Himosäilöjän päiväkirja osa 3

Ryntään varhain yöpuku päällä pensaisiin, sillä on luvattu sadetta. Riivin valkoherukasta terttuja kangaskäsinein, jotta vasta kosmetologilla hoidetut käteni eivät menisi jälleen marjastuskuntoon.

Kun kolmannes suuresta ämpäristä on valkoisenaan, vaihdan mustaherukkaan.

Vanhat herukkapensaamme tuottavat jonkin verran marjoja, mutta melko työlästä ja turhatuttavan hidasta niiden keruu on. Tertut ovat pieniä ja marjoja on siellä täällä. Päätän heivata syksyllä yhden mustaherukkapensaan silppuriin. Tilalle aion istuttaa uuden, hyväksi osoittautunutta Öjeby-lajiketta. Pari uutta pensasta pihassa jo kasvaakin. Niistä suuremmassa on ollut tänä kesänä ensimmäiset marjat. Muhkeat marjanpallukat antavat toivoa paremmista sadoista.

Marjasaalis mukanani palaan keittiöön. Koluan kaapeista tyhjät viinipullot ja muut mehupulloiksi sopivat. Kaadan kumikorkit desinfioitumaan kiehuvaan veteen, asettelen pestyt pullot uuniin sataan asteeseen ja nostan mehumaijan hellalle.

Kumoan maijan kitaan edellispäivänä torilta ostamani puna- ja mustaherukat. Olen ehtinyt riipiä niistä osan pakastetuorehilloon, johon nakkasin myös mansikoita (niin, taas mansikoita, mutta minkäs teet, kun ne olivat niin vietävän hyviä) ja vadelmia.

Marjoja oli paljon, sillä mopo pääsi torilla käsistä. Niin kävi siitä huolimatta, että piti vain tiedustella lakka- ja vadelmatilannetta. Illaksi piti ostaa hallista lihat ja kalat, mutta palasin kotiin auton peräkontti täynnä marjoja. Plus iso tillinippu, siikliä, papuja ja porkkanoita. Lihat ja kalan mies sai lähteä ostamaan marketista.

Onneksi Hakaniemen torilta löytyi auttavainen kauppias, joka kantoi marjalaatikot autoon kolmien likennevalojen taakse. Neljä laatikkoa ja kori olisivat olleet himosäilöjällekin liikaa.

Samalla, kun höyry pehmentää marjoja, riivin herukoista kattilaan hillomarjoja. Aion kokeilla puna-, valko- ja mustaherukkahilloa. Teen parin litran annoksen. Olen kerännyt ja pessyt pieniä lasipurkkeja hilloa varten.

Kuulun koulukuntaan, joka lisää sokerin mehuun vasta kattilassa. Jotkut hujauttavat sokerin mehumaijaan marjojen päälle. Teen niin kuin olen äidiltä oppinut.

Mehu on tulikuumaa. Pitää olla tarkkana, ettei sitä roisku iholle. Tulee sanottua useampikin ruma sana niin kuin se on, kun letku ryöstäytyy ja roiskuttaa mehua lattialle ja kaappien oviin. Hetken mietin, olisiko sittenkin helpompaa ostaa mehut kaupasta. Lopulta saan kaikki marjat- myös poimimani – mehustettua, mehun pullotettua ja korkit päälle.

Tuota pikaa pari litraa herukoita ja puoli desiä vettä alkaa pehmetä kattilassa. Lisään joukkoon puoli kiloa hillosokeria ja sekoittelen. Sekoittelen, kunnes näyttää hyvälstä. Pitäisi kuoria vaahto päältä, mutta vaahtoa ei ole. Annan seoksen jäähtyä, purkitan hillon ja vien purkit ulos jäähylle.

Hillasuolla rämpinyt veljen vaimo kertoi ikäviä uutisia: lakkaa ei Lapin aavoilta soilta taida tulla. Torikauppias ja sanomalehti vahvistavat tiedon. Toiveikkaat katseet kääntyvät Pohjois-Karjalan ja Kainuun puoleen. Josko sieltä? Jos lakkaa ei heru tai se maksaa kultaa, kotoinen karviainen porkkanaan yhdistettynä on hyvä vaihtoehto.

Köyhän lakkahilloa odotellessa säilöntäintoa kaikille.

Lue aiemmat kirjoitukset täältä

Himosäilöjän päiväkirja osa 1

Himosäilöjän päiväkirja osa 2

Keskustelu

Pullot kannattaa täyttää piripintaan saakka ja kumikorkki päälle heti. Mehu säilyy takuuvarmasti homehtumatta.

Köyhän lakkahilloa on sanottu myös köyhän miehen lakkahilloksi. Mistä lienee nimi tullut? Eivät muutkaan perinteiset hillot vaurautta viesti. Kaupoista löytyy paljon erilaisia, hyviä hilloja eikä hintakaan päätä huimaa. Miksi vaivautuisin vai onko niissä enemmän sokeria tai muita lisukeaineita kuin itse tehdyssä?

Pulssi kohoaa, kun käyn mielessä läpi erillaisia mehustus ja säilömisjuttuja.Monet marjat kypsyy samoihin aikoihin ja muutaki satoa kerätään ja säilötään. Kiirettä pitää ainakin ajatuksissa. Mietin miten entisaikaan naiset ehti alkeellisimmissa olosuhteissa säilöä ja kerätä kaiken talteen. Nostan hattu entisajan emännille.Pakastaminen on lähes ainoa säilömisjuttu, jota parina viime vuonna olen harrastanut. Tänä syksynä on tarkoitus mehustaa ainaki puolukoita. Mehusta on kätevä tehdä marjapuuroa talvella.Mustaherukkamehu on ihanaa, mutta herukoita ei heru omista pensaista. Vuosia saatiin nauttia mummon herukkamehua,mutta mummo möi mökkinsä ja herukat jäi sinne. En tiedä onko kaupan mustaherukkamehu yhtä terveellisä.Tuskinpa.

En ole koskaan maistanut valkoherukkaa. Onko kirpeämpi kuin muun väriset herukat?

Valkoherukka on punaherukkaa makeampi, ainakin minun mielestäni. Pensas kasvaa nopeasti julmetuksi puskaksi, joka tuottaa paljon herukoita. Lajikkeesta riippuen luulisin.

Kun on muutama marjapuska, raparperi, kurpitsaa on kiva tehdä mehuja, hilloja ja pikkelsiä. On kiva kokeilla uusia reseptejäkin. Ja opettaa lapsia maistelemaan teke-
leitään.

Kommentoi juttua: Himosäilöjän päiväkirja osa 3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X