Ruoka

Riisipuuron voi keittää monella tyylillä – teetkö joulupuuron punaisesta maidosta vai kaurajuomasta?

Riisipuuro on parhaimmillaan samettista ja ihanan pehmeää. Joulupuuron voi valmistaa monella tavalla. Kokeile perinteisen maitoon keitetyn puuron lisäksi sijaan kaurajuomaa tai uuniversiota.

Riisipuuro on jouluaatto-aamun lempeä aloitus.  Riisipuurosta syntyy joulun onnenruoka, kun kätket puurokattilaan kuoritun mantelin.

Riisipuuro uunissa tai hitaasti keitellen

Riisipuuro valmistuu kätevästi kattilassa, mutta vaatii keittäjältään vahtimista ja hämmentämistä.

Uuniriisipuuro  hautuu itsekseen uunissa hiljalleen – vaikkapa sillä aikaa, kun koristelet joulukuusen.

Perinteisesti riisipuuro keitetään punaiseen täysmaitoon, mutta  siitä saa helposti vegaanisen version, kun keittää puuron veteen tai kauramaitoon.

Jos haluat vegaaniseen puuroon kookoksen makua, keitä se perinteisen riisipuuron tapaan, mutta korvaa litra maitoa puolella litralla kookosmaitoa ja puolella litralla vettä.

Puuro ei pala pohjaan, kun keität sen kokonaan veteen ja sekoitat vasta loppuvaiheessa puuroon esimerkiksi maitoa, kermaa tai kookosjuomaa.  Desi kermaa tai kookosjuomaa on sopiva määrä maustamaan litran puuron.  Vain sen verran tarvitaan ja puurosta tulee pehmeä, täyteläinen ja maukas.

Vegaaninen riisipuuro
Herkullinen vegaaninen riisipuuro syntyy kaurajuomasta. Kuva: Pauliina Salonen

Tuunaa joulupuuro mieleiseksi

Kaneli, sokeri, sekahedelmäkeitto ja rusinakeitto ovat riisipuuron klassisia kavereita, mutta riispuuron voi maustaa ja höystää monin tavoin. Puuro maistuu mainiolta mustikka- tai lakkahillon kanssa.  Rommimarjat  tai -hedelmät säväyttävät puuron aikuiseen makuun.

Myös appelsiini sopii riisipuuron maustamiseen. Lisää riisipuuroon teelusikallinen raastettua apelsiininkuorta ja puoli desilitraa juuri puristettua appelsiinimehua. Koristeeksi sopivat appelsiiniviipaleet ja kookoslastut tai vaikkapa granaattiomenan siemenet.

Lue myös Anna.fi: Joulupullan tuoksu luo tunnelman kotiin – ihanimmat pullareseptit joulun odotukseen

Kommentoi

Kommentoi juttua: Riisipuuron voi keittää monella tyylillä – teetkö joulupuuron punaisesta maidosta vai kaurajuomasta?

Tuula

Todellakin. Perinteinä on ollut keittää ja hauduttaa riisipuuro ja sekahedelmäkeitto joka jouluaatto aamu mutta tämä joulu poikkeaa muista. Aattona on töitä ja puuro saa hautua haudutuskattilassa yön yli niin että se on aamulla valmista töihin mukaan otettavaksi…

Tyynetär

Rakas ÄITINI kutsui jokainen JOULUAATTO sisareni ja minun perheet riisipuurolle ja sekahedelmäkeitolle.Siitä alkoi meidän yhtenen joulun vietto.Äiti tuli meille tai siskoni perheen luo saunomaan ja yhdessä ÄITI,sisaren perhe ja minun perhe vietimme aattoiltapäivää ja iltaa vuoro vuosina sisareni luona ja seuraavana meillä.Niitä aikoja kaipaan joka joulu.Äitiä ei ollut enää 1999 jouluna,suureksi suruksemme.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.