin. En kuitenkaan jonottele lippuja ja pakkaa laukkuja huippuartisteja pullisteleville festareille vaan kävelen metsässä.

Seuraan, miten mustikka on kukkinut ja näkyykö raakileita. Siunaan sadetta ja manaan kylmää. Tyhjennän ja sulatan viime kesänä ostamani ison kaappipakastimen. Se on minun Ferrarini. Otan yhteyttä mansikanviljelijään, jonka luomumansikat, -vadelmat ja -herukat ovat piristäneet meitä jo monena vuonna.

Olen säilöjä, sellainen Veikko Huovisen Hamsteri. Pakastan, hilloan, mehustan ja kun laarit ovat täynnä, olen tyytyväinen. Talvi voi tulla.

Edes omakotitalon asukkaalle marjat ja hedelmäpuiden anti ei suinkaan lankea itsestään. Pensaita pitää huoltaa ja puita leikata. Kuljeskelen puutarhassa suihkepullon kanssa. Viime syksynä istutetussa luumupuussa on ollut toukkia. Hyökkäsin niiden kimppuun mäntysuopaliuos aseenani. Haluan satoa!

En kuitenkaan kasvata kaikkea itse alusta alkaen. Olen ”eineskasvattaja” eli saatan ostaa toisten kasvattamat taimet suoraan torilta. Esimerkiksi tillin kanssa olen tapellut niin monta kesää, että päätin, että nyt riittää. Ostin kolme tanakkaa tillintainta ja istutin ne. Hyvinpä kasvavat. Olen kuullut, että herkkä tilli tuottaa ongelmia kokeneemmillekin viljelijöille.

Säät ovat suosineet meitä himosäilöjiä tänä kesänä. Marjat ja hedelmät, vihannekset ja yrtit kukoistavat saadessaan riittävästi vettä. Aurinkokin on paistanut. Viime kesänä mustikat kuivuivat varpuihin. Sieniäkään emme saaneet kuin korinpohjallisen.

Mistä tällainen säilömisvimma? Lapsuuden kotitalossa Tampereella oli iso piha, marjapensaita ja hedelmäpuita. Kellarissa oli höyrymehua ja pakastimessa marjoja. Hillojakin tehtiin. Silti inhosin lapsena marjanpoimimista, sillä sitä riitti. Ei mikään ihme, olihan mittana ämpäri, ei desilitra niin kuin nyt monilla lapsilla. Mieskin sai samanlaisen kammon, vaikka asui kerrostalossa.

Vimmaani ei selitä pelkkä halu hankkia perheelle tervellistä ruokaa. Nautin marjastamisesta. Tuottaa toki tyydytystä tehdä mehua ja tietää, mitä se sisältää. Meillä siirryttiin mummonmehusta mammanmehuun, kun perin äidiltäni höyrystimen. Nyt olen saamassa kuivurin. Jippii!

Pakastin on tyhjennetty, rasiat pesty, mehupullot ja hillopurkit odottavat. Kypsykää mansikat, kasvakaa mustikat. Olen tulossa.

Keskustelu

Minulla on samansuuntaisia muistoja mustikkametsästä. Ämpäri laitettiin käteen ja tuntui ikuisuudelta saada edes pohja peittymään. Näistä muistoista johtuen minua ei mustikkametsään enää saa, ostan marjat toisten poimimina.

Hei,
jos on hyvä marjavuosi saatan piirakkamarjat kerätä mokin nurkilta,suuremmat määrät ostan torilta.Mustikankeräys on vihoviimeistä hommaa…keräysennätykseni on litran paikkeilla,ämpärillinen(!!!) olisi mahdottomuus.
No,kaikille innostuneille antoisaa keräilykesää !

Minä nautin kovasti mustikoiden keräämisestä ja metsässä olosta. Ja nyt pyhänä piti tehdäkin mustikkapiirakka pakastimessa on vielä viimevuotisia mustikoita aika lailla.

Mutta en löytänyt mistään maailman parasta reseptiä jonka olen saanut kodin kuvalehdestä. Tämä resepti oli muutama kuukausi sitten lehdessä Siinä mustikat keitettiin hillosokerin kanssa ..

Minä poimin marjat tarpeen mukaan pitkin vuotta kaupan pakastealtaasta. Kätevää, kun ei oma pakastin pullistele! Sitäpaitsi kaupan pakastamat ovat kiinteämpiä ja kauniimpia kuin omat ämpärinpohjalliset. Puhumattakaan vaivan säästöstä!

Saatteko te himosäilöjät käytettyä kaikki pakasteenne ja hillonne talven aikana? Minulla jää aina edellisen kauden satoa pakkaseen ja uutta jo pukkaa…

Meillä kaikki pakastemarjat – mansikat, mustikat, vadelmat, hillat, karviaiset, mustaherukat, valko- ja punaherukat – syödään ennen seuraavaa sesonkia. Enemmänkin menisi, jos olisi. Mehut ja hillotkin tekevät kauppansa. Mustaherukkamehua on muuten mukava viedä vaikka tuliaiseksi pakkasen paukkuessa. Jos olen oikein ymmärtänyt, kaupassa myytävät mansikat on pakastettu yksitellen ja kotipakastimia kovemmassa kylmyydessä. Siksi kadehdittava kiinteys. Maku onkin sitten jo aivan toinen juttu, makuasia niin sanotusti. Minun mielestäni itse poimittu mustikka, kun sen heti pakastaa, hakkaa markettimarjan mennen tullen. Ulkolaisia pakastevadelmia ei voi syödä ilman, että ne keittää. Säilömisen iloa.

Kommentoi juttua: Himosäilöjän päiväkirja, osa 1

Vastaa käyttäjälle Hellapoliisi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X