Ruoka

Smörrebröd – tanskalaiset voileivät hurmaavat maullaan ja kauneudellaan

Smörrebröd eli tanskalainen voileipä on koristeellinen ja runsas. Yltäkylläisistä leivistä kokoat helposti kekkereiden notkuvan juhlapöydän.

Smörrebröd on tunnettu ympäri maailman. Kokosimme parhaat ideat voikkareilla herkutteluun.

Lue myös: Muistatko vielä 80-luvun suosikkiruoan lämppärit? Valmista lämpimiä voileipiä

Voileipä on meillä unohdettu traditio, mutta Tanskassa yltäkylläisesti lastattu, avoin voileipä eli smörrebröd on suosittu lounasruoka. Täytettyjä voileipiä voi tarjota myös juhlissa, kunhan tekee päälliset juhlaan sopivilla raaka-aineilla.

Smörrebröd – näin onnistut

Tanskalaisten voileipien perustana on aina laadukas leipä. Perinteisimmillään se on hapanjuureen leivottua ruis- tai vehnävuokaleipää. Leipä voidellaan maksapasteijalla, voilla, piparjuurituorejuustolla tai muulla mieluisalla levitteellä. 

Smörrebrödin päälle voi latoa täytteitä mielen mukaan. Kokeile erilaisia lihaleikkeleitä, savustettua kalaa, kalasäilykkeitä tai -fileitä, juustoviipaleita, erilaisia levitteitä ja kastikkeita sekä vihannesviipaleita joko sellaisenaan tai pikkelöitynä. 

Täytteiden kanssa vain mielikuvitus on rajana ja niitä kannattaa vaihdella niin sesongin kuin juhlien teemankin mukaan. Perinteisten täytteiden rinnalle kannattaa tuoda erikoisempiakin makuja.

Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, vaan voit mainiosti hyödyntää myös laadukkaita valmistuotteita.

Pikkelöidyt kasvikset on kuitenkin helppo tehdä itse ja ne voi ja kannattaakin valmistaa jo hyvissä ajoin ennen juhlapäivää. Näin tarjoilupäivänä riittää, kun kaiken asettelee kauniisti tarjolle.

pikkelöidyt kasvikset
Osan täytteistä voi tehdä itse, osan ostaa valmina. Esimerkiksi pikkelöidyt kasvikset on helppo tehdä valmiiksi jo pari päivää ennen tarjoilua. Kuva: Mirva Kakko

Smörrebröd – pientä ja somaa, runsasta, mutta kaunista

Muista, että smörrebrödin kohdalla enemmän on enemmän. Täytteitä ladotaan voidellun leipäviipaleen päälle niin paljon, että varsinaista leipää ei näy alta. Vaikka täytteitä on paljon, smörrebrödiä syödään myös silmillä. Ainekset ja täytteet ladotaan leivän päälle niin, että kokonaisuus on kaunis ja houkutteleva. 

Yksittäisten leipien ei tarvitse olla mahdottoman suuria. Erityisesti illanistujaisissa toimivat pienet suupalat, jotta nälkää jää useamman leivän ja makuyhdistelmän maisteluun. 

Illanistujaisiin smörrebrödit voi koota valmiiksi tai antaa juhlavieraiden koota itse mieleisensä leivät. Tällöin on helppo ottaa huomioon myös erilaiset ruokavaliot ja makumieltymykset. 

Ja jos juomapuolta pohdit, smörrebrödien seuraksi vaalea lager olut on aina varma valinta!

Marinoidut munaleivät

Punajuurimarinoidut kananmunat herättävät juhlavieraiden keskuudessa taatusti ihastuksen kiljahduksia. Näyttävän näköiset, pirteän pinkit kananmunat ovat itse asiassa varsin helppotekoiset. 

Tarvitset suuren hillopurkin, etikkapunajuurien säilöntälientä, valkoviinietikkaa, sokeria ja suolaa sekä tietysti keitettyjä, kuorittuja kananmunia ja vuorokauden odotteluaikaa. Upota kananmunat liemeen ja nosta jääkaappiin marinoitumaan.

Seuraavana päivänä voit koota kananmunista, ruohosipulilla maustetusta voista ja kirjolohen mädistä herkulliset smörrebrödit vaikka pikkujoulujen juhlapöytään.

marinoitu kananmuna
Kun jätät keltuaisen hieman löysäksi sisältä, sen väri korostuu. Keskikokoisen eli M-koon kananmunan täydellinen keittoaina hieman pehmeän keltuaisen aikaansaamiseksi on viisi ja puoli minuuttia. Kuva: Mirva Kakko

Ohje: Munaleipä

Punajuurigraavatut lohileivät

Punajuurigravattua lohta, pikkelöityjä sinapinsiemeniä ja sipaisu piparjuurella maustettua voita – voiko ihanampaa makuyhdistelmää ollakaan! 

Vaikka valmistus vaikuttaa vaivalloiselta, kaiken voi tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin. Nosta kala graavautumaan ja sinapinsiemenet maustumaan jääkaappiin jo edellisenä päivänä, niin juhlapäivänä voit vain koota ainekset henkeäsalpaavan kauniiksi kokonaisuudeksi. Tumman vuokaleivän lisäksi tämän lohi-smörrebrödin pohjaksi sopii täydellisesti myös makea saaristolaisleipä.

punajuurigraavattu lohi
Graavikala on parasta itse tehtynä. Mausteilla ja höysteillä siihen saa lähes loputtomasti vaihtelua. Kuva: Mirva Kakko

Ohje: Lohileipä

Pikkelöidyt raitajuurileivät

Raitajuuri on kaunis punajuuren sukulainen, jonka hauska raidallinen ulkonäkö tuo mieleen vanhan ajan piparminttutangot. Leikkaa raitajuuri ohuen ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla tai juustohöylällä ja laita etikkaliemeen marinoitumaan.

Kokoa hauska ja herkullinen raitajuuri-smörrebröd pikkelöidyistä raitajuuriviipaleista, omenavoista, suolalihasta tai poron kylmäsavuviipaleista sekä muutamasta näyttävästä kapriksesta. 

pikkelöidyt raitajuuret
Pikkelöidyn raitajuuren makupariksi sopii omena ja suolaliha. Kuva: Mirva Kakko

Ohje:  Pikkelöity raitajuurileipä

Pikkelöidyt perunaleivät

Olisitko keksinyt, että myös perunoita voi pikkelöidä? Pikkelöidyt perunat ovat raikas lisä joulupöytään, hauska ja herkullinen ruokalahja, mutta myös oiva lisä smörrebrödin päälle. 

Yhdistä pikkelöityjen perunoiden makupariksi sardellilla maustettua voita sekä mäitahnaa ja koristele koko komeus syötävillä kukilla ja rouhaisulla mustapippurilla.

pikkelöidyt perunat smörrebröd -leivän päälle
Pikkelöidyt perunat ovat ihania leivän päällä, mutta myös hauska ruokalahja. Kuva: Mirva Kakko

Ohje: Pikkelöity perunaleipä

Lue myös Anna.fi: Lämpimät voileivät sopivat evääksi töihin tai iltapalaksi kotiin – 5 erinomaista ohjetta

Kommentoi

Kommentoi juttua: Smörrebröd – tanskalaiset voileivät hurmaavat maullaan ja kauneudellaan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.