Ruoka

Krutongit kahdella tyylillä – rapeat leipäkuutiot ovat parhaita itse tehtyinä

Krutongit ovat parasta, mitä kuivahtaneesta leivästä voi tehdä. Itse tehdyt krutongit valmistuvat helposti uunissa tai pannulla paahtaen.

Krutongit antavat eilispäivän leivälle uuden elämän ja tuovat makua, ilmettä sekä rapsakkaa suutuntumaa salaatteihin ja keittoihin – elleivät ne ennätä kadota pannulta jo sellaisenaan parempiin suihin.

Lue myös: Mitä tehdä kuivahtaneesta leivästä? 7 herkullista ideaa

Leipä on yksi suomalaisten yleisimmistä hävikkiruoista. Parasta ennen -päiväyksen ohittanutta leipää ei kannata heittää roskiin, sillä kuivahtanut leipä on mitä herkullisin raaka-aine jalostettavaksi rapsakoiksi kuutioiksi.

Parhaat krutongit tehdään leivästä, joka ei ole vielä täysin korppua, vaan pikemminkin vähän kuivahtanutta. Jos leipäsi on jo läpeensä kuivaa, kannattaa se jauhaa monitoimikoneessa hienoksi ja käyttää korppujauhojen tapaan.

Rapeina rouskuvat kuutiot voi vaalean vehnäleivän lisäksi tehdä mainiosti myös paahtoleivästä, ruisleivästä ja makeasta saaristolaisleivästä. Pieni määrä leipäkuutoita on helppo tehdä pannulla, isompi määrä paahtuu näppärimmin uunissa.

krutongit uunissa

Krurtongit paahtuvat näppärästi uunissa. Varo polttamasta! Kuva: iStockphoto

Krutongit – paahda uunissa tai pannulla

Leikkaa kuivahtanut leipä kahden sentin kokoisiksi paloiksi. Pyöräytä ne kauttaaltaan oliiviöljyssä ja mausta ripauksella suolaa. Paahda leipäkuutioita 200-asteisessa uunissa viisi minuuttia tai kunnes ne ovat rapeutuneet. Ole tarkkana, sillä eroa herkullisen rapeisiin ja karrelle palaneisiin krutonkeihin on vain muutama minuutti.

Pieni määrä leipäkuutioita paahtuu nopeiten paistinpannulla. Lorauta pannulle ronskisti öljyä, lisää leipäkuutiot ja paista kuumalla pannulla välillä käännellen, kunnes krutongit rapeutuvat. Mausta lopuksi ripauksella suolaa.

Miten krutongit voi maustaa?

Välttämättä krutongit eivät kaipaa mausteeksi kuin suolaa. Lisää makua krutonkeihin saat paistamalla ne yhdessä hienonnetun valkosipulinkynnen kanssa. Myös yrtit, kuten basilika, rosmariini ja persilja sopivat hyvin krutonkeja maustamaan. Ärhäkkyyttä saa chilistä ja pientä ytyä rouhitusta mustapippurista.

Mihin leipäkuutioita voi käyttää? Kurkkaa 4 ideaa.

Rapeat krutongit ovat petollisen hyvää syötävää ja pellillinen saattaa kadota parempiin suihin kuin huomaamatta. Kokeile krutonkeja myös salaattien seassa, keittojen päällä ja erilaisten gratiinien ja paistosten pinnalla. 

1. Salaattien sekaan

Hyvässä salaatissa on aina erilaisia rakenteita ja krutongit ovat oiva tapa tuoda salaatteihin rapsakkuutta ja rouheaa suutuntumaa. Rapeat leipäkuutiot ovat tuttuja caesarsalaatista ja keskeinen raaka-aine myös italialaisessa leipäsalaatissa eli panzanellassa.

Makoisia krutongit tosin ovat melkeinpä missä tahansa salaatissa, jossa ne rouskuvat vastusamattomasti ja imevät itseensä ihanasti makuja. Maista esimerkiksi kikherne-kasvissalaattia rapeilla leipäkrutongeilla.

kasvissalaatti krutongeilla

Rapeat krutongit tuovat salaatteihin rousketta ja imevät itseensä ihanasti makuja. Kuva: Pekka Holmström

2. Keittojen päälle

Erilaiset kasvissosekeiton tuppaavat usein olemaan rakenteeltaan vähän vaisuja ilman pinnalle lisättäviä ripotteita. Valkosipulilla maustetut krutongit ovat ihania erityisesti tomaattikeiton päällä ja sopivat mainiosti myös muiden kasvissosekeittojen pinnalle. Suolaisen makeat saaristolaisleipäkrutongit puolestaan ovat hurjan hyviä lohikeiton kanssa. 

kasvissosekeitto krutongeilla

Rakenteeltaan muutoin vähän yllätyksettömiin sosekeittoihin saa rapeilla krutongeilla hetkessä jujua. Kuva: Jarmo Wright

3. Paistosten pinnalle

Rapeat krutongit tekevät monista uuniruoistakin herkkua. Lisää krutonkeja esimerkiksi juustomakaronin pinnalle rapsakkuutta tuomaan ja kruunaa rapeilla leipäkuutioilla myös kasvisgratiinit.

juustomakaroni

Makaronia ja juustoa on kotoisan makaronilaatikon mehevämpi ja juustoisampi serkku, josta rapeat krutongit tekevät vastustamattoman. Kuva: Ari Heinonen

4. Naposteltavaksi sellaisenaan

Unohda sipsit ja popcornit, krutonkeihin tulee himo! Jos popsit leipäkuutioita leffaeväänä sellaisenaan, kannattaa leipä kuutioiden sijaan leikellä tikuiksi. Leipätikkuja on helppo kastaa myös erilaisiin dippikastikkeisiin.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Krutongit kahdella tyylillä – rapeat leipäkuutiot ovat parhaita itse tehtyinä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.