Kantarellipasta x 3: poimi kesän parhaimmat kantarellireseptit

Kantarellipasta on herkkua! Kokosimme tarjolle kolme suussa sulavaa kantarellipastaa, kaksi kermaista ja yhden astetta raikkaamman.

Kantarelli eli keltavahvero on yksi arvostetuimmista ruokasienistämme ja metsästä itse kerättynä täysin ilmaista ruokaa, joten sitä kannattaa suosia ruoanlaitossa. Kermainen kantarellipasta on klassikkoherkku, joka näissä ohjeissa saa twistiä savuporosta ja broilerista. Sienen seuraan sopivat mainiosti myös salvia ja saksanpähkinät, kuten oheisista resepteistä huomaat.

Lue lisää: Kantarelli sopii pastaan, pestoon, muhennokseen ja salaattiin – katso maukkaat ohjeet

Kantarellia ja savuporoa

Yksinkertaisuudessa piilee usein parhaus. Esimerkiksi voissa paistetuista tuoreista kantarelleista ja sipulista sekä tilkasta kermaa ja nokareesta tuorejuustoa tehty simppeli kastike kuuluu ruokiin, joissa muutama raaka-aine on yhdessä moninkertaisesti enemmän.

Kermainen sienipasta syntyy pastan kiehuessa ja saa viime silauksen savupororouheesta. Nappaa ohje talteen myös talvea varten, sillä pasta finlandaise maistuu mainiolta myös pakastetuista kantarelleista valmistettuna.

kantarellipasta

Ohje: Pasta finlandaise 

Kana-kantarellipasta

kana-kantarellipasta

Myös broileri toimii hyvin kantarellin kumppanina. Tämän kantarellipastan muhevan maun salaisuutena on (yllätys yllätys) purkillinen kuohukermaa, reilu määrä parmesaanijuustoa ja tilkka valkoviiniä. Aurinkokuivatut tomaatit tuovat settiin sopivaa twistiä, tuore basilika sorvaa annoksesta, jos mahdollista, vielä astetta maukkaamman.

Kana-kantarellipasta onkin taatusti tuhtia ja täyttävää ruokaa, joka maistuu mahtavalta ja häätää saletisti isommankin nälän. Kun käytät valmiiksi suikaloituja ja marinoituja broilerin rintafileitä, saat pastan vartissa valmiiksi.

Ohje: Kana-kantarellipasta

Gluteeniton kantarelli-kasvispasta

Jos kaipaat tuhtien kermapohjaisten pastakastikkeiden sijaan jotain astetta raikkaampaa, kokeile tätä gluteenitonta kasvisversiota. Siinä kantarelli saa kaverikseen kesäkurpitsaa ja tuoreita herneitä.

Sienet, sipuli ja muut kasvikset paistetaan pikaisesti pannulla, maustetaan raikkaaksi tilkalla sitruunamehua ja kipataan sitten keitetyn pastan joukkoon. Päälle ripotellaan silputtua salviaa ja rouhittuja saksanpähkinöitä, jotka tekevät annoksesta mielenkiintoisen. Jos gluteeni ei ole ongelma, voit käyttää myös tavallista täysjyväpastaa.

Kantarelli_kasvispasta

Ohje: Gluteeniton kantarelli-kasvispasta

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kantarellipasta x 3: poimi kesän parhaimmat kantarellireseptit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X