Ruoka

Joka päivä illallinen yhdelle? Soolosafkaa-tilin perustanut Elina jakaa parhaat vinkit yhden hengen annosten kokkaamiseen

Elina liputtaa soolosafkauksen puolesta ja perusti oman Instagram-tilin ajaakseen tärkeää asiaa. Yhden hengen ruokataloudessa voi herkutella ja syödä hyvin. Kokosimme Elinan parhaat ideat pienten annosten tekoon!

Yksinasuvien määrä on kasvanut eniten alle 30-vuotiaiden ja eläkeikäisten parissa. Tilastokeskuksen tilastot kertovat, että vuonna 2021 yksinasuvia oli yhteensä yli 1,2 miljoonaa, eli lähes 45 prosenttia kaikista asuntokunnista. Yksinasuvien määrä 30 vuodessa tuplaantunut.

Yhden hengen talouksia on koko ajan enemmän, mutta silti ruokakaupan hinnoittelussa ja pakkauskoossa näkyy vahvasti perhe- tai parikeskeinen lähtökohta, jonka yhden hengen ruokataloudessa asuva voi kokea syrjiväksi.

Haasteena isot pakkauskoot: ”Eivätkö ne tajua?”

Kaupan tarjoukset suosivat perheitä. Tuotteita myydään ota kolme, maksa kaksi -periaatteella ja leipähyllyn pussit ovat perhekokoa ja broilerinkoivet myydään jättipakkauksissa.

Soolosafkaa -nimistä Instagram-tiliä pitävä helsinkiläinen Elina Strengell kokkaa joka päivä ja tekee kaikki ruoat itse, vaikka asuu yhden hengen taloudessa. Suurin haaste ovat isot pakkauskoot.

Elina ihmettelee, ettei ruokateollisuus ole ottanut koppia tästä kasvavasta markkinasta vielä ja harmittelee markettien valikoimaa. Hän näkee yhden hengen ruokatalouksissa todellista potentiaalia kokonaan uudelle tuoteryhmälle.

”Tämä 1,2 miljoonaa yksin asuvaa suomalaista ovat kuitenkin aikuisia ihmisiä, jotka tekevät ruokaostokset itse ja päättävät itse mitä ruokakoriin valitsevat. Tämähän on valtavan iso kohderyhmä, jota elintarvikesektori palvelee tällä hetkellä lähinnä valmisruoilla. Eivätkö ne tajua tätä? Luulisi, että tässä oli jollekin hyvä bisnesidea kehitellä kokonainen yhden hengen ruokatalouksia palveleva tuoteryhmä.”

Kaikkea voi kokata yhdelle hengelle

”Eihän sitä itselle viitsi kokata ja en viitsi ostaa näitä isoja ruokapakkauksia itselle” on tuttu tunne yhden hengen ruokataloudessa. Lopulta voi käydä niin, että viikon ruokalista on lopulta erittäin yksitoikkoinen ja epäterveellinen.

”Se on kiinni omasta päästä. Ei yhdelle hengelle ruoan tekeminen ole mitään rakettitiedettä tai erikoistaitoja vaativaa. Ei yksin kokkaavan tarvitse alistua valmisruokiin ja yksitoikkoiseen ruokaan,” Elina sanoo.

Itselleen ruokaa laittavan kannattaakin tehdä ruoanlaitosta rutiinia ja suunnitelmallista. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Yksi hyvä neuvo on käydä kaupoissa, joissa on palvelutiskit.

”Palvelutiskiltä voi ostaa halutessaan kaksi silakkaa tai yhden kalafileen. Jauhelihaakin saa 150 grammaa halutessaan”, hän muistuttaa.

Vihannesten kohdalla erityisesti markettien valikoimat voivat olla haastavia.

”Kaupassa välillä ärsyttää suunnattomasti isot pakkaukset. Etenkin vihannesosastolla paprikakin on pakattu usein kolmen kappaleen pakkaukseen. Suunnittelematon kauppareissu saattaa olla täysin turha keikka, en suostu alistumaan markettien valikoimiin ja äänestänkin sitten jaloillani ja ostan vihannekset hallista tai torilta.”

