Irti sokerikoukusta tonton-ruoalla – hyvää ruokaa ilman maitotuotteita, munia ja sokeria

Tonton-ruokavaliossa valmistetaan ruokaa ilman kotimaisia viljoja, valkoista sokeria, maitotuotteita ja kananmunaa, mausta tinkimättä. Häkellyttävän herkulliset ruoat yllättävät monipuolisuudellaan ja maukkaudellaan. Poimi parhaat reseptit! Näillä pääset eroon myös sokerikoukusta.

Caesarsalaattia terveellisesti

Vegaanisessa caesarsalaattissa on romaine-salaatinlehtien lisäksi lehtikaalia, joka tuo salaattipohjaan paitsi makua ja rakennetta, myös voimaa ja vitamiineja. Lehtikaalissa on hurjasti rautaa, magnesiumia ja kaliumia. Kikherneet tekevät salaatista ruokaisan ja kikhernepurkin ihmeliemi eli aquafaba toimii kananmunan sijaan kastikkeen kuohkeuttajana. Käytäthän salaattiin nimen omaan kypsiä säilykekikherneitä, sillä itse kuivattujen kikherneiden liotusliemi ei ole syötäväksi kelpaavaa.

ruokaisa caesarsalaatti

Resepti: Ruokaisa caesarsalaatti 

Siemenleipä pitää kylläisenä pitkään

Siemenleipä on tuhti ja huipputerveellinen. Jo yksi viipale täyttää vatsan ja pitää nälän loitolla pitkään. Samalla tankkaat rutkasti kuitua, vitamiineja ja terveellisiä rasvahappoja. Ohjeessa käytetyt tattarihiutaleet voit halutessasi korvata kaurahiutaleilla. Valitse puhdistettua kauraa, niin leipä on varmasti gluteeniton.

Avokado on syystäkin trendikäs ja suosittu leivänpäällinen. Pehmeästä ja kermaisesta hedelmästä saat hyviä rasvoja ja helpon levitteen.

siemenleipä

Resepti: Siemenleipä

Nerokas piirakkapohja tehdään bataatista

Uskomattoman nerokas piirakkapohja syntyy ohuen ohuista bataattiviipaleista, jotka on aseteltu leivinpaperin päälle limittäin hieman toistensa päälle ja sitten paahdettu uunissa rapsakoiksi. Miedon ja aavistuksen makean makuinen bataatti on helppo yhdistää erilaisiin piirakkatäytteisiin. Tässä ohjeessa päälle on levitetty aurinkokuivattuja tomaatteja ja oliiveja sekä vihervoimaista hernepestoa sekä vuonankaalia. Kuorrutteena on vegaanista juustoa, jota saattaa löytää jo pienempienkin markettien valikoimista.

värikäs bataattipiirakka

Resepti: Värikäs bataattipiirakka

Pastaa ilman hiilariähkyä

Tonton-ruokavaliolla ei tarvitse luopua edes pastasta, sillä linsseistä ja kikherneistä valmistetut pastat ovat luontaisesti gluteenittomia ja vegaanisia. Lisäksi niiden sisältämät hiilihydraatit ovat hitaita, ja proteiini ja kuidut tekevät hyvää ja pitävät kylläisenä pitkään. Papupastoja löydät hyvin varustetuista ruokakaupoita sekä erilaisista luomu- ja terveystuotteita myyvistä erikoiskaupoista, esimerkiksi Ruohonjuuresta.

Tässä ohjeessa on käytetty punaisista linsseistä valmistettua spagettia, josta muhevan linssiragun kera tarjottuna syntyy helppo ja hyväätekevä arkiruoka.

vegeragu linssipastalla

Resepti: Vegeragu linssipastalla 

Rapeat vohvelit tehdään mantelijauhoista

Belgialaiset hyvisvohvelit tehdään mantelijauhoista ja ne sopivat siksi paitsi gluteenittomaan ruokavalioon myös jokaisen herkkusuun lautaselle. Kookoskermasta valmistettu ja kanelilta vienosti vivahtava kastike sekä makoisat marjat uppoavat ihanasti vohvelin syviin kuoppiin. Jos haluat jälkkärin olevan täysin vegaaninen, vaihda makeutukseen käytetty hunaja esimerkiksi vaahterasiirappiin.

belgialaiset vohvelit

Resepti: Belgialaiset vohvelit 

Synnitön suklaamousse

Tämä syntisen hyvässä suklaamousse on täynnä hyviä raaka-aineita, joten sitä voi lusikoida hyvillä mielin vaikka aamiaiseksi. Kermainen koostumus syntyy avokadosta ja täysrasvaisesta kookosmaidosta. Makeuttajana toimivat taatelit sekä banaani, joka saa olla reilusti ylikypsä. Pehmeistä taateleista sekä kauramaidosta tehty kastike maistuu aavistuksen toffeelta ja taltuttaa kovimmankin makeanhimon. Tarjoile mousse esimerkiksi banaaniviipaleiden ja kookoslastujen tai omien suosikkiherkkujesi kera.

syntisen hyvä suklaamousse

Resepti: Syntisen hyvä suklaamousse

Keskustelu

Kommentoi juttua: Irti sokerikoukusta tonton-ruoalla – hyvää ruokaa ilman maitotuotteita, munia ja sokeria

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X