Tiedätkö, mitä eroa on mustapippurilla ja maustepippurilla? Toinen ei ole edes pippuri

Mustapippuri ja maustepippuri ovat hyvin erilaisia. Kaikki pippurin nimellä tunnetut mausteet eivät nimestään huolimatta ole lainkaan pippureita.

Mustapippuri, valkopippuri ja viherpippuri ovat lähtöisin samasta pensaasta, mutta maustepippuri ei ole lainkaan pippuri. Se tulee kokonaan toisesta kasvista. Nimi lienee jäänne väärinkäsityksestä.

Kun Kolumbus lähti löytöretkelle, hänellä oli aitoa pippuria mukaan. Hänen tarkoituksenaan oli löytää laivareitti Intiaan, mutta Kolumbus rantautui aivan eri puolelle maapalloa, Kuubaan. Hän näytti alkuasukkaille mukanaan tuomaansa aitoa pippuria. Alkuasukkaat luulivat marjaa maustepippuriksi ja hankkivat hänelle sitä.

Lue myös: Kape Aihisen legendaarinen resepti on yllättävä lohipasta – erikoinen mauste soosissa

Maustepippuri kasvaa Karibian maissa, joista sitä lähtee myös vientiin. Pippurikasvi on taas lähtöisin Intiasta.

Maustepippuri onkin hedelmä

Maustepippuri on aromaattinen monikäyttöinen mauste. Englanniksi sitä kutsutaan nimellä allspice. 

Maustepippuri on aromaattinen monikäyttöinen mauste. Englanniksi sitä kutsutaan nimellä allspice.  Kuva: iStockphoto

Maustepippuri on Karibian suunnilla kasvavan myrttikasveihin kuuluvan pimenta- eli maustepippuripuun puolikypsä, kuivattu hedelmä.

Maustepippuria käytetään ruoanlaitossa etenkin Karibian maissa, Lähi-idässä, Pohjoismaissa ja Briteissä. Maultaan se muistuttaa sekoitusta neilikasta ja muskottipähkinästä.

Suomessa kokonaista maustepippuria on totuttu käyttämään perinteisessä kotiruoissa, kuten mummon lihapullissa, jauhelihakeitossa, karjalanpaistissa ja kalakeittoonkin se sopii. Kalaruoista ainakin silakka ja lipeäkala rakastavat maustepippuria.

Aromaattisen makunsa ansiosta se sopii jauhettuna hyvin myös leivontaan, kuten maustekakkujen mausteeksi, piparkakkuihin ja mausteiseen leipään.

Viher-, musta- ja valkopippuri ovat saman kasvin marjoja, jotka vain käsitellään eri tavoin tai poimitaan eri aikoihin.

Viherpippuri – raakaa pippuria

Viherpippuri on raakaa pippuria. Pippuriköynnöksen oksia voi löytää aasialaisia elintarvikkeita myyvistä liikkeistä. 

Viherpippuri on raakaa pippuria. Pippuriköynnöksen oksia voi löytää aasialaisia elintarvikkeita myyvistä liikkeistä.  Kuva: iStockphoto

Viherpippuri poimitaan pippuriköynnöksestä raakana ja säilötään usein etikkaliemeen. Se voidaan säilöä myös pakastekuivaamalla rapean kuivaksi tai hyödyntää suoraan pensaasta raakana.

Aasialaisissa ruokakaupoissa saatetaan myydä viherpippureita käsittelemättömänä pienessä köynnöksen oksassa.

Viherpippuri on mainio kasvispatojen maustaja. Se sopii myös aromaattisiin aasialaisiin ruokiin mausteeksi sekä tuhdille pippuripihville osaksi pippurisekoitusta.

Murskaa viherpippuri morttelissa tai veitsellä ennen käyttöä. Pehmytkuorinen pippuri on helppo käsitellä.

Lue myös: Mene sinne missä pippuri kasvaa

Mustapippuri – maailman suosituin mauste

Mustapippurin aromi irtoaa hyvin morttelissa rouhimalla.

Mustapippurin aromi irtoaa hyvin morttelissa rouhimalla. Kuva: iStockphoto

Mustapippuria pidetään maailman yleisimpänä mausteena. Mustapippuri poimitaan pippuriköynnöksestä puolikypsänä ja kuivataan auringossa.

Kovaksi muuttuva mustapippuri on herkullinen pippuriseosten raaka-aine. Parhaan aromin mustapippurista saa irti, kun ostaa sen kokonaisena ja hienontaa morttelissa tai myllyssä, tällöin siitä irtoavat aromaattiset öljyt ovat parhaimmillaan.

Mustapippuri on monikäyttöinen ja sopii monenlaiseen kokkaukseen. Välimeren kasvisruoat huutavat pippuria, kuten myös erilaiset liharuoat. Mustapippuri kuuluu perusmaustekaapin vakiovalikoimaan.

Valkopippuri – voimakkaimman makuinen pippuri

Valkopippuri peräisin samasta kasvista kuin viher- ja mustapippuri. Se on vain liotettu ja kuorittu. 

Valkopippuri on peräisin samasta kasvista kuin viher- ja mustapippuri. Se on vain liotettu ja kuorittu.  Kuva: iStockphoto

Valkopippuri on oikeasti punainen ennen käsittelyä. Se on pippuriköynnöksen kypsä hedelmä, joka muuttuu punaiseksi kypsyessään.

Poimimisen jälkeen kypsät hedelmät liotetaan ja sen jälkeen kuori rouhitaan pois ja alta paljastuu valkoinen kerros. Sen jälkeen pippuri kuivataan auringossa mustapippurin tapaan.

Valkopippuri on pippuriköynnöksen voimakkaimman makuinen pippuri. Suomalaiset ovat tottuneet valkopippurin makuun erilaisten kalaruokien yhteydessä. Graavikalat eivät maistu miltään ilman valkopippuria. Maitopohjaiset joulusillit saavat makunsa myös usein juuri valkopippurista.

Pienissä määrin valkopippuri tuo upean maun tomaattiruoille. Pikkeliliemet ja etikkasäilykkeet saavat aromia valkopippurista.

Avainsanat

Keskustelu

Mustapippuri on suosikkimausteeni. Rouhin sitä pippurimyllystä moneen ruokaan. Maustepippuria lihapulliin ja lanttulaatikkoon ainakin, joskus keittoihin. Valkopippuria vain sillien ja silakoiden etikkaliemiin ja muihinkin säilöntäliemiin.

Kommentoi juttua: Tiedätkö, mitä eroa on mustapippurilla ja maustepippurilla? Toinen ei ole edes pippuri

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X