Helppo glögi syntyy hetkessä muutamasta raaka-aineesta

Ilmojen viiletessä, kuuma mausteinen glögi lämmittää mukavasti. Erityisen hyvältä glögi maistuu itse tehtynä. Eikä sen valmistukseen tarvita kuin muutama raaka-aine. Poimi parhaan itse tehdyn glögin ohje ja veikeät vinkit sen maustamiseen.

Glögi on sesonkijuoma, jota on perinteisesti juotu joulun aikaan. Euroopassa kuumaa viiniä on nautittu jo 1600-luvulla. Suomeen glögi saapui Ruotsista 1900-luvun alussa ja oli alkujaan yläluokan juoma. Kansan keskuuteen glögi levisi 1960-luvulla ja se on pitänyt suosionsa siitä lähtien. Valmiita glögijuomia on kaupoissa runsain määrin, mutta se kaikkein paras glögi syntyy alusta alkaen itse tekemällä. Ja mikä parasta, kun glögin tekee itse, sen maustamisessa vain mielikuvitus on rajana. 

Lue myös: Perinteisen jouluglögin ohje.

Joululevyt kohottavat tunnelman.

Perinteisen glögin valmistus

Perinteisen glögin pohjan muodostaa viinimarjamehu, joka maustetaan jouluun sopivilla mausteilla. Valmiit mehutiivisteet sopivat hyvin glögin pohjaksi. Mittaa mehu veden kera kattilaan ja lisää sokeri sekä mausteet.

Perinteisesti glögi maustetaan jouluun sopivilla mausteilla: kanelilla, neilikalla, kardemummalla sekä inkiväärillä. Jos teet glögiä usein, voit tehdä mausteista maustepussin ja käyttää sitä glögin valmistukseen useamman kerran. Näin mausteet on helppo myös poimia juomasta ilman siivilöintiä. 

Kun glögi on kiehunut hiljalleen vartin verran ja mausteet on siivilöity juomasta, glögin joukkoon lisätään alkoholi, joka yleensä on punaviiniä. Glögin voi terästää punaviinin lisäksi tilkalla konjakkia tai portviiniä. Tässä vaiheessa glögiä ei enää keitetä, vaan pelkkä kuumennus riittää. 

Glögi tarjotaan perinteisesti rusinoiden ja mantelilastujen kera, mutta lasiin voi upottaa myös kuivahedelmiä sekä erilaisia pähkinöitä. Kokeile esimerkiksi viikunoita, karpaloita ja saksanpähkinöitä. 

karpaloglögishotti

Uutta makua glögiin

Jos kaipaat perinteiseen glögiin vaihtelua, sujauta kattilaan pari rosmariinin oksaa, tähtianis tai hippunen chiliä tuomaan mausteisuutta. Perinteisen valkoisen kidesokerin voi vaihtaa aromikkaaseen muscovado- tai fariinisokeriin, hunajaan tai vaahterasiirappiin. Myös erilaiset makusiirapit sopivat glögin maustamiseen. 

Vaihtamalla viinimarjamehun omenamehuun ja punaviinin valkoiseen saat vaaleaa glögiä, jonka mausteeksi sopii appelsiininkuori tai vaniljatanko.

Poimi tästä vaalean glögin ohje.

vaalea glögi

Keskustelu

Kommentoi juttua: Helppo glögi syntyy hetkessä muutamasta raaka-aineesta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X