Ruoka

Vähennä hävikkiruoka minimiin – nappaa talteen 40 nerokasta vinkkiä ja säästä selvää rahaa

Hävikkiruoka on syömäkelpoista ruokaa, joka päätyy turhaan biojätteeseen tai roskiin. Kokosimme parhaat vinkit ruokahävikin vähentämiseen.

Hävikkiruoka ja sen vähentäminen on erityisen ajankohtaista nyt, kun ekologiset valinnat keittiössä puhuttavat. Hävikkiruoka tarkoittaa käytännössä kaikkea ruokaa, jota periaatteessa voisi vielä syödä, mutta syystä tai toisesta se päätyy kuitenkin roskiin.

Lue myös: Miten voi säästää rahaa ruokamenoissa? Näillä vinkeillä säästät ruokakuluissa vuodessa jopa tuhansia

Suomalaiset heittävät roskiin jopa 160 miljoonaa kiloa syömäkalpoista ruokaa

Hävikkiruoka tulee kalliiksi. Ei vain omalle kukkarolle, mutta myös maapallolle.  Se kuormittaa maapallon luontoa ja ilmastoa. Syömiskelpoisen ruoan heittäminen pois on erityisen haitallista ympäristölle, sillä siinä haaskataan ruoan tuotantoon, kuljetukseen ja varastointiin käytetty energia. Kaatopaikalle päätyvä ruoka aiheuttaa lisäksi metaanipäästöjä, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta paljon voimakkaammin kuin hiilidioksidi.

Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Tutkimusten mukaan eniten ruokahävikkiä syntyy yhden hengen talouksissa ja lapsiperheissä. Suomessa kotitaloudet heittävät roskiin 120–160 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Suurimmat roskiin päätyvät ruokaryhmät ovat hedelmät, vihannekset, leipä ja kahvi.

Vähentämällä ruokahävikkiä kotona säästät selvää rahaa, toimit ilmaston ja maapallon parhaaksi ja opit samalla monipuolisemmaksi kotikokiksi.

Hävikkiruoka tulee kalliiksi. Yksi tapa on välttää ruokahävikkiä ja hyödyntää nuhjaantuneet vihannekset ja hedelmät mehuksi. 
Hävikkiruoka tulee kalliiksi. Yksi tapa on välttää ruokahävikkiä ja hyödyntää nuhjaantuneet vihannekset ja hedelmät mehuksi.  Kuva: Hannu Häyhä

Hävikkiruoka – kokosimme 4 x 10 nerokasta vinkkiä

Kokosimme nerokkaita vinkkejä, miten jokainen kotikokki voi vähentää ruokahävikkiä suuremmassa mittakaavassa. Vinkit ovat koottu Facebookissa Kotilieden ruokaryhmäläisiltä kysytystä kyselystä, sekä ruokatoimittajan omista vinkeistä.

