Ruoka

Mikä rasva on paras munkkien paistamiseen? Martat vastaavat ajankohtaiseen kysymykseen

Vappuna pitää saada vastapaistettuja munkkeja. Rasvaiset sokerimunkit saavat tihkua rasvaa, mutta millä rasvalla syntyy paras lopputulos?

Munkkien paisto kuuluu vappuun. Mikään ei ole parempaa kuin lämmin munkki, jonka rasvaisen rapea kuori ja sokerinen päällys tahmaa sormet ja huulet.

Munkkien paistaminen ei ole vaikeaa. Kokosimme turvalliset uppopaisto-ohjeet, joita noudattamalla munkinpaisto onnistuu varmasti ja turvallisesti. Samassa rasvassa voi paistaa munkkien lisäksi myös tippaleivät ja rosetit.

Valitse munkkien paistamiseen kotimainen rasva

Rasvakeskustelu käy kuumana Facebookin ruokaryhmissä. Mikä rasva on paras munkkien paistamiseen? Kysyimme asiaa Martoilta.

”Tämä munkkirasva jakaa ihmisiä kahteen leiriin. Toiset ovat kovan kookosrasvan kannattajajia ja toiset rypsiöljyn. Minä olen kuulunut jo 30–40 vuotta jälkimmäiseen eli rypsiöljyn käyttäjiin. Minusta rypsiöljy on niin neutraalin makuinen, että se sopii siksi munkkien ja churrojen paistoon.  Ja tietysti kotimaisuus vielä lisäksi kannustaa siihen. Viime vuonna jossain järjestetyssä testissä tosin kookosrasva taisi olla sen raadin suosikki,” Marttojen kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen kertoo.

Makuasioistahan ei sovi kiistellä. Munkit voi paistaa kaapista löytyvällä neutraalilla ruokaöljyllä siis hyvin. Rypsiöljyssä on sekin hyvä puoli, että neutraalin makunsa takia sen voi hyötykäyttää vielä vapun jälkeenkin ja paistaa samassa öljyssä esimerkiksi kananugetteja, japanilaista tempuraa tai itse tehdyt lihapiirakat.

Munkkien paisto onnistuu, kun öljyn lämpötila on oikea

Munkkien kypsentämisessä oleellisinta on se, ettei öljyn lämpötila ole liian kylmä tai liian kuuma. Optimaalinen lämpötila munkkien paistamiseen on noin 180 astetta. Lämpötila laskee nopeasti, kun lisäät munkit rasvaan, joten kuumenna rasva mieluummin ensin vähän liian kuumaksi. Mittaa rasvan lämpötila digitaalisella mittarilla. Jos mittaria ei ole, voi tehdä pienen taikinatestin.

Kuumennettuun öljyyn voi tiputtaa pienen palan munkkitaikinaa noin minuutiksi. Jos taikina nousee tänä aikana pintaan ja siihen on tullut sopivasti väriä, on lämpötila oikea. Jos taikina kuitenkin jää pitkäksi aikaa kattilan pohjalle tai nousee saman tien ruskeana pintaan, on öljy liian kylmää tai kuumaa.

Kun öljy on liian kylmää, munkeista tulee vielä tavallistakin rasvaisempia. Jos se taas on liian kuumaa, munkit eivät ehdi kypsyä sisältä, vaan saattavat käristyä vain pinnalta.

Artikkelia on muokattu 15.3.2024

Lue myös Anna.fi: Nyt kävi munkki! Vapun parhaat munkit – kokeile myös helppoja uunidonitseja!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mikä rasva on paras munkkien paistamiseen? Martat vastaavat ajankohtaiseen kysymykseen

Töpinä

Minusta kookosrasva on paras ,ei jää rasvan makua ,jostain baareista olen saanut niin öljyn makuisia ,että on mennyt kyllä öljylläpaistamis halut !

Maisa

Minä käytän myös kookosrasvaa.
Ei jää mitään sivumakua👍.

Muori

Joissain baareissa käytetään huonolaatuisia eli halpoja öljyjä, eikä muisteta niitä tarpeeksi usein vaihtaa. Kokeile kotona hyvällä öljyllä.

Mummo

Minä paistan Rapsiöljyllä ” ei närästä”

Haukkis

Kotimainen rypsiöljy on hyvä ja helppo vaihtoehto. Munkkien uppopaistaminen toi ihanan vappuisen tuoksun koko huusholliin.

Petski

Ihra?

Ritva

Pullo rypsiöljyä ja paketti kookosrasvaa on minusta paras

mehumummo

Paistoin eilen vegemunkit rypsiöljyssä ja lapsenlapset 10 ja 12 v. rankkasivat ykköseksi kolmen eri leipojan munkeista!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.