Himosäilöjän päiväkirja osa 2

Vaikea uskoa, että mansikoihin liittyisi mitään jännittävää. Nyt niin kävi. Juhannuksen jälkeen luin lehdestä, että mansikan satokauden huippu oli käsillä. Hermostuin, sillä olimme lähdössä ulkomaille, enkä pääsisi hetkeen poimimaan.

Soitto tutulle mansikanviljelijälle rauhoitti. Marjaa riittäisi. Matkamme aikana kuitenkin Etelä-Suomessa satoi välillä kaatamalla ja oli hilkulla, että ylipäätään saimme marjat. Onneksi en tiennyt sitä ennen poimintareissua.

Nyt voin kuitenkin jo huokaista helpotuksesta, sillä mansikat on poimittu, putsattu ja nakattu rasioihin. Tällä kertaa se kyllä vaati tavallista kovempaa henkistä sitkeyttä, mutta myös raakaa lihastyötä. Mansikka nimittäin järjesti hikisen yllätyksen meille kaikille.

Ilman koko perheen osallistumista poimintaurakkaan kyykkisin varmasti vieläkin pellolla. Pieninkin meistä urakoi kasaan ison laatikollisen. Kun aikaisempina kesinä marjaa olisi riittänyt meille poimittavaksi vaikka 100 kiloa, jaksoimme nyt hädin tuskin raapia kasaan 16 kiloa.

Marjoja oli vähemmän ja ne olivat pienempiä kuin yleensä. Niitä sai todella poimia! Kuulin, että vähäluminen talvi oli nitistänyt taimia. Lisäksi mansikan kypsyminen on hidasta, jos aurinko ei paista.

Olen yleensä käynyt poimimassa marjat kahdessa erässä, mutta nyt oli toisin. Siksi marjojen puhdistaminen ja laittaminen pakasterasioihin kotona vei aikaa. Kolme isoa laatikollista pienikokoista marjaa olisi voinut uuvuttaa putsaajan, ellei veljen vaimo olisi tullut apuun. Ja mies, joka antoi musiikkiterapiaa eli latasi cd-soittimeen Genesistä ja Amy Winehousia ja grillasi ruokaa.

Tietysti olisi tuhat kertaa helpompaa ostaa valmiiksi poimittuja mansikoita lähimarketin pihalta ja olen niin joskus tehnytkin. Harvoin marjat ovat kuitenkaan  olleet niin hyviä kuin itse poimitut. Ja se, joka on päässyt maistamaan luomumansikkaa, ei helposti enää huoli mitään muuta.

Eilen kävin metsässä koepoimimassa mustikoita. Ämpäriin tuli niin paljon raakoja marjoja, että lykkään mustikanpoimintaa vielä viikolla. Kumpparit ja hyttysen pistoilta suojaavat vaatteet kaivoin kuitenkin jo esille.

Ehdoton varuste on hattu, jossa on verkko. En enää suostuisi menemään mustikkaan ilman sitä. Yksi syy aikaisempaan marjastuskammooni johtui juuri hyttysistä. Lisäksi valitsen ämpärini tarkoin. Otan pienen ämpärin, joka täyttyy helposti. Käteeni nappaan salaisen aseen eli poimurin. Se se vasta on mahtava vempain.

Jos kitarat surisevat ihanasti, niin kyllä pakastimetkin. Ferrari hyrrää alakerrassa ja pieni kuplavolkkari yläkerrassa. Ai että olen tyytyväinen!

Ehkä jo huomenna on aika katsella valkoherukoita sillä silmällä.

Lue aiemmat kirjoitukset täältä

Himosäilöjän päiväkirja osa 1

Keskustelu

Meillä pakastemarjat syödään. Tänään ostin lähikaupan pihalta vielä laatikollisen Polkaa ja tein satsista tuorehilloa pakastimeen ja nyt syötäväksi. Enkä muuten suunnitelmistani huolimatta pysynyt pois mustikkametsästä, kun kävin sienessä ja näin, miten varvut notkuivat marjoja.

Ajattelin mennä elämäni ensimmäistä kertaa tänä vuonna sienimetsään. Kirjoittaisitko Himosäilöjä sienestysohjeita aloittelijalle? Sienikirja on hankittuna, mutta siinä ei kerrota, milloin mikäkin sienilaji on valmiina poimittavaksi. Koska kannattaa mennä metsään?

Pakastemansikat eivät ole yhtään vetisiä ja veteliä, kun niiden antaa sulaa yön yli lempeästi jääkaapissa ja syö aamupuuron tai myslin kanssa. Tosin aamiaisella ei haittaa, vaikka mansikka olisi ehtinyt vähän löysemmäksikin. Ällömakeat maustetut jogurtit on ihana vaihtaa maustamattomaan jogurttiin ja itse säilöttyihin marjoihin. Koko perhe pysyy terveenä, kun saa päivittäisen marja-annoksensa pakastimesta: mansikkaa, mustikkaa, herukoita, vadelmia ja lakkoja. Meillä ei flunssaa sairasteta.

Kommentoi juttua: Himosäilöjän päiväkirja osa 2

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X