  1. Suunnittele viikon ruokalista etukäteen. Jos koko viikko ei onnistu, jaa viikko kahteen osaan. Tee kauppalista tarvittavista tuotteista. Mieti mitä ruokia tai osia ruoasta voisit esivalmistaa ajan ja rahan säästämiseksi. Esivalmistelu on trendikästä ja erittäin ekologista.
  2. Näe vaivaa ja mieti ajankäyttösi uusiksi. Pesetkö mieluummin autoa kaksi tuntia vai kannattaisiko se aika käyttää ruoanlaittoon? Kuulostaa tylsältä, mutta harvoin elämässä saa mitään, ellei näe vähän vaivaa. Kun näkee vaivaa ja käyttää aikaa tekemänsä ruoan eteen, leipoo itse leipää tai käyttää aikaansa Reko-ruokapiirissä tai torilla ostoksilla, niin silloin olet varmasti tarkempi raaka-aineita kohtaan ja ruokaa ei joudu niin paljon hävikkiin. Käytä aikaa myös itse ruoanlaittoon, pilkkomiseen ja esivalmisteluun, opit arvostamaan raaka-aineita ja silloin hävikkiä syntyy vähemmän. Ota perheesi osaksi ruoanlaittoa ja kaupassa käyntiä. Siirrät samalla tärkeää tietoa eteenpäin lapsillesi ja opetat heitä arvostamaan raaka-aineita.
  3. Joka kerta kun heität ruokaa roskiin, kirjaa ylös mitä heitit pois. Hävikistä tulee konkreettista ja näkyvämpää. Sen määrästä tulee todellista. Huomaat vähitellen, kuinka kiinnität yhä enemmän huomiota sen vähentämiseen. Tätä ei tarvitse tehdä kuin kuukausi, ja olet jo paremmalla tiellä ja ajattelusi muuttuu. Mieti kuinka paljon heittämäsi raaka-aine maksaisi. Vähentämällä ruokahävikkiä,  säästät selvää rahaa, sillä roskiin heitetyn ruoan arvoksi on laskettu 125 euroa vuodessa henkeä kohti.
  4. Tutki tarjouksia. Mieti viikon ruokalista lähikauppojen tarjousten mukaan. Päättömänä tarjousten perässä juokseminen ilman suunnitelmaa tuo varmasti hävikkiä, jos kaikkea ei pysty hyödyntämään.
  5. Mieti jatkojalostusta. Kurkkaa kuivakaappiin, jääkaappiin ja pakastimeen ennen kauppaan menoa. Mitä näistä raaka-aineista voisit hyödyntää seuraavalla viikolla? Onko jääkaapissa ylijäänyttä perunamuusia, puolikas kaali tai nuhjaantuneita porkkanoita? Onko kuivakaapissa linssejä, papuja, kookosmaitoa tai tomaattimurskaa? Entä monta kananmunaa minulla olisi vielä? Pelkästään kurkistamalla kaappeihin saatat säästää kymppejä, koska huomaatkin, että porkkanoista, linsseistä ja tomaattimurskasta saa helposti kahden päivän ruoan. Munista ja härkäpapurouheesta teenkin uunimunakkaan. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että jämistä ei sinänsä synny mitään, niin nappaa muutama tuote ja suunnittele seuraavan viikon yksi ruoka sen ympärille. Jos pakastimesta löytyy itse tehtyä lehtikaalipestoa ja kuivakaapista pastaa, mietin mitä tarvitset kaupasta, että näistä syntyy ateria. Tekisitkö lehtikaalipesto-lohipastaa? Tai linssikeiton, joka maustetaan lehtikaalipestolla?
  6. Kysy neuvoa muilta. Älä jää yksin. Jos sinulla on vaikeuksia keksiä itse ensi viikon ruokia, liity erilaisiin ryhmiin jäseneksi. Esimerkiksi Facebookissa Kotilieden ruokaryhmään voi liittää kuvan kuivakaapin aineksista ja kysyä neuvoa mitä teen näistä ensi viikolla. Saat varmasti paljon uusia ideoita muilta ryhmäläisiltä tai Kotilieden toimittajilta. Tilaa myös Kotilieden uutiskirje. Saat joka viikko valmiin ruokalistan sähköpostiisi.
  7. Älä lappaa lautaselle enempää ruokaa kuin syöt. Pidä hävikkipäiväkirjaa myös työpaikkaruokalassa.
  8. Älä mene kauppaan nälkäisenä. Näin vältyt heräteostoksilta. Osta vain ostoslistalla mainittuja ruokia.
  9. Älä osta enempää kuin pystyt säilömään. Helposti pilaantuvia ruokia ei kannata hamstrata.
  10. Tutki kauppasi laarit. Mistä laarista löytyvät punalaputetut tuotteet? Osta alelaputettuja tuotteita ja selvitä mihin kellon aikaan lähikauppasi laputtaa hävikkituotteet. Ne ovat ekologinen valinta, sillä muuten jo tuotettu ruoka päätyisi hävikkiin. Myös kauppojen hävikkihevilaatikot ja -pussit kannattaa napata mukaan.

