Ruoka

Hillon perusohje ja Kotilieden parhaat hilloreseptit – näillä vinkeillä onnistut

Hillo kuin hillo valmistuu helposti saman perusohjeen avulla. Tarvitset vain kolme ainesosaa ja puhtaita purkkeja, loppu sujuu leikiten. Poimi hillon perusohje ja Kotilieden parhaat hillo-ohjeet.

Hillo kuin hillo. Kaikista marjoista ja hedelmistä voi tehdä hilloa joko yksinään tai sekoituksina. Perinteisten marjojen lisäksi myös raparperi, kirsikat, karviaiset ja kesäkurpitsa tai vaikkapa tomaatti sopivat hillon raaka-aineiksi. Mausteitakin voi lisätä oman maun ja mielikuvituksen mukaan.

Lue myös: Keitä kesän marjoista hilloa, marmeladia, mehua tai hyytelöä –  7 ohjetta

mustikkahillo

Käytä sokeria puolet marjojen määrästä

Hillon valmistukseen tarvitset marjojen, hedelmien tai vihannesten lisäksi sokeria sekä tilkan vettä. Yleisohje on, että hilloihin käytetään sokeria noin 500 g marjakiloa kohden. Yksi desilitra sokeria painaa noin 85 grammaa. Sokeri antaa makeutta, mutta se toimii myös hillojen säilöntäaineena, säilyttää värin kauniina ja vitamiinit tallessa.

Vettä tarvitaan 3-4 dl marjakiloa kohti. Jos teet hilloa pehmeäkuorisista marjoista, kuten mansikoista, mustikoista tai vadelmista tai runsaasti nestettä sisältävistä kasviksista, vettä ei lisätä lainkaan.

Hillon perusohje

1 kg marjoja

500 g taloussokeria

(3-4 dl vettä)

Valitse hillon keittoon paksupohjainen kattila, sillä ohutpohjaisessa hillo palaa herkästi pohjaan. Mikäli keität hilloa kovakuorista marjoista, kuten karviaisista tai puolukoista, lisää ensin vesi ja sokeri kattilaan, keitä kymmenisen minuuttia ja lisää vasta sitten joukkoon puhdistetut ja peratut marjat. Älä käytä ylikypsiä marjoja, niistä syntyy löysä hillo. Pilaantuneet marjat puolestaan pilaavat koko hilloerän.

Keitä hilloa pienellä lämmöllä noin 30 minuuttia Ravistele kattilaa välillä, jottei se pala pohjaan ja kuori pinnalle syntyvä vaahto reikäkauhalla tai lusikalla.

Jos teet hilloa pehmeäkuorisista marjoista tai vesipitoisista kasviksista, mittaa peratut pehmeäkuoriset marjat ja sokeri kerroksittain teräs- tai emalikattilaan. Anna marjojen mehustua noin kaksi tuntia jääkaapissa kansi suljettuna ennen keittämistä.

mansikkahillo

Tölkitä kuuma hillo kuumiin tölkkeihin

Tölkitä hillo kuumana hyvin pestyihin, kuumassa uunissa steriloituihin tölkkeihin piripintaan. Puhdista myös kannet upottamalla ne vesikattilaan ja kiehauttamalla. Sulje kannet välittömästi.

Anna hillon jäähtyä huoneenlämmössä, pyyhi tölkit puhtaiksi, liimaa kylkeen nimilappu päiväyksineen ja siirrä ne sitten jääkaappiin.

Hillonkeittäjän muistilista

  1. Kaikista marjoista ja hedelmistä voi tehdä hilloa joko yksinään tai sekoituksina.
  2. Käytä hilloon vain puhtaita raaka-aineita, kuten pestyjä ja perattuja marjoja. Jätä pilaantuneet ja ylikypsät marjat käyttämättä.
  3. Käytä sokeria noin 500 g/marjakilo.
  4. Valitse hillon keittoon paksupohjainen teräs- tai emalikattila. Ohutpohjaisessa se palaa helposti pohjaan.
  5. Tölkitä hillo kuumana streiloituihin lasitölkkeihin piripintaan. Sulje kannet välittömästi. Jäähdytä huoneenlämmössä ja siirrä sitten kylmään.
karviaishillo

Kommentoi

Kommentoi juttua: Hillon perusohje ja Kotilieden parhaat hilloreseptit – näillä vinkeillä onnistut

Iskä ja hillo

Itse teen hillot aina Hillosokeriin jotta se hyytyy ja tulee oikeanlainen struktuuri.

Miksi taloussokeri?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.