Paahtopaisti, uunibroileri, kasviscurry, tortillat – Kotilieden suosikkireseptit ovat parasta viikonloppuruokaa

Viikonloppuna on usein aikaa hieman paneutua ruoanlaittoon. Kokosimme Kotilieden suosituimmista resepteistä seitsemän ehdotusta sunnuntairuoaksi. Tarjolla on kalaa, broileria, lihaa ja kasvisvaihtoehtoja.

Poimi tästä vinkit sunnuntai-aterioihin! Kaivoimme esiin muun muassa maailman parhaan kalakeiton ohjeen, suussasulavan täyteläisen kala-perunasoselaatikon, herkullisen paahtopaistin ja kokonaisena kypsennetyn broilerin ohjeet.

Maailman parhaat kalaruoat

Sanotaan, että tuore kala ei mausteita kaipaa. Yksinkertaiset mausteet eivät silti peitä kalan omaa makua.

Kala on yksi parhaista D-vitamiinin lähteistä. Syö kalaa ainakin kahdesti viikossa, eri kalalajeja vaihdellen.

kuhakeitto

Maailman parhaan kalakeiton valmistaminen vaatii hieman vaivannäköä, mutta lopputulos on kaiken vaivan väärti. Tämä kuhakeitto syntyy itse valmistetusta kalaliemestä voita ja kermaa säästelemättä – täydellistä viikonloppuruokaa paahdetun ruisleivän kanssa.

Rapu-kuha-perunasoselaatikko

Lempeän maukas sunnuntai-ateria: kuuman perunamuusin alta paljastuu kermainen kalakastike, joka tehdään katkaravuista ja kuhasta tai muusta vaaleasta kalasta.

Tämä perunasoselaatikon uljaampi versio nautitaan sitruunalla maustetun aiolin kanssa. Joko suu napsaa?

Katso ohjeet:
Rapu-kuha-perunasoselaatikko
Maailman paras kalakeitto

Koko perheen tortillat

Tortillat ovat koko perheen suosikkeja. Niiden syönti on sunnuntain tahtiin sopivan rentoa ja letkeää.

Tee tortillan täytteet vaihteeksi kotimaisesta superaineksesta, härkäpavuista. Täyte saa hienostuneen savuisen aromin savupaprikajauheesta. Herkullisen paputäytteen voi sujauttaa kaupan valmistortillojen väliin tai ne voi tehdä itse vaikkapa Vappu Pimiän tortillaohjeella.

Savuinen härkäpaputäyte tortilloille

Katso ohje: Savuinen härkäpapuchilitäyte tortillalle

Bataatti – mausteiden kaveri

Viikonlopun aterian ei tarvitse olla työläs. Bataatista tehty kasviscurry on helposti ja nopeasti valmistuva maukas ruoka. Jauhoisen makean bataatin kaveriksi sopivat hyvin eksoottiset mausteet.

Tässä kielen vievässä bataatti-pinaatticurryssa tuoksuvat valkosipuli, inkivääri ja chili. Pehmeää täyteläisyyttä tuo kookosmaito. Tarjoa mausteinen kasviscurry keitetyn riisin ja naan-leivän kanssa.

Bataatti-pinaatticurry

Katso ohje: Bataatti-pinaatticurry

Broilerissa maistuvat raikkaat maut

Broileriruokiin on hyvä lorauttaa suolan ja pippurin lisäksi happoa ja makeutta. Molempia makuja saat juuri nyt sesongissa olevista sitrushedelmistä. Broilerista syntyy nopeasti ja helposti ruokaa arkiaterialle ja viikonlopuksi. Miedonmakuinen broileri kestää hyvin maustamista.

Kokonaisena uunissa kypsennyt broileri on koko perheen herkkua. Tämä provencelaisittain tehty broileri maistuu sitruunalle, yrteille ja valkosipulille. Sopiva määrä suolaa ja pieni loraus öljyä saa upeat maut esiin. Kypsennä broileri maltilla, sillä pullea kokonainen broileri pysyy mehevänä miedossa uunin lämmössä haudutettuna.

Kokonainen broileri uunissa

Katso ohje: Provencelainen uunibroileri

Iki-suosikki paahtopaisti

Sunnuntai-aterian klassikko, paahtopaisti saa lisämakua teriyaki-kastikkeesta, valkosipulista ja inkivääristä. Kahdessa marinadissa uinut mehevä paahtopaisti maistuu vihreiden papujen kanssa.

Pyöräytä lähes kypsät, muutaman minuutin ajan keitetyt pavut vielä pannulla seesamiöljyssä ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä.  Nauti paahtopaistia sunnuntai-aterialla ja jos sitä jää yli, tee rippeistä alkuviikolla ruokaisat voileivät. 

Paahtopaisti teriyakimaustettu

 

Katso ohje: Teriyakimainoitu paahtopaisti

Pannupihvien fiinimpi versio

Juustolla luot perinteisiin pannupihveihin mehevää makua. Nämä jauhelihapihvit maustetaan fetajuustolla ja tuoreilla yrteillä.

Tee pihvejä kerralla isompi satsi ja vaihtelemalla lisukkeita saat joka kerran uudenlaisen aterian. Kokeile pannupihvien seuraksi yrteillä maustettua perunamuusia, marinoitua punasipulia, kreikkalaista salaattia tai helppoja uunijuureksia.

Pannupihvit kreikkalaisin maustein ja höystein

Katso ohje: Kreikkalaiset pannupihvit

Keskustelu

Kommentoi juttua: Paahtopaisti, uunibroileri, kasviscurry, tortillat – Kotilieden suosikkireseptit ovat parasta viikonloppuruokaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X