Pidä hävikkiruokapäivä ja hyödynnä nahistuneet kasvikset

  1. Piirrä viikon ruokalistalle yksi hävikkiruokapäivä. Silloin kokkaat kaappien aineksista, siitä mitä siellä on eli hyödynnät ylijäänyttä ruokaa, tyhjennät vihanneslokeroa ja kuivakaappia. Hävikkiruokapäivänä kaikilla ei tarvitse olla samaa ruokaa. Yksi voi syödä linssikeittoa, toinen edellispäivän jämiä, ja kolmas tekee uunimunakasta.
  2. Hyvinvarusteltu keittiö on avain ruokahävikin pienentämiseen. Mehustimella puristat ylimääräisistä ja jo hieman nuhjaantuneista vihanneksista terveellisiä mehuja ja tehosekoittimella teet terveellistä smoothieta. Esivalmisteluissa auttavat kodinkoneet, joilla voi pilkkoa ja raastaa. Sauvasekoittimen lisäosana tuleva teholeikkuri on äärimmäisen kätevä, jos haluaa murskata pieniä määriä ylimääräisiä yrttejä ja kasviksia soseeksi tai pestoksi. Microplanen raastimella voi raastaa talteen sitrusten kuoret, jotka voi pakastaa tai kuivata myöhempää käyttöä varten.  Kasvis- tai sienikuivurilla voi kuivata sienten lisäksi puutarhan vihanneksia ja yrttejä, jolloin niitä on helppo säilöä tulevaa käyttöä ajatellen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta pakastaa suuria määriä. Kuivaaminen on yksi parhaista tavoista säilöä ruokaa. Kuivatut vihannekset ja yrtit mahtuvat pieneen tilaan.
  3. Jauhelihakastike: hyödynnä se yhtenä päivänä pastan kanssa ja toisena tortilloiden tai suolaisten lettujen välissä. Matkalla voi lisätä joukkoon chiliä tai esimerkiksi papuja joukkoon tuomaan ruokaisuutta. Jauhelihakastikkeen voi hyödyntää myös uunimunakkaaseen tai pizzan päälle. Jauhelihakastike tai muu kastike sopii lämpimien leipien päälle. Näin hyödynnät samalla myös hieman kuivuneen leivän. Kuivunut leipä saa uuden elämän lämppärinä.
  4. Raaka jauheliha: jos päiväys on menossa vanhaksi ja haluat käyttää jauhelihan myöhemmin pakasta jauheliha heti raakana, tai paista jauheliha ja pakasta se kypsänä.
  5. Pakastettu ja sulatettu jauheliha: onko sinullekin käynyt niin, että olet ottanut jauhelihaa sulamaan ja unohtanut pakkauksen jääkaappiin. Kertaalleen pakastettua tuotetta ei voi pakastaan uudelleen. Mutta voit käyttää jauhelihan ruokaan kastikkeeseen tai lasagneen, ja pakastaa ruoan.
  6. Vihanneslokeron nahistuneet vihannekset: upottamalla nahistuneet vihannekset jääveteen, saat niistä taas rapeita ja raikkaita. Kokeile!
  7. Nahistuneet vihannekset saavat uuden elämän paahtamalla. Paahda niihin kunnon paahtopinta uunissa ja tee paahdettua vihanneskeittoa. Nahistuneita vihanneksista voi pyöräyttää myös sosekeiton tai vihersmoothien. Mehukoneen omistajat tekevät hävikkivihanneksista mehua.
  8. Nahistuneet vihannekset sopivat hyvin pikkelöintiin. Tee pikkeliliemi ja purkista ruusukaalit, kesäkurpitsat, avomaankurkut ja tomaatit makean happamaan liemeen.
  9. Sadonkorjuun aikaan kasviksia myydään naatteineen päivineen. Älä heitä naatteja pois. Ne sopivat moneen ruokaan. Myös kukkakaalin vihreät lehdet voi syödä.
  10. Omalta kasvimaalta esimerkiksi parsakaalin lehdetkin voi syödä. Niitä ei myydä koskaan kaupassa, mutta omalta kasvimaalta ne kannattaa poimia talteen. Pilko ne ja käytä sosekeitossa tai pakasta myöhempää käyttöä varten.

