Ruoka

Sienikeitto sopii arkeen ja juhlaan – kokosimme Kotilieden parhaat sopat suppiksista, kantarelleista ja muista sienistä

Sienikeitto on syysruokaa parhaimmillaan. Tässä sivustomme parhaat sopat, jotka maistuvat erityisen hyviltä syysiltojen viiletessä.

Sienikeitto hurmaa pehmeän täyteläisella maullaan. Syksyisen sopan voi valmistaa melkein mistä tahansa sienistä ja maustaa monella tavalla. Kokosimme tähän parhaat reseptit.

Sinihulluus iskee joka syksy, kun metsät ja torit pullistelevat sieniä. Sienikeitto on yksi parhaista tavoista hukuttaa arvokas saalis. Loihdi syksyinen soppa suppilovahveroista, kantarelleista, herkkutateista tai vaikkapa mustatorvisienistä. Eikä sienikeitto ole vain syksyn satokauden luksusjuttu, vaan maukas soppa syntyy myös kuivatuista, pakastetuista tai viljellyistä sienistä.

Keiton avulla sienten makuun pääsee myös vähän vaatimattomammalla sienisaaliilla, kun paistat sienet vaikka pehmeän kasvissosekeiton päälle. Sienet sopivat erityisen hyvin esimerkiksi palsternakan, juurisellerin ja maa-artisokan makuun.

Sienikeiton täyteläisyys saadaan aikaan reilulla kermalorauksella, mutta liemen voi pehmentää myös sulatejuustolla tai ranskankermalla. Sienikeitto maistuu niin samettiseksi soseutettuna kuin sattumilla rikastettunakin.

Sienikeitto ja viipale tai kaksi maukasta leipää on kokonainen ateria, mutta soppa sopii hyvin myös fiinin illallisen alkuruoaksi. Nappaa alta ohjeet, joilla hurmaat.

Suppilovahverokeitot

Suppilovahverokeitto on syysruokaa parhaimmillaan. Tämä suppilovahverokeitto maustetaan kirvelillä ja rakuunalla. Sulatejuusto ja kerma pehmentävät makua ja tekevät keitosta täyteläisen. Voit valmistaa keiton myös kuivatuista suppiksista. Niitä tarvitaan yhdestä kahteen desilitraa. Liota sienet ensin ja käytä liotusvesi osana kasvislientä.

Savuporo on suppilohvaveron mahtava makupari ja erityisen ihana kermaisessa keitossa. Tässä keitossa suppilovahveroiden seurana on perunoita sekä savuporoa, joka tuo soppaan sopivasti särmää. Kerma, sulatejuusto ja parmesaani puolestaan pehmentävät mukavasti makua. Suppilovahvero-porokeiton viimeinen silaus luodaan ripotteilla. Silppua päälle ruohosipulia, paista seuraksi muutama sieni ja viimeistele savuporokuutioilla.

Mahtava ideo on parittaa suppisten makupariksi aromikasta maa-artisokkaa. Samettisen sosekeiton rakenteeseen voi tuoda jujua rapealla macadamia-granolalla.

Sienikeitto kantarelleista

Kantarellikausi alkaan jo juhannuksen jälkeen. Silloin sienikeittoon keltavahveron seuraan voi sujauttaa uusia perunoita, kesäsipulia ja tilliä.

Kantarellikeiton uusi ilme syntyy espanjalaisesta makumaailmasta. Tomaattipohjainen liemi sakeutetaan leivällä, mutta sopan varsinainen juju on picaon eli manteleista jauhettu, valkosipulilla ja sahramilla maustettu seos, joka tekee keitosta ylihyvää. Ruokaisa annos syntyy, kun grillaat katalonialaisen kantarellikeiton kaveriksi broileri- ja lohivartaita.

Vähän perinteisempi kantarellikeitto valmistetaan paistamalla sienten seuraan sipulia ja höystämällä liemi sulatejuustolla sekä valkoviinillä. Suussa sulava sienikeitto on helppo tehdä niin tuoreista kuin kuivatuistakin kantarelleista.

Sienikeitto tateista tai mustatorvasienistä

Samettisen pehmeä tattikeitto on todellista luksusruokaa. Tämä kermainen tattikeitto syntyy voissa paistetuista herkkutateista ja reilusta lorauksesta kuohukermaa. Lisää liemen joukkoon myös valkoviiniä ja soseuta keitto samettiseksi sauvasekoittimella. Höysteet keiton päällä ovat paahdettuja auringonkukansiemeniä ja vesikrassia.

Tatticappuccino terästetään tilkalla sherryä ja viimeistellään kevyellä maitovaahdolla.

Mustatorvisienet ovat niin herkullisia, ettei niistä valmistettu keitto kaipaa onnistuakseen kummoisia aineksia tai erityisiä taikatemppuja. Mustatorvisienikeitto keiteään kasvisliemeen, täytelöitetään sulatejuustolla sekä ranskankermalla ja suurustetaan vehnäjauhoilla. Mausteeksi riittää rakuuna ja persilja sekä rouhaisut suolaa ja pippuria. Siinä se. Ja silti maku on täysi kymppi!

Lue myös Anna.fi: Herkkutatti on sienten aatelia – näin tatit kannattaa käsitellä, säilöä ja valmistaa

Sienikeitto viljellyistä sienistä

Onneksi sienikeiton makuun pääsee, vaikka sienionni ei olisi suosiollinen. Kurvaa kaupan heviosastolle ja nappaa ostoskoriisi vaikkapa osterivinokkaita, herkku- tai siitakesieniä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sienikeitto sopii arkeen ja juhlaan – kokosimme Kotilieden parhaat sopat suppiksista, kantarelleista ja muista sienistä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.