Elinan mielestä ei ole mitään ruokaa mitä yhden hengen ruokataloudessa asuva ei voisi tehdä. Myös pataruoat, pannukakku ja pullataikinakin onnistuvat miniannoksina.

”On todellinen harhaluulo, että soolosafkaaja ei voisi syödä hyvin ja monipuolisesti. Kaikkea voi tehdä pieniä annoksia,” Elina kannustaa.

Haja-asutusalueilla asuvat eivät luonnollisesti voi tarttua tähän ideaan. Ruokakauppoja on vähän ja valikoima ei ole yhtä suuri kuin ison kaupungin kaupoissa.

Elina kannustaa ruoanlaitossa katsomaan ”laatikon ulkopuolelle” uusia mahdollisuuksia.

”Jos ostat kilon palan lihaa, josta teet pataruoan, niin siitähän tulee aivan liikaa yhden tai kahden päivän ruoaksi. Syö osa padasta heti, loput lihasta voi jakaa pakasterasioihin. Tässä kohtaa ajattele boxin ulkopuolelle ja mieti miten voisit hyödyntää loput tästä herkullisesta kypsästä patalihasta. Yhdestä pakkauksesta voit napata lihan ja tehdä siitä pikaisen pastakastikkeen lisäämällä joukkoon yrttejä sekä tomaattia, ja kolmannen pakasterasian voit sulattaa ja käyttää tortillan täytteenä. Näin yksi iso lihapata taipuu ainakin kolmeen erilaiseen ruokaan.”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Soolosafkaa (@soolosafkaa) jakama julkaisu

Luovuus, jakolasku ja keittiövaaka käyttöön

Ruokalehtien ja keittokirjojen ohjeet ovat tehty usein neljälle hengelle tai useammalle syöjälle. Elinalla on tähänkin oiva neuvo. Kaikki on muutettavissa pienempiin ohjeisiin.

”Ota käyttöön jakolasku. Monet ohjeet on helppo pienentää kahteen tai pienempäänkin annokseen. Kananmunankin voi jakaa puoliksi tarvittaessa. Muna vain rikotaan pieneen kippoon, sekoitetaan ja punnitaan. Keittiövaaka tuleekin tässä kohdin monesti avuksi.”

Yhden hengen taloudessa pitää olla vähän luova. Esimerkiksi iso kakkuvuoka on soolosafkaajan tarpeisiin liian iso, mutta pienet uunin kestävät keraamiset murokulhot toimivat kakkuvuokina loistavasti.

”Voita ja korppujauhoja murokulhon pintaan ja kakkutaikina siihen. Kurkkaus omaan kaappiin ja sieltä saattaa löytyä vaikka mitä käytännöllistä, kunhan käyttää vähän mielikuvitusta. Matalat lautaset voivat toimia myös minipiirakkavuokina, jos ne kestävät uunia,” Elina kannustaa.

Illallinen yhdelle? Food prepping ja freestyle avuksi

Pakastin on luonnollisesti soolosafkaajan pelastus. Sinne voi tehdä pieniä ruoka-annoksia valmiiksi.

Jos joutuu ”kolmen paprikan ansaan”, senkin voi yrittää kääntää voitoksi. Silloin tulee avuksi food prepping, eli ruokien esivalmistelu. Se helpottaa arkea.

Food tai meal preppingillä, kotoisammin preppauksella tarkoitetaan viikon tai muutaman seuraavan päivän aterioiden esivalmistelua jääkaappiin tai pakastimeen valmiiksi.

Preppaus voi olla pelkkää vihannesten kuorimista ja pilkkomista etukäteen tai kokonaisten aterioiden valmistamista ja niiden annostelua säilytysrasioihin koko viikoksi. Jotkut puolivalmistelevat ruoat, esimerkiksi paistavat lihat ja keittävät riisit, mutta eivät annostele niitä rasioihin tai mausta niitä. Tämä jättää enemmän vaihtoehtoja eri aterioille, kun ruoat voi maustaa ja höystää erilaisin lisukkein aina ennen ruokailua.

