Kati Tervo paljastaa, mikä ruoka hurmaa Jarin aina – ota ohje talteen!

Kati Tervon uunikala on helppo kotiruoka, joka maistuu niin Jari-miehelle kuin Kalle-pojallekin. Poimi talteen herkullinen resepti.

Keittiöstä leijailee ihania tuoksuja, mutta kun Kati Tervo kokkaa, puoliso ja poika eivät saa tulla keittiöön huseeraamaan.

”En pidä siitä, että muut perheenjäsenet tulevat sooloilemaan. Välillä teemme ruokaa myös yhdessä, mutta jos joudun opastamaan esimerkiksi poikaa samalla kun teen ruokaa, puolet ajasta menee siihen”, Kati sanoo.

Lue myös: Kati Tervo ja tyhjenevä pesä: ”Olen pidätellyt itkua”

Kati onkin lanseerannut käsitteen hellarauha, ja hänen uusi kirjansa Punainen pata (Otava, 2019) on omistettu sille.

”Hellarauha tarkoittaa sitä, että saa tehdä rauhassa ruokaa ilman keskeytyksiä ja ilman valtavaa kiirettä. En halua joutua tekemään ruokaa hikipäässä, vaan haluan nauttia ruoanlaitosta. Jo vartti lisää aikaa ruoanlaittoon voi olla se avaintekijä, joka tuo rauhan.”

Vaikka Kati ei arkena apulaisia keittiöönsä huoli, puoliso Jari Tervolle löytyy oma vastuualueensa.

”Mies on innokas sipulien ja perunoiden kuorija. Pyhinä ja välillä viikonloppuisin hän auttaa tällä tavalla”, Kati Tervo kertoo.

”Jari hoitaa meillä myös tiskikoneen tyhjennyksen ja täytön ja korjaa pöydän. Näin hän antaa minulle syömisen jälkeen tilaa. Silloin minun ei tarvitse enää hössöttää keittiössä.”

Lue myös Annasta: Rakkauskilot saivat Kati Tervon innostumaan ruoanlaitosta: ”Juhlistimme Jarin kanssa suhdettamme joka päivä viinereillä”

Jari Tervo teki vaimostaan kalansyöjän

”Mies on jo kauan ollut lohen perään, mutta joutunut syömään ruokapöydässä sitä mitä olen kulloinkin sattunut valmistamaan. Hänkö on manipuloinut minusta kalansyöjän? Niin on tainnut käydä, vaikken sitä aio hänelle myöntää.”

Näin Kati Tervo kirjoittaa yhdessä Punainen pata -kirjan kolumneistaan. Kala onkin ollut Tervojen perheessä itkään punainen vaate.

”Jari on aina tykännyt kalaruoista. Hän on kotona tottunut niihin, sillä heillä on syöty lapsuudenkodissa paljon uunikalaruokia ja savustettua kalaa. Niinpä aina kun olen kysynyt, mitä tekisin ruoaksi, hän on sanonut, että jotain kalaa. Mistä minä pitkään ajattelin, että voi ei taas! Taas tuo toivomus!”

Katin oma rakkaus kalaruokia kohtaan on syttynyt hitaasti. Ensin tuli ruokaremontti, kun korkea kolesteroli alkoi vaivata. Kati myös huomasi, että liharuoat ovat liian raskaita ja kalaruokien syömisen jälkeen vireystila pysyy päivän mittaan parempana. Liharuokien määrä väheni Tervoilla kertaan viikossa.

”Olen yrittänyt pikkuhiljaa etsiä sellaisia kalaruokia, joista tykkään”, Kati kertoo.

Niitä on myös löytynyt. Punainen pata -kirjaan Kati on koonnut suosikkireseptejään vuosien varrelta. Yksi niistä on uunikala ja kasvikset, jota Tervoilla usein nautitaan viikonloppuisin koko perheen voimin.

”Uunikalasta tykkäävät meillä kaikki. Jopa poika on alusta saakka tykännyt siitä. Nuoriso ei välttämättä niin kalan päälle ymmärrä, mutta meillä on niin usein kalaruokaa, että pojalla ei ole ollut vaihtoehtoja”, Kati nauraa.

Kati kehuu uunikalan olevan harvinaisen helppo valmistaa, ja koko ateria valmistuu näppärästi yhdellä uunipellillä.

”Ruotojakaan ei tarvitse pelätä. Kun kala on kypsää, ruodot löytyvät kyllä ja jäävät usein rankaan kiinni.”

Entä mitä ruokaa Kati laittaa, kun hän haluaa hurmata miehensä?

”Silloin varmaan teen viitenä päivänä viikossa kalaa monella eri tavalla. Se on sellainen pitkä monen päivän hurmaus, joka saa hänet hämmästymään, että ihanaa, taas kalaa. Jari pysyy kyllä hyväntuulisena, jos hän saa kalaruokaa usein. Sitten hän menee vakavammaksi, jos tajuaa, että pariin päivään ei saada kalaa.”

Poimi alta talteen Katin Tervon uunikalan ohje! 

Kati Tervon uunikala ja kasvikset on helppoa kotiruokaa

Kati Tervo kokkaa viisi kertaa viikossa. Kuvassa Kati Tervon uunikala ja kasvikset.

Kati Tervon uunikala ja kasvikset on yksinkertainen kotiruoka. Kuva: Kati Tervo

Ainekset

1 kokonainen nieriä, taimen tai siika (n. 1 kg)
2 isoa perunaa
1 iso porkkana
1 fenkoli
300 g kesäkurpitsaa
10 kpl vihreitä papuja
1 pieni punajuuri
Provence-yrttimaustetta
fenkolinsiemeniä
aurinkokuivattua tomaattia purkista tai 1 sitruuna
merisuolaa
1 dl korppujauhoa tai parmesaaniraastetta
voi-kasvisöljyseosta (Oivariini)

Valmistusohje

  1. Poista kalan kidukset, huuhtaise kala juoksevan veden alla ja pyyhi se kuivaksi.
  2. Asettele pyyhitty kala leivinpaperin päälle uunivuokaan. Siika on syytä myös suomustaa.
  3. Laita kalan vatsaan aurinkokuivattuja tomaatteja (tai sitruunan siivuja), fenkolinsiemeniä, yrttiseosta ja suolaa. Lisää kalan pintaan hieman korppujauhoa (tai parmesaaniraastetta), yrittiseosta ja suolaa sekä nokareita Oivariinia (jos laitat juustoa, Oivariinia ei tarvita).
  4. Pienityt kasvikset asetellaan molemmin puolin kalaa. Ripottele myös niille mausteita, suolaa ja nokareita Oivariinia (tai hieman parmesaania). Malta siivuttaa ja pieniä kasvikset tarpeeksi ohuiksi. Näin ne kypsyvät varmasti ja imevät parhaiten makua kalasta irtoavasta nesteestä.
  5. Työnnä vuoka uunin alaosaan 200 asteeseen ja anna kypsyä rauhassa noin 45 minuuttia. Kasviksia voit kerran pari kohennella kapustalla. Kala on kypsää, kun evät irtoavat helposti. Jos haluat kalannahan rapsakaksi, laita lopuksi grillivastus päälle 5 minuutiksi. Lisukkeita ei välttämättä kaivata.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kati Tervo paljastaa, mikä ruoka hurmaa Jarin aina – ota ohje talteen!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X