Hävikkiruoka minimiin – hyödynnä kuivahtanut leipä ja pulla

  1. Älä turhaan kuori juureksia. Kuorien alla piilee paras maku, miksi leikkaisit sen pois? Syö juurekset kuorineen. Kotimaiset juurekset ovat maistuvia ja kuoret voi syödä, vaikka juures ei olisikaan luomua.
  2. Myös kalan ja kanan nahkan voi syödä. Rapeaksi paistettu nahka on itse asiassa taivaallista herkkua. Opettele paistamaan raaka-aineet rapeiksi.
  3. Onko sipuli sen näköinen, että siitä pitäisi kohta päästä eroon? Etenkin keväisin sipulit alkavat homehtua nopeasti, joten osta sipulia vain tarpeeseen. Jos kuitenkin on tullut hamstrattua, karamellisoi sipuli ja purkita se lasipurkkiin ja kaada päälle öljyä. Sipulisäilyke on herkullista, leivän päällä tai tapaslautasella.
  4. Nahistuneet hedelmät: hilloa nahistuneet hedelmät. Ne voi myös pikapaistaa pannulla voin ja sokerin kanssa, ja tarkoilla paahtoleivän päältä tai piirakan täytteenä. Italialainen crostata on mainio piirakka, johon voi upottaa hillot tai muhjuuntuneet hedelmät.
  5. Banaanit ovat yksi yleisimmin kotiin ostetuista hedelmistä. Ne tummumat nopeasti, etenkin jos niitä säilyttää valoisassa ja lämpimässä. Tummuneet banaanit voi hyödyntää banaanikakkuun tai pilkkoa pieniin pakastusrasioihin ja pakastaa. Pakastetusta banaanista tulee maidon kanssa herkullinen banaanijäätelö tehosekoittimessa tai palat voi hyödyntää smoothien valmistuksessa.
  6. Perunamuusin jämät voi upottaa kakkutaikinaan, sämpylätaikinaan, rieskataikinaan tai pannukakkutaikinaan. Perunamuusista voi tehdä myös herkullisia kroketteja kuorruttamalla pallerot korppujauholla. Perunavellin voi tehdä muusin jämistä tai sen voi sekoittaa risoton joukkoon. Myös puuronjämät voi hyödyntää sämpylöihin tai piirakoihin.
  7. Kuivahtanut leipä: kuivata leipä ihan kuivaksi ja tee siitä korppujauhoa. Kuivat leipäpalat sopivat myös krutongeiksi tai panzanellasalaattiin. Italiassa kuivat leivänpalat soseutetaan ylikypsien tomaattien kanssa mössöksi. Tämän leipämössön kun maustaa basilikalla, suolalla, pippurilla ja laadukkaalla oliiviöljyllä on se taivaallinen pikkuruoka naposteluun. Kuivahtaneesta leivästä tehtyä murua voi käyttää pastan päälle yhdessä parmesaanijuuston kanssa, ripotella salaatin joukooon tai ripotella uuniruokien päälle. Makaronilaatikkoon ja perunalaatikkoon tulee ihanan rapea kuori itse tehdystä korppujauhosta. Jauha kuivattuja sieniä ja korppujauhoa keskenään. Tällä seoksella voi kuorruttaa possunulkofileen tai kinkun. Se sopii myös riistaruokien päälle.
  8. Kuivahtaneen pullan voi käyttää köyhiin ritareihin tai pullaressuun. Pullan jämistä voi valmistaa myös korppuja.
  9. Hävikkikahvi: pakasta hävikkikahvi jääpalamuoteissa. Kahvista saa ihania kastikkeita jäätelölle, sitä voi käyttää leivontaan taikinoissa tai punaviinikastikkeeseen esimerkiksi riista- tai lampaanlihalle. Kahvinpuruista voi tehdä kasvonaamioita tai kuivaa ja jauhaa ne, ja käyttää jauhetun pölyn leivontaan.
  10. Uunijuuresten jämistä voi tehdä keittoa. Uunijuurekset yhdistettynä tomaattimurskaan on oiva tapa tehdä tomaattista keittoa.