”Freestyle-kokkaus voi olla hauskaa. Voit leikkiä kokkisotaa kotona ja tehdä ruokaa mitä kaapista sattuu löytymään. Toki tämä voi olla haastavaa, jos on tottunut seuraamaan tiettyä reseptiä. Freestyle vaatii jo vähän mielikuvitusta. Tämä toimii myös ystävien kanssa. Kutsu pari ystävää kylään ja tiedustele mitä heillä on jääkaapissa. Kokatkaa yhdessä jotain missä ei tarvitse käydä kaupassa,” Elina sanoo ja naurahtaa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Soolosafkaa (@soolosafkaa) jakama julkaisu

Soolosafkaajan TOP 3 ruoat

  1. Pasta: Pasta säilyy kotona hyvin ja sitä löytyy monen muotoista, joten vaihtelua riittää. Pastaan voi käyttää vihanneslokeron hävikkiveget ja pastaan voi helposti upottaa säilykkeitä ja purkkien sekä purnukoiden jämät jääkaapista. Pidä aina pieni pala parmesaania jääkaapissa pastaruokia varten.
  2. Kulhoruoat: Kaupassa myydään nykyisin valmiiksi keitettyä riisiä ja erilaisia jyväsekoituksia yhden hengen ruokailuun. Ne ovat käteviä ilmatiiviitä pusseja, jotka säilyvät hyvin. Niistä voi tehdä todella nopean kulhoruoan. Kulhot ovat nykyajan pyttipannu, niihin voi upottaa edellisen päivän jämät tai vihanneslokeron kasvikset. Soolosafkaaja ei tee hävikkiä!
  3. Kalaruoat: Kaupan palvelutiskiltä voi halutessaan ostaa kaksi silakkafileetä tai yhden pienen ahvenen tai yhden siikafileen. Kalasäilykkeet ovat kokeneet viime vuosina mullistuksen. Markettien hyllyille on ilmestynyt kotimaisia villikalasäilykkeitä, jotka ovat juuri sopivia yhden hengen ruokatalouden tarpeisiin. Niistä voi tehdä kiusauksen murokulhoon tai käyttää niitä munakkaan täytteenä tai pastakastikkeessa. Todellisia soolosafkaajan pelastajia!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Joka päivä illallinen yhdelle? Soolosafkaa-tilin perustanut Elina jakaa parhaat vinkit yhden hengen annosten kokkaamiseen

Lottis

Järjetöntä ekologista tuhlausta ja ympäristön kuormittamista ostaa yksittäispakattuina elintarvikkeet. Samoin paistaa uunissa kerralla pienen jälkiruokakulhon kokoinen kakku. Pakastin ja jääkaappi on myös keksitty, joten isompia ostoksia voi säilöä ja käyttää tarpeen mukaan.

PS. Kaikissa ruokakaupoissa myydään myös niitä paprikoita yksittäin, kuten myös muita vihanneksia.

Yksinelävä eläkeläinen

Tässä maailmassa on turha säästää sähköä, sen hinta ei laske, vaikka niin tekisivät kaikki. Sitten nostetaan hintaa, kun tuottaminen on niin kallista, kun käyttö vähenee. Aina löytyy syitä.
Mutta voi tehdä sen kakun, padan ja pannukakun samalla kertaa ja vaikka pikkuleipiä rasiaan. Se on sitä suunnittelua.
Vaikka kyllä minä teen juuri silloin juuri sitä, mitä haluan. Vaikka vain sen minikakun.
Suurin ongelma on juuri se, ettei ole ohjeita sinkkuannoksiin. Ostan valmisruokia parille ruokakerralle viikossa, sillä en todellakaan jaksa alkaa laskemaan, kuinka vähän kaikkea pitää ostaa jotain tiettyä ruokaa varten, enkä ala pakastinta täyttämään jämäruuilla. Siellä on marjoja ja mehuja, lihaa ja muuta tärkeämpää.
Tällä hetkellä yritän etsiä jostain kermaista maksakastiketta valmisruokana.
Ja täällä periferiassa on vain pikkuinen market 30 km:n päässä, ei tehdä gourmet-ruokia. 🙂

Vastaa käyttäjälle Yksinelävä eläkeläinenPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.