Himosäilöjän päiväkirja osa 4

Säilömiseen voi liittyä myös harmin hetkiä. Taannoin hermostuin, kun lähdin korjaamaan kotipihan karviaissatoa.

Olin seurannut herkullisten marjojen kypsymistä viikko viikolta. Kun poimimisen aika vihdoin tuli, pensaissa ei ollut marjoja. Ei auttanut, vaikka miten nostelin oksia.

Tai oli siellä yksi karviainen. Köyhän lakkahillosta tuli nyt tosi köyhää. Sitä ei tule lainkaan. Olin lyöty. Epäilen rastasparvia.

Pian suupielet kuitenkin ulottuivat korviin, sillä sain oman kasvimaani persiljasta todella runsaan sadon. Tällä kertaa ehdin ennen %#*#*:n myyrää, joka joku vuosi sitten raahasi onkaloihinsa kaiken persiljani. Vain pieni tupsu jäi mullan päälle muistoksi.

Perjantaina työkaveri kertoi uutisen: Puolukat olivat saapuneet. Suuntasin heti lauantaina aamuvarhain Hakaniemeen ja nappasin parhaan laatikon. Voin sanoa niin, sillä silmäilen aina tarjonnan läpi ennen ostopäätöstä. Vertailen hintaa ja ennen kaikkea laatua. Siitä olen valmis maksamaan. Isot, kuivat ja ihanan makuiset puolukat oli poimittu saaristosta.

Kotona puhdistin ne (vain muutama rupsahtanut marja!) ja pakastin kokonaisina sekä soseena. Jääkaappiin jäi kolme suurta lasipurkillista odottamaan liharuokia, suppilovahverokastikkeita ja ruispuolukkakääretortun tekemistä.

Perheemme syö talvessa puolukkaa ämpärillisen. Ja se on survottua puolukkaa, joten aika runsas saalis pitää saada. Harmi, että en ole löytänyt kotikulmilta anteliaita puolukkakankaita, joilla saalistaa. Torilla poimimisen ilo ja vaiva jäävät kokematta. Se nyt ei paljon harmita, oikeasti.

Pakko tunnustaa…

Jotta kukaan ei luule, että täällä naputtelee luontainen säilöntälahjakkuus, on pakko tunnustaa eräs juttu. Sen jälkeen, kun lähdin kotoa maailmalle ja löysin nykyisen mieheni, aloin tehdä meille puolukkasurvosta talveksi kuten kotonakin oli tehty. Pesin ja lämmitin uunissa suuren lasipurkin tai useampia. Puhdistin ja survoin puolukat soseeksi. Nostelin soseen purkkeihin.

Mikä meni pieleen?

Onnistuin siinä, missä vain aniharvat. Sain puolukkasoseen homehtumaan. Vähään aikaan en ymmärtänyt, missä olin tyrinyt. Lopulta nostin pöydälle kotoa perimäni Otavan suuren keittokirjan ja sieltä löytyi selitys.

Kun hillotaan, laitetaan kuumaa kuumaan ja kylmää kylmään. Eli kuumat hillot kuumiin ja kylmät kylmiin purkkeihin.

Jos kuumaan purkkiin laittaa kylmän hillon, se saattaa käydä.

Viikonvaihteessa sain myös mahtavan lahjan. Anoppini lähetti itse tekemiään omenatuoremehuja sekä hilloja talven varalle. Vadelma-punaherukkahilloa, karviaishilloa ja omenahilloa. Paistoin heti lättyjä.

Päiväkirja loppuu tähän, mutta säilöminen jatkuu. Odotan sienisatoa vesi kielellä, kuten myös muut perheemme jäsenet. Olemme himosienestäjiä!

Antoisaa säilöntäsyksyä kaikille!

Lue aiemmat kirjoitukset täältä

Himosäilöjän päiväkirja osa 1

Himosäilöjän päiväkirja osa 2

Himosäilöjän päiväkirja osa 3

Keskustelu

Kommentoi juttua: Himosäilöjän päiväkirja osa 4

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X