Myös juuston ja kerman voi pakastaa

  1. Vihannessosekeitonjämät voi käyttää osana leipä- tai sämpylätaikinaa. Ne sopivat myös lettutaikinaan. Kun mukaan lisää vähän lisää kasviksia ja kananmunaa, voit paistaa kasvispihvejä.
  2. Juustonkannikat voi käyttää uunimunakkaaseen. Juustoinen uunimunakas on nerokas välipala tai iltaruoka. Pellilliseen uunimunakasta menee 8–10 kananmunaa. Joukkoon voi raastaa kaikki juustonjämät. Myös parmesaanista tuleva kova kuori kannattaa säästää. Siinä on uskomattoman paljon makua. Sen voi heittää jauhelihakeiton joukkoon kattilaan. Siitä irtoaa ihania juustoisia aromeita keittoon.
  3. Jos ostit juustoa tarjouksesta, niin pakasta osa. Juuston koostumus muuttuu rakeisemmaksi sulatuksen jälkeen, mutta jos välttämättä haluat hamstrata, niin pakasta osa. Voit myös raastaa juuston annoskokoisiin rasioihin ja käyttää sitten raasteena lasagneen tai munakkaisiin.
  4. Kerman voi myös pakastaa, tiesitkö? Jos olet ostanut liikaa kermaa ja päiväys lähestyy, pakasta se. Pakasteesta sulatusta kermasta tulee herkullisia leivonnaisia, pannukakkuja tai käytä se keittoihin.
  5. Hyödynnä ylimääräinen maito pannukakuissa tai leivonnassa. Jos jääkaapissa on ylimääräistä maitoa, josta päiväys on menossa, pidä herkutteluilta. Tee pannukakkua ja kaakaota. Kukaan ei voi vastustaa tätä yhdistelmää!
  6. Käytetty vaniljatanko on yksi kalleimmista raaka-aineista, joka päätyy roskiin. Käyttämisen jälkeen laita avattu tanko pieneen suljettavaan purkkiin sokerin kanssa. Tangosta imeytyy sokeriin vaniljaisia aromeja. Voit sekoittaa tangon ja vaniljan myös tehosekoittimessa jauheeksi.
  7. Hävikkiyrtit voi hyödyntää pakastamalla ne tai säilömällä ne öljyyn. Maukkaita yrttiöljyjä on helppo valmistaa itse, jos omistat tehosekoittimen tai teholeikkurin.
  8. Pienet mausteet, kuten tuore inkivääri ja kurkuma: raasta tai viipaloi nämä ja pakasta.
  9. Muista pitää silloin tällöin eväspäivä töissä. Pakkaa mukaan jämiä jääkaapista ja pakasteesta. Työpaikkaruokalan buffetpöydässä tulee helposti lusikoitua lautaselle liikaa ruokaa, josta osa päätyy roskiin.
  10. Tutustu sovelluksiin, jotka tarjoavat edullista hävikkiruokaa lähialueesi ravintoloista ja kaupoista. Hävikkiruokasovelluksia on paljon erilaisia.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vähennä hävikkiruoka minimiin – nappaa talteen 40 nerokasta vinkkiä ja säästä selvää rahaa

Verotus apuun

Nykyihmisten pitäisi päästä maihin, joissa on nälänhätä ym.
Tai metsäleireille vähäksi aikaa etsimään ruokansa luonnosta niin oppisivat syömään kaiken, minkä silmät kiiluen kaupoistakin ostavat.
Jätevero ja ylipainovero uudet hyvät keinot saada ruoan hukkaan heittäminen tuntumaan omassa kukkarossa, jos se avaisi silmät käsittämättömältä typeryydeltä.

jkmm

Nahistuneet kasvikset keittoon,mieluummin ennen nahistumista,ei tarvitse mehulinkoa.Porkkanan ym.voi raastaa karkealla terällä ja levittää kuivumaan vaikka leivinpaperille,hyvää keittoainesta.Huonoksi mennyt sipuli vesilasiin niin että juuriosa on vedessä,kasvaa herkullista vihersipulia,Kasvisten naattiosa vesiastiaan,etenkin keväällä kasvavat syötävää vihreää.

Herne

Puuron jämät käy myös smooteihin
Kuihvahtanutta leipää, valkosipulia, yrttejä ja hieman öljyä tehosekoittimessa muruksi jota voi laittaa makaronilaatikon tai kermaperunoiden pinnalle tai käytä uunissa hetki ja ripottele salaatin päälle.
Kun kuorit juureksia ja sipulia niin keitä kuorista kasvislientä.
Kerää vaikka pakastimeen broilerin jämät mistä on lihat syöty ja keitä kanalientä.

Vastaa käyttäjälle Verotus apuunPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.