Jäikö jouluruokia tähteeksi? Näin loihdit rippeistä ihan uudenlaisia ruokia

Niin hyviä kuin jouluruoat ovatkin, rajansa kaikella. Viimeistään tapaninpäivänä tekee mieli jo jotain ihan muuta. Poimi ideat, joilla loihdit jouluruokien tähteistä ihan uudenlaisia herkkuja.

Kalapöydän antimista teet leipiä, tahnaa ja piirakkaa

sillileipä

Helppo tapa hyödyntää joulun kalapöydän antimet on koota niistä voileipä iltapalaksi tai suolaiseksi hiukopalaksi. Makean saaristolaisleivän päälle perunaviipaleista ja sillistä sekä marinoidusta punasipulista koottu ruokaisa sillileipä taipuu myös nopeaksi lounaaksi.

Resepti: Sillileipä

graavilohitahna

Tämän herkun valmistukseen tarvitset vain muutaman minuutin ja kaksi raaka-ainetta: graavilohta ja tuorejuustoa. Ainekset surahtavat monitoimikoneessa hetkessä maittavaksi graavilohitahnaksi, joka sopii niin leivän päälle kuin uuniperunoiden täytteeksikin.

Resepti: Graavilohitahna

sushipiiras

Tällä ohjeella lyöt kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Helppoon sushipiirakkaan hyödynnät niin pakastimen pohjalle unohtuneet lehtitaikinalevyt kuin graavi- sekä kylmäsavukalojen rippeetkin. Piirakka on täydellinen tarjottava esimerkiksi uuden vuoden juhlissa.

Resepti: Helppo sushipiirakka

Joulukinkku maistuu hernekeitossa, kinkkuleivissä ja kinkkukiusauksessa

Croque monsieur -leipä

Joulukinkusta riittää yleensä syötävää vähintään loppiaiseen asti. Kinkku ei ehdi kyllästyttää, kun hyödynnät sitä monipuolisesti arkiruokien valmistuksessa.

Kuutioi sitä hernekeiton tai kinkkukiusauksen joukkoon ja pyöräytä iltapalaksi mehevä kinkkuquiche tai herkulliset croque monsieur -leivät. Piirakka ja leivät ovat siitäkin näppäriä, että niihin uppoavat vaivatta myös hieman kuivahtaneet juustonkannikat.

Reseptit:

Hernekeitto

Kinkkukiusaus

Kinkkuquiche

Croque monsieur

Joululaatikot jatkojalostuvat helpoksi kasvisruoaksi ja nopeiksi rieskoiksi

lantturieskat

Lanttulaatikko muuntuu hetkessä maittaviksi rieskoiksi lisäämällä joukkoon jauhoja, kananmunan ja lorauksen vettä. Vappu Pimiän ohjeen mukaan valmistetut pikkulämpimäiset sopivat välipäivien aamiaispöytään tai lounaalle täyteläisen kasviskeiton kylkeen.

Siihenkin voi hyödyntää laatikoiden rippeet sekä niiden valmistuksesta tähteelle jääneet perunat ja porkkanat.

Reseptit:

Lantturieskat

Täyteläinen kasviskeitto

bataattipihvit

Joululaatikot jatkojalostuvat myös helpoiksi kasvispihveiksi. Lisää joukkoon pari kananmunaa sekä mannasuurimoita ja paista voissa meheviksi. Näihin pihveihin on upotettu makean bataattilaatikon tähteet, mutta peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikko toimivat vähintään yhtä hyvin. Tarjoa pihvit kermaviilikastikkeen tai tsatsikin kanssa.

Resepti: Mehevät bataattipihvit

Uusia ideoita juureksista

syksyinen_linssipata

Helpoin tapa hyödyntää tähteelle jääneet juurekset on paahtaa ne uunissa. Jos perinteiset uunijuurekset tylsistyttävät, kokeile fetajuustoista linssi-punajuurivuokaa, lämmintä juuressalaattia tai halloumi-juuresvuokaa, johon upotat kuin huomaamatta myös joulukinkun rippeet.

Reseptit: 

Fetajuustoinen linssi-punajuurivuoka

Haalea juuressalaatti

Halloumi-juuresvuoka

juures-kinkkupizza

Pizza on riperuokien kärkikastia ja koko perheen suosikkiruokaa. Yllätä pöydän ääreen kokoontuvat ja valmista pizza ihan uudella tavalla. Juurekset voi raastaa pizzapohjaan tai lappaa täytteeksi kastikkeen ja viipaleiden muodossa. Näillä ohjeilla saat nuorisonkin syömään kasviksia ihan huomaamatta.

Reseptit:

Juures-kinkkupizza

Paahdettu kasviskastike pizzaan

Riisipuurosta pannaria

Jemmaa riisipuuron tähteet pannaritaikinaan. Ripauta joukkoon anteliaasti kardemummaa ja tarjoa Ahvenanmaan pannukakku välipalalla tai jälkiruokana tuoreiden hedelmien tai hillon sekä kermavaahdon kera.

Resepti: Ahvenanmaan pannukakku

Keskustelu

Kommentoi juttua: Jäikö jouluruokia tähteeksi? Näin loihdit rippeistä ihan uudenlaisia ruokia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X