Kapris piristää perunasalaatin – terästä pikantilla mausteella rohkeasti muitakin ruokia

Kapris on loistava mauste ja kaunis koriste. Pidä kaapissa aina varalla purkki kapriksia. Ne ihastuttavat salaateissa, maustavat makoisiksi monet kastikkeet ja piristävät monia alkuruokia. Kokeile kapriksia myös kalakeiton kanssa sekä lihapulliin hienonnettuna.

Kapris eli pyörökapris on kaprispensaan avautumaton kukkanuppu. Kaprispensaat, joita on yli sata lajiketta, viihtyvät maapallon lauhkeilla alueilla erityisesti Välimeren maissa ja Lähi-idässä. Espanja onkin kapriksen suurin tuottaja.

Lue myös: 10 herkullista reseptiä: Kreikan ja Italian maut vievät Välimeren rannalle

Parhaat kaprikset ovat puolukan kokoisia. Suuremmat, oliivin kokoiset varrelliset kaprikset ovat puolestaan raakoja marjoja ja täynnä pienen pieniä siemeniä. Suuret varrelliset kaprikset ovat maultaan miedompia kuin pienet. 

Kaprikset säilötään yleensä suola- tai etikkaliemeen. Toisinaan kaprikset saatetaan säilöä myös kuivaan, karkeaan suolaan. Suolaan säilötyt kaprikset ovat todella voimakkaan makuisia, ja siksi niiden liotus ennen käyttöä on suositeltavaa.  

Kapris on tyypillinen Välimeren maustekasvi. Se tuo hurmaavan pikantin lisän niin kylmiin salaatteihin, kastikkeisiin kuin lämpimiin ruokiinkin. Samalla ne toimivat kauniina koristeena.

Kapris käyttö: Piristä salaatteja ja keittoja

Kaprikset maistuvat erinomaisesti erilaisissa salaateissa. Mitäpä olisi perinteinen perunasalaatti ilman pikantteja kapriksia? Maukas perunasalaatti syntyy myös ilman majoneesia, mutta kapriksia siitä ei kannata unohtaa. Kaprikset tuovat perunasalaattiin hieman potkua. Tee perunasalaattiin öljy-viinietikkapohjainen kastike ja mausta se valkosipulilla, sinapilla ja tuoreella ruohosipulilla.

Lue myös Anna.fi: Ranskankermalla kuorrutettu uunikirjolohi ja kapris-perunamurskaa

Vihreä perunasalaatti puolestaan on raikas lisä grilliruoille ja mainio eväs vappupiknikille. Vihreä yrttikastike ja täpäkät kaprikset siivittävät vihreän perunasalaatin perunasalaattien luksusluokkaan. 

Tomaattien ja mozzarellan yhdistelmä on aina maukas. Uunissa paahtaen tomaateista tulee melkein kuin karkkia. Kaprikset tuovat klassikkosalaattiin mainion maun. 

Sisilialainen veriappelsiinien raikastama vegesalaatti on ihana yhdis­telmä suolais­ta ja makeaa. Kaprikset ja oliivit tuovat tuulahduksen Sisiliasta

Lisäksi keitot, kuten vihreä minestrone ja venäläinen kalakeitto eli seljanka, ovat oiva paikka kapriksille.

Säväytä alkuruoissa ja paahtopaistin kaverina

Kaprikset ovat perinteinen mauste monille alkuruoille, kuten raa’alle tartarpihville ja italialaiselle vasikanlihasta valmistetulle vitello tonnatolle. Perinteisen vitello tonnaton sijaan kannattaa klassikkoa kokeilla myös savukalkkunasta.

Paahtopaistin kaverina kaprikset ovat todellinen ässä. Paahtopaisti-piparjuurirullat on helppo alkuruoka tai pikkusuolainen suupala. Sipaise tuorejuustoa paahtopaistiviipaleen päälle, aseta päälle kapris ja kääräise kääretortun tapaan rullalle. Tai mausta kapriksilla täpäkkä piparjuuriremoulade, joka maustaa paahtopaistileivät makoisiksi.  

Maukas tonnikalatahna täyttää rieskarullat, voileipäkakut ja maistuu keitettyjen uusien perunoiden kaverina. Tämä tahna tehdään vaaleasta säilötystä tonnikalasta ja kananmunasta. Suolaisuutta ja makua tuovat anjovisfileet ja valkosipuli. Majoneesilla tai ranskankermalla pyöristetty tahna saa säväyksen kapriksista. Jos käytät pieniä kapriksia, sekoita ne tahnan joukkoon, isommat voi tarjota myös erikseen.

Kapris tuo kirpeyttä kastikkeisiin

Myös erilaisia kastikkeita kannattaa kokeilla maustaa kapriksilla. Kermaviilipohjainen kapris-krassikastike sopii lohen kaveriksi. Limetillä maustettuna kapriskastike on oiva broilerin makupari ja raikkaalla mintulla höystettynä se sopii erinomaisesti lampaan kylkeen. 

Pistaasigremolata sopii ripoteltavaksi vaikka pastan päälle. Raikkaassa gremolatassa maistuu pistaasi, sitruuna, persilja ja kapris. 

Pirtsakka, Ranskasta peräisin oleva kylmä gribichekastike, jota kaprikset, yrtit ja sitruuna ihanasti maustavat, on pirteä kalaruokien kastike, joka sopii myös erinomaisesti parsan seuraan. 

Makeista kirsikkatomaateista valmistettu mausteinen tomaattikastike on oiva grilliruokien lisuke. Sardellit ja kaprikset tuovat makuun syvyyttä.

Kapris toimii kalan, lihan ja broilerin makuparina

Myös erilaisia lämpimiä mureketaikinoita, pyöryköitä ja pihvejä kannattaa kokeilla maustaa kapriksilla. Kapriksilla ja parmesaanijuustolla ryyditetyt lihapullat tomaattikastikkeessa vievät Välimeren tunnelmaan. 

Lindströmin papupihvit puolestaan on edullista arkiruokaa ja tehdään klassisten lindströminpihvien hengessä säilykepunajuurista ja maustetaan täpäkästi kapriksilla. Lisukkeena maistuu purjolla ryyditetty perunamuusi. 

Wieninleikkeet broilerista ovat minikokoinen versio kasariherkusta, joka tarjotaan sitruunan, anjovisten ja kapristen kanssa.

Lohi piccata vie kielen mennessään. Italialainen klassikkoruoka kanaa piccata toimii myös lohen kanssa. Kapriksista ja sitruunasta tulee kermaiseen kastikkeeseen ihanan pikantti maku. 

Välimeren silakat maustetaan oliiveilla, tomaatilla ja fetajuustolla. Myös pikahiillostetuissa silakoissa maistuu Välimeren aurinko.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kapris piristää perunasalaatin – terästä pikantilla mausteella rohkeasti muitakin ruokia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X