Itse tehty pesto sopii joka tilanteeseen – poimi 5 nerokasta ideaa

Unohda kaupan valmis purkkipesto, tuoreista yrteistä, oliiviöljystä, pinjansiemenistä tai pähkinöistä pyöräytetty valkosipulilla maustettu kastike valmistuu itse tehden yhdessä hujauksessa.

Loputtoman monipuolinen pesto taipuu niin makunsa kuin käyttötarkoituksensakin puolesta vaikka mihin. Poimi ohjeet ja vinkit, joilla teet suositusta yrttikastikkeesta entistä parempaa.

Lue myös: Argentiinalainen chimichurri – näillä vinkeillä teet parhaan grilliruokien kastikkeen!

Ehkä tunnetuin pesto on Pohjois-Italian Genovasta kotoisin oleva klassinen pesto genovese eli basilikasta, oliiviöljystä, pinjansiemenistä sekä parmesaanijuustosta ja valkosipulista valmistettu vihreä yrttikastike. Yhtä ainoaa ja oikeaa ohjetta pestolle ei kuitenkaan ole, sillä kastike on aina tekijänsä näköinen ja makuinen. Vihreän peston voi tehdä muistakin yrteistä ja punaisen sekoittaa vaikkapa aurinkokuivatuista tomaateista, paahdetuista paprikoista ja chilistä.

Jauha morttelissa tai surauta pesto tehosekoittimessa

Aito italialainen pesto valmistetaan morttelissa murskaamalla, mutta peston ainekset voi hienontaa myös veitsellä. Sekä morttelissa murskattu että veitsellä hienonnettu pesto on rakenteeltaan mukavan rouheaa. Kun raaka-aineet jäävät kastikkeeseen sattumiksi, eri komponentit myös maistuvat voimakkaammin. 

Ajan säästämiseksi ja helppouden vuoksi moni surauttaa peston tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Koneella sileäksi surautetun peston maku ei kuitenkaan ole aivan yhtä aromikas kuin morttelissa murskatun, mutta varsin mainio siitä huolimatta.

pesto

Ohje: Vihreä pesto

Uutta makua pestoon

Peston raaka-aineet kannattaa valita huolella. Satsaa erityisesti hyvään ja laadukkaaseen oliiviöljyyn, sillä kitkerä ja pahanmakuinen öljy pilaa helposti koko kastikkeen. 

Pestoon saa helposti uutta makua yrttejä vaihtamalla. Kokeile tilliä, minttua, korianteria tai useamman yrtin sekoitusta. Myös rucola, pinaatti, lehtikaali tai vaikkapa luomuporkkanan naatit sopivat peston raaka-aineiksi. 

Pinjansiemenet voi halutessaan vaihtaa auringonkukansiemeniin tai vaikkapa cashewpähkinöihin. Pähkinöiden ja siementen paahtaminen tuo yrttikastikkeen makuun lisää syvyyttä. Osan parmesaanijuustosta voi korvata aromikkaalla, lampaan maidosta valmistetulla pecorino-juustolla, jolloin pestoon saa särmää ja terävyyttä. Tilkka hunajaa antaa makeutta, mustapippuri pientä potkua ja sitruuna kivaa raikkautta. 

Pestoa voi tehdä kerralla suuremmankin määrän. Se säilyy jääkaapissa hyvänä muutaman päivän. Tosin oliiviöljy jähmettyy tuttuun tapaan kylmässä, mutta notkistuu kyllä nopeasti huoneenlämmössä. Hienonnetun basilikan tummumisen voit estää kaatamalla peston päälle pienen öljykerroksen tai kokeilla basilikankehtien nopeaa ryöppäämistä ennen kastikkeen valmistusta. 

Oliiviöljyn määrällä peston rakennetta voi muokata tahnamaisesta juoksevaan, jolloin peston käyttömahdollisuudet ovat lähes loputtomat. Pesto maistuu tuttuun tapaan pastan kastikkeena, mutta ihastuttaa myös grilliruokien marinadeissa, salaattien soosina, leivän levitteenä, hampurilaisten välissä ja silaa myös suositut Hasselbackan perunat astetta maukkaammiksi. 

Poimi viisi maukasta pestokastiketta ja niille muhkeat makuparit.

Pinaatti-cashewpesto pastalle

Valmista pesto perusohjeen mukaan, mutta korvaa basilika lehtipinaatilla ja pinjansiemenet cashewpähkinöillä. Tilkka sitruunamehua tuo pestoon raikkautta. 

Pyöräytä pinaatti-cashewpesto keitetyn pastan sekaan ja lisää joukkoon myös kesäkurpitsasta julienne-raastimella tai kuorimaveitsellä vuoltuja ohuita kesäkurpitsasuikaleita. Jos haluat, täydennä pasta-ateria astetta ruokaisammaksi lisäämällä joukkoon mozzarellajuustoa.

kesäkurpitsapastaa ja pinaatti-cashewpestoa

Ohje: Kesäkurpitsapasta ja pinaatti-cashewpesto

Tillipesto savukalalle ja ravuille

Korvaa basilika reilulla määrällä tilliä sekä pinjansiemenet manteleilla ja valmista pesto normaaliin tapaan. Sekoita valmis tillipesto turkkilaisen jogurtin joukkoon ja tarjoa grillatun kalan tai rapujen kanssa.

tillipestokastike ravuille

Ohje: Tillipestokastike

Lehtikaalipesto Hasselbackan perunoille

Jos kasvimaallasi kasvaa lehtikaalia, tässä ohje johon runsas sato kannattaa upottaa. Maukas lehtikaalipesto saa veikeän säväyksen appelsiinimehusta sekä -kuoriraasteesta. Sivele lehtikaalipestoa kypsien Hasselbackan perunoiden päälle juuri ennen tarjoilua.

lehtikaalipestolla maustetut hasselbackan perunat

Ohje: Lehtikaalipestolla maustetut Hasselbackan perunat

Punainen pesto pastalle

Peston ei aina tarvitse olla vihreä yrttikastike. Punainen pesto tehdään tässä ohjeessa aurikokuivatuista tomaateista. Jos kaipaat kastikkeeseen pientä potkua, lisää joukkoon aavistus chiliä. Punainen pesto maistuu pastan kanssa ja toimii myös leivän levitteenä.

Punainen pesto

Ohje: Punainen pesto

Ranskalainen pistou kasviskeiton päälle

Ranskan vastine italialaiselle pestokastikkeelle on pistou. Se on kuin pesto, mutta valmistetaan ilman parmesaanijuustoa. Pistou maistuu erityisen hyvältä ranskalaisen kasviskeiton päällä.

ranskalainen kesäkeitto ja auringonkukansiemenpistou

Ohje: Auringonkukansiemenpistou

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Itse tehty pesto sopii joka tilanteeseen – poimi 5 nerokasta ideaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X